Vuosikatsaus

Kisarintamalla vuosi ei ollut niin hohdokas kuin edeltäjänsä. Mäihä kisasi agilityssä yhteensä 5 starttia, joista tuloksena pelkästään hyllymetrejä. Tokossa käytiin kahdessa möllikokeessa kokeilemassa avointa luokkaa (molemmista 1-tulos) ja kerran virallisessa kokeessa, jossa Mäihä totteli 2-tuloksen verran. Muuten vuotta varjosti aika pitkälle Mäihän loukkaantumiset ja niiden takia pitkään pidetyt saikut. Nyt Mäihän tilanne näyttää kuitenkin hyvältä; agilityä on treenattu nyt kuukauden päivät ilman minkäänlaisia haavereita. Tuloksista viis; mitään muuta en niin paljon toivo kuin, että Mäihä pystyisi menemään agilityä mahdollisimman pitkään. Tällä hetkellä Mäihä on liidellyt lainaohjaajan kanssa, mutta siirryn itse sen ohjaksiin keväämmällä. Olen todella kiitollinen, että Mäihä on päässyt treenaamaan taukoni aikana, mutta täytyy kyllä myöntää, että odotan kovasti sen kanssa radalle pääsyä - se vaan on niin parhautta.

Nimbus ei vieläkään päässyt aloittamaan kisauraansa pelastuskoira puolella. Valitettavasti jouduin hautaamaan myös haaveeni hälytyskoirasta; Nimbus ei pysty treenaamaan hakua vanhan vamman vuoksi ja pelastukoira puolelle on tulossa kahden lajin sääntö. En tästä kuitenkaan lannistu, vaan aion tehdä Nimbukselle tulokset jäljeltä sitten kun se on mielestäni riittävän hyvällä mallilla. Syksyllä kuitenkin teimme uuden aluevaltauksen. Noseworkin, joka tempaisi meidät mukaansa. Tällä hetkellä olemme suorittaneet siitä myös jatkokurssin ja pääsimme mukaan treeniryhmään. Nyt tulee tästäkin lajista pakollinen tauko, mutta keväällä taas jatkekaan :)

Kursseja ehdin käydä kaksi tänä vuonna. Jirka Vierimaan hihnakäyötskurssin viime talvena ja sain juuri päätökseen Suomen Eläinkoulutuskeskuksen Oppimispsykologian intensiivikurssin, joka oli jatkoa jo muutama vuosi sitten käymälleni peruskurssille. Molemmilta kursseilta tuli minulle paljon uutta ja varsinkin jälkimmäisessä intouduin taas pohtimaan treenaamistani enemmän ja kouluttamaan omille koirilleni uusia käyötksiä. Pidin molemmissa kursseissa niiden käytännönläheisyydestä; emme käyneet asioita läpi vain teorian muodossa, vaan veimme teoriaa käytäntöön treenaamalla omia koiria. Omalla kohdallani koen käytännön koulutuksen helpottavan teorian omaksumista, kun pääsen itse kokeilemaan ja pohtimaan teorian toimivuutta. Itse pidin erityisesti siitä, että minun ei tarvitse yrittää lukea koirieni ajatuksia miettiessäni, miksi koulutus ei toimi vaan voin keskittyä miettimään sitä teorian kannalta. Paljon tehokkaampaa ja helpompaa on muuttaa havaittavissa ja kontrolloitavissa olevia asioita kuin selvittää noiden karvaisten otusten korvien välien sisältöä. ;)

Emme ehkä kisarintamalla saaneet tänä vuonna mitään aikaiseksi, mutta olen tyytyväinen siihen, mitä olen varsinkin syksyn aikana saanut opetettua koirilleni. Aina menestystä ei voi mitata tuloksilla, vaan mielestäni myös omat oivallukset ja oma kehitys ovat myös menestyksen mittareita. Nyt syksyn aikana, kun minulla oli mahdollisuus syventyä omien koirieni kouluttamiseen niin koin monenlaisia ahaa-elämyksiä. Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla oli sellainen tilanne, etten kouluttanut yhtään ryhmää, vaan sain kaikessa rauhassa keskittyä oman koulutustekniikkani ja - näkemysteni päivittämiseen ja tietenkin omien koirieni eteenpäin viemiseen. Tässä vähän koostetta, mitä tulikaan tehtyä:

Sain vihdoinkin inspiraation tehdä Mäihän seuraamiselle jotain. Olen pitkään tuskaillut sen asian kanssa, että seuraaminen ei ole ollut sen näköistä, mitä haluan sen olevan emmekä olisi ansainneet siitä kokeissa niin korkeita pisteitä, mitä olemme saaneet. Tässä vähän esimakua siitä miltä se näyttää tässä vaiheessa koulutusta. Aika näyttää saanko rakennettua siitä sen näköisen seuraamisen, mihin voin olla itsekin tyytyväinen :)


Oppimispsykologian intensiivikurssin ärsykekontrollitehtävässä koulutin Nimbukselle luopumista. Tarkoituksenani oli tehdä luopumisesta niin vahva, että Nimppa pystyisi irroittamaan myös lelusta korkeammassakin vireessä. Taustana sen verran, että Nimbuksen kanssa on jouduttu vääntämään joka kesä uimarannalla, koska se kiihtyy siellä sen verran paljon, ettei se malta irroittaa uimalelusta / kepistä.  Silloin tuntuu, että Nimbuksen leuat yksinkertaisesti kangistuvat eikä niitä saa auki sorkkaraudallakaan. Esimerkiksi viime kesänä yhden uintireissun päätteeksi Nimbus kantoi leluaan kuusi kilometriä ennen kuin suostui siitä jollain tasolla luopumaan. Video on otettu hallilla, jossa Nimbus on huomattavasti matalammassa vireessä kuin uimarannalla, mutta olen ihan älyttömän tyytyväinen kuinka hyvään alkuun ollaan päästy. Nimbuksen luopumiskäytös on siis peruuttaminen kohteen luota. Tarkoitukseni on saada luopuminen hallintaan korkean ärsykekontrollin mukaisesti niin, että pystyn hyödyntämään sitä myös korkeassa vireessä. Toivon mukaan Nimbus on ensi kesänä rantakunnossa tämän osalta ;)

Intensiivikurssin ketjuttamistehtävässä ajattelin kouluttaa Nimbukselle jonkun "hupiketjun" ja päädyin opettamaan ruutua. Tästä tuli aika hauska, mutta omalla tavallaan haastava projekti. Tämän koulutus on vielä kesken, mutta tässä vähän esimakua tämän hetken koulutusvaiheesta. Olen katsellut videota useampaan kertaan ja naureskellut itsekseni, Nimppa on vaan niin huvittava, kun se loikkii ruutuun! Yhdellä toistolla se on tosiaan ruudusta yli, kun kosketusalusta liikkui, mutta huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun menin palkkaamaan.

Noseworkin innoittamana, mutta myös muiden rauhallisuutta ja keskittymistä vaativien käytösten parantamiseksi, päätin alkaa opettamaan Nimbukselle rauhoittumiskäytöstä. En vielä tarkalleen tiedä, miten aion alkaa tätä hyödyntämään, mutta tarkoitus olisi saada Nimppa rauhallisempaan ja keskittyneempään vireeseen ennen suoritusta. Kuvatulla videolla käytös on ihan alkutekijöissään eikä siinä ole vihjettäkään vielä. Haetaan ensin oikeaa mielentilaa ja tehdään vähän kestoa ennen kuin aletaan liittämään vihjettä. Mielestäni on mielenkiinoista nähdä, onnistunko luomaan tähän rauhallisen mielentilan vai kääntyykö se jossain vaiheessa Nimbusta kiihdyttäväksi alkurutiiniksi.

Ajatuksia Nimbuksesta

Nimbus viime kesänä mökillä

Viime aikoina blogi on täyttynyt lähinnä Mäihän kisaraporteista ja koirien sairaskertomuksista. Ajattelin, että kirjoittaisin Nimbuksesta oman tekstin - onhan siitä hetki aikaa, kun sen kuulumisista on viimeksi kunnolla kerrottu ja ajatuksistani sen kanssa elämisestä. 

Nimbuksen kanssa on ollut omat haasteensa, mutta pidän koirana siitä todella paljon. Eniten tykkään sen tasaisuudesta ja itsevarmuudesta - nämä ominaisuudet ovat vain parantuneet iän myötä. Nimbus suhtautuu asioihin ja ympäristöihin määrätietoisesti ja varmasti - se ei pelkää uusia asioita, vaan kohtaa ne uteliaasti ja pelottomasti. Sen tasaisuus näkyy myös siinä, miten se toimii Mäihän kanssa. Mäihä ei ole koirana kaikista helpoin sen tietynlaisten käyttäytymismallien takia, mutta minä olen aina voinut luottaa Nimbukseen, ettei sen taholta tule minkäänlaisia ylilyöntejä ja se osaa toimia hankalammassakin tilanteessa järkevästi. Toki pyrin välttämään sellaisia tilanteita, joissa Mäihä pääsisi käyttäytymään huonosti, mutta aina silloin tällöin kun niitä tulee niin Nimppa on kyllä ehdottoman luotettava.

Kotioloissa Nimbus on hyvin rauhallinen ja huomaamaton, mutta treenatessa vahva ja yritteliäs - innokkuudesta nyt puhumattakaan. Koulutuksessa olen viehtynyt sen kanssa treenaamiseen valtavasti. Nimbus hämmästyttää minut yhä uudestaan ja uudestaan nopea oppisuudellaan ja työmoraalillaan. Pitkäkestoisissa suorituksissa se on todella sinnikäs eikä varmasti luovuta ennen kuin on ratkaissut tehtävän. Sille uusien asioiden opettaminen ei ole ongelma, vaan se oppii jo ihan muutamasta kerrasta, mitä siltä halutaan. Nimppa tekee kaiken satakymmenen lasissa ja sen kanssa on ilo työskennellä, koska se on aina valmis treenaamaan. Joissain tilanteissa kuitenkin liika innokkuus ei ole niin kauhean hyvä asia, vaan on tilanteita joissa tarvittaisiin rauhallisuutta ja keskittymiskykyä enemmän. Esimerkiksi jäljellä Nimbus on vähän turhan vauhdikas, mutta siitä huolimatta se pysyy ihan kivasti jäljellä - tosin kukaan muu ei pysy sen perässä.. Olen tullut siihen tulokseen, että tässä tapauksessa  kyse on myös omasta koulutusvirheestäni eikä pelkästään Nimbuksen vauhdikkaasta luonteesta.

Koirana se on siis sellainen, joka sopii käteeni todella hyvin. Joskus sen ollessa nuori taisin

Nimbus ja lelurotta Pipsa-Riitta

luonnehtia, että Nimppa on koira, jollaista en koskaan kuvitellut saavani. Juurikin edellä mainitsemani ominaisuudet ovat sellaisia, mitä arvostan siinä suuresti. Mutta. Olisinpa onnistunut itse sen kanssa paremmin. Paljon olen joutunut korjaamaan sen kanssa sellaisia asioita, joita en tajunnut ottaa huomioon Nimpan ollessa nuori. Nimppa on kuitenkin koirana melko kiihkeä, mitä en ehkä ihan ymmärtänyt sen nuoruuden ajan koulutuksessa. Nykyään kuitenkin sen kanssa on helppoa ja miellyttävää liikkua, kun se selviää ohitustilanteista koko ajan paremmin. Kaikki muut asiat, mitkä ovat sen kanssa olleet ongelmia on saatu treenillä joko kokonaan poistumaan tai menemään parempaan suuntaan, mutta rehellisesti sanoen minua harmittaa sen käyttäytyminen autossa. Nimbus kiihtyy autossa olemisesta todella paljon ja sen on vaikeaa rauhoittua sinne. Jokainen pienikin ärsyke saa sen ravistelemaan raivokkaasti mattoaan. Tätä on yritetty korjata, mutta toistaiseksi ilman sen parempia tuloksia.

Minulle uudenlaisen koiran (Nimbuksen) kehittymistä seuratessani on minulla ollut otollinen tilaisuus tarkastella itseäni kouluttajana. Nimbus on todella voimakastahtoinen ja vaatii sen, että ohjaaja on ehdottoman määrätietoinen ja yksiselitteinen. Olenkin sanonut, etten ole tiennyt mitään koirista ennen kuin minulle tuli Nimbus. Tai ainakaan vietikkäästä koirasta.  Minulla ei ole aikaisemmin ollut näin voimakasviettistä ja vahvaa koiraa, joten olen oppinut paljon sellaisen kouluttamisesta treenatessani Nimppaa. Se ei aina ole helppoa (niin kun ei minkään koiran kanssa), mutta todella palkitsevaa siinä vaiheessa, kun onnistuu jossain asiassa. Onhan minulla vielä opittavaa monessa asiassa, mutta olen saanut koko ajan varmuutta työskennellä tällaisten koirien kanssa. Minulle Nimbus on ollut yksi suurimmista opettajista.

Nimppa uimassa viime kesänä.

Noseworkin alkeiskurssi

Syksyllä aloitimme Nimbuksen kanssa uuden harrastuksen, kun osallistuimme koirakoulu Vainuvoiman järjestämälle Noseworkin alkeiskurssille. Minulle laji oli täysin vieras, mutta päätin osallistua ihan mielenkiinnosta kurssille, jotta näkisin millaisesta lajista on kysymys.

Kurssilla lähdettiin kouluttamaan koirille 1-luokan hajua (eukalyptusta) hajuerottelun avulla.  Olin ostanut eukalyptuksen hajun viikkoa ennen kurssin alkua, jotta voisin opettaa Nimbukselle ilmaisun ennen kurssille osallistumista. Halusin opettaa Nimbukselle eri ilmaisun noseworkiin kuin jäljelle (siellä Nimbus menee esineille maahan), koska minun mielestäni oli selkeämpää, että ihmishajulle on eri ilmaisu kuin noseworkissa käytettäville hajuille - vaikka annankin aina lähtöhajun. Valitsin ilmaisuksi istumisen, minkä Nimppa oppi todella nopeasti.

Video Nimbuksen hajuerottelusta. Tämä on kurssin kolmannelta kerralta, kun lisättiin häiriöhajujen määrää. Annan siis Nimbukselle ensin lähtöhajun pussista, minkä jälkeen se luvan etsiä kohdehajun purkkiradalta. Löytäessään oikean hajun Nimbus ilmaisee sen menemällä istumaan. Häiriöhajuina on hevosen karvaa, jäniksen karvaa ja kahta erilaista maustetta. Yhdessä purkissa on tietenkin kohdehaju (eukalyptus).

Hajuerottelun ollessa hyvällä mallilla, alettiin häivyttämään purkit ja laittamaan tippa hajua esimerkiksi huonekalutarraan ja piilottamaan se johonkin. Tällä videolla on Nimbuksen ensimmäinen sokkoetsintä neljänneltä kurssikerralta. Tämä on toteutettu vähän samaan tapaan kuin kokeessa voisi olla sisätilaetsintä. Hakiessani koiraa autosta kouluttaja piilotti tarran jonnekin huoneeseen eikä minulle kerrottu ollenkaan missä haju on, vaan kouluttaja käski kysyä Nimbukselta ja minun tehtäväkseni jäi ilmoittaa, kun Nimppa löysi hajun :) Tässä olin erityisen ylpeä Nimbuksen sitkeästä ja itsenäisestä etsinnästä. Se ei kyllä luovuta ennen kuin on hajun löytänyt eikä kysele apuja ollenkaan, vaan ratkaisee tehtävän itsenäisesti. Minun tehtäväkseni jää vain (löydön ilmoittamisen lisäksi) katsella sen hienoa työskentelyä :) Vilkkaana koirana Nimbus työskentee kyllä vauhdikkaasti, mutta mielestäni keskittyy silti hyvin siihen, mitä ollaan tekemässä.

Innostus ja mielenkiinto lajia kohtaan heräsi sen verran, että viime viikolla aloitimme samalla kouluttajalla noseworkin jatkokurssin! Tällä kurssillä käydään läpi erilaisia etsintäympäristöjä, joista ensimmäisellä kurssikerralla ohjelmassa oli laatikkoetsintä. Nimbus työskenteli laatikoilla todella hyvin, joten kouluttajan innoittamana ilmoitin meidät hajutestiin ;) Tosin olemme vielä varasijalla, mutta toivotaan, että pääsisimme osallistumaan. 

Itku "pitkästä" ilosta..

Mäihä akupunktiossa

Melkein ehdittiin pitämään juhlapäivä sen kunniaksi, että Mäihä oli saanut kaksi kuukautta sittenluvan fyssarilta ja osteopaatilta treenata agilityä ilman rajoituksia. Ei ihan ehditty.

Mäihä oli syyskuun alussa treenaamassa agilityä lainaohjaajansa kanssa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes toisella kierroksella Mäihä tuli yhtäkkiä putkesta ulos kolmella jalalla :( Kukaan ei nähnyt mitä tapahtui, olisiko sitten liukastunut putkessa, kun sitä ennen oli aivan normaali. Tilasin heti ajan fysioterapeutille, jolle saatiinkin aika muutaman päivän päähän. Fysioterapeutti totesi, että Mäihällä on mahdollisesti oikean takajalan sisäreidessä revähdyvamma. Ohjeeksi saatiin pitää tiukkaa lepoa ja käydä eläinlääkärissä, jos tilanne ei mene viikon kuluessa parempaan suuntaan.

Ontuminen ei mennyt ohi levolla ja omaa mieltäni painoi tilanne niin paljon, että tilasin Mäihälle ajan ortopedille. Kävimmekin 13.9 eläinlääkäri Karoliina Mikolan vastaanotolla. Hän tutki Mäihän perusteellisesti ja vahvisti fysioterapeutin arvion sisäreiden revähdysvammasta. Reaktion hän sai myös lannerangan loppuosan tunnusteluun ja hännän nostoon sekä SI nivel tuntui tiukalta. Hoitona kahden viikon kipulääkekuuri ja tiukka lepo koko kuurin ajan, jonka jälkeen lähdetään hitaasti nostamaan liikuntaa ja normaaliliikuntaan palataan noin kuukauden aikana. Lisäksi Mäihä sai lähetteen fysioterapiaan. Puhuimme myös, että jos oireilu vielä jatkuu niin varataan aika jatkotutkimuksiin. Tässä tapauksessa informatiivisin tutkimusmenetelmä on tietokonetomografia, jossa saataisiin tarkempi kuva lihaksista ja välilevyistä sekä luuston pienimmistä muutoksista.

Mäihän osalta tämä vuosi on ollut todella epäonninen. Sitä on hoidettu tiiviisti huhtikuusta lähtien, kun vanhan vamman seurauksena (takajalka lähti alta hypätessä) oikeasta takajalasta katosi lihakset. Olemmekin käyneet säännöllisesti fysioterapiassa, akupunktiossa ja osteopaatilla. Lisäksi Mäihä on ollut saikulla tänä vuonna kolmisen kuukautta ennen tätä loukkaantumista. Oman mielen tämä vetää tietenkin matalaksi. Tietenkin tämä oli sillä tavalla helpotus, että mitään ei ole rikkikatkipoikki, mutta tällaiset vammat voivat olla todella pitkäaikaisia kuntoutettavia ja uusiminen todennäköistä. Tuntuu, että vaikka kuinka hyvin olen sitä yrittänyt huoltaa ja hoitanut lämmittelyt ja jäähdyttelyt kuinka tunnollisesti tahansa niin aina sattuu jotain. Olenkin alkanut miettiä, onko Mäihällä joku rakenteellinen heikkous, joka altistaa näille tapaturmille vai onko meillä vain tässä suhteessa ollut huono tuuri?

Nyt aletaan pikkuhiljaa nostaa liikuntaa, kun saatiin kipulääkekuuri syötyä. Kipulääkekuurin aikana Mäihä ei ole ontunut eikä muutenkaan oireillut. Ehkä Mäihä pääsee vielä loppuvuoden aikana esteille, toivotaan niin.

P.s Jouduin peruuttamaan Mäihän tokokokeen syyskuun alusta, koska Mäihä loukkaantui juuri sopivasti ennen sitä. Onhan meillä aikaa, mennään taas sitten ensi keväänä kokeeseen. Tokorintamalle kuuluu kuitenkin sen verran uutta, että pääsimme mukavaan ryhmään tokoilemaan eikä enää tarvitse yksin puurtaa!

Susipoika sairastaa

Tami huhtikuussa -16

Tami kävi toukokuussa eläinlääkärillä pahan ontumisen (oikea etujalka) vuoksi. Kukaan ei nähnyt tilannetta, mutta ilmeisesti sohvalta alas tullessaan Tami oli liukastunut liukkaalla lattialla. Äitini oli vain tullut paikalle ja nähnyt, kun Tami seisoi keskellä lattiaa oikea etujalka ilmassa. Ontuminen ei mennyt ohi muutamassa päivässä, joten äiti vei Tamin eläinlääkäriasema UniVetiin Päivi Turusen tutkittavaksi.

Jo pelkät yleistutkimuksen tulokset olivat murskaavia. Tamilta löytyi hammaskiveä, joten suun hoitoa eläinlääkärissä suositeltiin pikimmiten. Sydämestä kuului  keksivoimakas sivuääni (3/6 PMI vasen M), joka todennäköisesti johtuu sydänläppäsairaudesta. Kuitenkin koska mitään sydämen vajaatoimintaan viittaavia oireita ei havaittu, niin lääkitys ei ole tässä vaiheessa tarpeellinen. Etujalan tunnustelussa todettiin selvä kipureaktio olkanivelen ja biceps-jänteen alueella. Lisäksi Tami tuntui aristelevan saman jalan ulompien varpaiden tunnustelua. Selässä todettiin aristusta lannerangan loppuosassa. Mahdollisia syitä etujalan ontumalle voivat olla biceps-jänteen tulehdus ja olkanivelen nivelrikko. Selässä voi olla spondyloosimuutoksia. :(

Hoitona oli lepo ja kipulääkekuuri. Lisäksi äiti sopi eläinlääkärin kanssa, että Tami tulisi viikon päästä hammaskiven poistoon ja  sen yhteydessä kuvattaisiin sekä selkä että olkanivelen alue. Samalla otettaisiin perusverikokeet.

Viikon päästä perusverikokeissa todettiin kohonneet maksa-arvot, joiden takia Tamia ei rauhoitettu, vaan ohjattiin ultaäänitutkimukseen. Tamille määrättiin kuitenkin sitä ennen kahden viikon maksanpuhdistuskuuri, minkä jälkeen otettaisiin kontrolli verikokeet ja harkittaisiin niiden perusteella uudestaan hammaskiven poistoa ja röntgenkuvausta.

Ultraäänitutkimus tehtiin kesäkuun lopussa, kun kontrolli verikokeissa maksa-arvot vain jatkoivat nousuaan. Ultraäänessä löytyi laajentunut sappirakko ja sen sisällä hyytelömäiseltä vaikuttava muutos. Kyseinen muutos näytti ahtauttavan sappitieyhyen alkuosaa. Eläinlääkärin epäilyksenä oli sappirakon mucocele eli hyytelömäisen aineen muodostuminen sappirakkoon, mutta kasvaimen mahdollisuutta ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois. Tamille määrättiin maksaerikoisruokavalio toistaiseksi ja kontrolli ulträäneen sekä verikokeisiin parin kuukauden kuluttua.

Viime perjantaina Tami kävi kontrolli tutkimuksissa, missä otettiin laaja verenkuva ja tehtiin ultraäänitutkimus. Yleistutkimuksessa ei todettu muutoksia aiempaan, vaan sydämen sivuääni oli yhä samaa luokkaa. Ultraäänessä sappirakon muutos näytti muuttumattomalta eikä siis selvää paranemista ollut havaittavissa. Verikokeissa maksa-arvot olivat taas aavistuksen verran kohonneet, mutta Tamille tehdään silti hammaskiven poisto elokuun lopussa. Tamin tilannetta aletaan seuraamaan verikokeiden avulla puolivuosittain ja aina tilannekatsauksen jälkeen mietitään uudestaan, miten jatketaan. Tällä hetkellä Tami jatkaa maksan erikoisruokavaliolla ja kipulääkkeellä.

Eilen Tami kävi hammaskiven poistossa. Hammastoimenpide tehtiin inhalaatioanestesiassa eli Tamilla oli koko ajan hengitysputki, jonka kautta annettiin kaasumaista nukutusainetta ja happea. Koko toimenpiteen ajan seurattiin tarkasti mm verenpainetta, hengitysilman hiilidioksidipitoisuutta, veren happisaturaatiota, sydämen sykettä ja ääreisverenkierron tilaa. Hampaissa oli kulumia ja kiillevaurioita, mutta yhtään hammasta ei tarvinnut poistaa. Muuten hampaat olivat hyvässä kunnossa.

Miten potilas voi nyt? No, Tami on ollut koko ajan pirteä ja kaikin tavoin oma itsensä. Ollessani Rovaniemellä ja lenkittäessäni sitä huomasin, että sen liikkuminen on hieman epäpuhdasta, mutta selvää ontumista ei kuitenkaan tällä hetkellä ole. Muuten ei edes huomaa, että Tami sairastaa. Se jaksaa edelleen vaatia hyvin äänekkäästi ruokaansa ja tehdä kaikkia muitakin tamimaisia tapoja. Jokainen päivä mennään Tamin ehdoilla ihan niin pitkään kuin vanha herra pysyy virkeänä. Kaikille Tamin yllättävä "sairastaminen" on ottanut koville, mutta etenkin minusta se tuntuu erityisen pahalta. Se on kuitenkin koira, joka on opettanut minulle kantapään kautta kaikki agilitykentän metkut, tutustuttanut näyttelyiden saloihin ulkomaita myöten ja vain olemalla siinä opettanut minulle paljon elämästä koiran kanssa. Tuntuu vaikealta hyväksyä, että hänkin vanhenee, täyttäähän hän kuitenkin reilun kuukauden päästä jo 12-vuotta.

Tami 11-vuotta lokakuussa -15

Möllikokeessa

Olimme keskiviikkona Mäihän kanssa Auran Nuuskujen järjestämässä möllikokeessa. Arvoin meille numeron 5 ja olimme suoritusvuorossa toiseksi viimeisenä. Tässä liikkeiden pisteet ja tuomarin kommentit liikkeiden suoritusjärjestyksessä:

Paikallaan istuminen 10: Mäihä oli tällä kertaa keskellä. Istui todella hyvin eikä liikutellut tassujaankaan.

Estehyppy 10: Tämä oli muuten hyvä, mutta perusasento oli mielestäni vähän vajaa.

Kauko-ohjaus 7,5: Mäihä ei ollut ihan kuulolla liikkeen alussa, vaan tarvitsi toisen käskyn maahan. Jättäessäni koiraa mietin, ettei varmaan tälläkään kertaa tee yhtään vaihtoa, kun oli niin tahmea, mutta olin väärässä. Meillä oli ihan päinvastainen ongelma kuin sunnuntain kokeessa. Nimittäin Mäihä meinasi ennakoida vaihtoja - ja yhden maasta istumaan nousun ennakoikin! :O Kaksoiskäskystä ja ennakoinnista pisteet.

Noutaminen 9,5: Tämä onnistui hienosti, ainoastaan vähän vajaa perusasento, mistä puolikas.

Seuraaminen 9: Lähti vähän nihkeästi seuraamaan, mutta paransi loppua kohden. Liikkeelle lähtemistä pitää nyt treenata paljon!

Liikkeestä seisominen 10: Hieno!

Luoksetulo 8: Muuten hyvä ja vauhdikas, mutta tarvitsi toisen käskyn sivulle siirtymiseen. Ensimmäisellä käskyllä tuli tiiviimmin eteen ja vasta toisella siirtyi sivulle. Toinen asia mihin pitää kiinnittää huomiota!

Merkin kiertäminen 8: Tässäkin pisteet kaksoiskäskystä (edestä sivulle siirtyminen).

Liikkeestä istuminen/maahanmeno 7: Maahanmeno. Mäihä jäi ensin istumaan, huomasin tämän ja käskin uudestaan maahan.

Ruutu 10: Tämä onnistui hyvin :)

Kokonaisvaikutus 10: Tuomarin mukaan kiva pari, jonka yhteistyö näyttää hyvältä. Koira tekee liikkeet täsmällisesti, ainoastaan noihin kaksoiskäskyihin täytyy kiinnittää huomiota.

Pisteet yhteensä 289,5, AVO 1 sijoitus 1/5. 

Kokonaisuudessaan Mäihä työskenteli hyvin eikä tuntunut yhtä tahmealta kuin sunnuntain kokeessa. Tällä kertaa ei tehnyt myöskään samoja virheitä kuin viime kokeessa, vaan nyt keksittiin uusia :D Edestä sivulle siirtymiset täytyy nyt ottaa tehotreeniin, kun siinä näyttää olevan eniten ongelmia. Samoin aloituksiin täytyy saada joku virittely, että tietää olla skarppina liikkeen alkaessa (vältetään kaksoiskäskyt näissä). Hienosäätöä siis riittää, mutta jotenkin olen itse nyt innostunut tästä lajista uudestaan, mikä on tietenkin hyvä asia. Mukavampi työstää ongelmia, kun oma (ja koiran) motivaatio on kohdallaan :)

Kuva: Elisa Reunanen

Huittisissa kokeessa 21.8

Kuva; Elisa Reunanen

Olimme eilen Mäihän kanssa tokokokeessa Huittisissa, Tiina Heinon tiukan katseen alla. Avoimessa luokassa oli kolme koiraa, joista me oltiin  suoritusvuorossa viimeisenä.

Aloitettiin paikallaan istumisella, josta saatiin 9. Mäihä liikautti kerran etutassujaan, josta lähti piste.

Seuraaminen 7. Alussa Mäihä oli ihan pihalla. Se katseli ihan jonnekin muualle minun sanoessani seuraamiskäskyn eikä siis lähtenyt mukaan ekalla käskyllä. Toisella lähti reippaasti. Valitettavasti tuo liikkeellelähtö on sen verran arvokas, että siitä lähti heti pois kaksi pistettä. Muuten tuomari kehui paikkaa ja ilmettä, minun mielestä ei parasta Mäihää.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10. Tämä oli hyvä!

Luoksetulo 9,5. Muuten hieno, mutta puolikas lähti vajaasta perusasennosta.

Istuminen/maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8. Kokeessa tehtiin istuminen. Tässä kävi samalla tavalla kuin seuraamisenkin kanssa: ei lähtenyt ekalla käskyllä mukaan, kun katseli muualle, mutta toisella reippaasti. Tämän takia lähti kaksi pistettä.

Ruutu 7: Mäihä bongasi hyvin ruudun ja seisahtui nopeasti. Tarvitsi kuitenkin toisen käskyn maahanmenoon.

Noutaminen 6: Nosto näytti hyvältä, mutta jotain siinä kuitenkin tapahtui sillä noin puolessa matkassa Mäihä tiputti kapulan! Tämä oli yllätys, sillä nouto on ollut yksi Mäihän vahvimmista ja näyttävimmistä liikkeistä...

Kauko-ohjaus 0: Tämä oli harmillinen. Jättäessäni koiran ampiainen tuli pörräämään Mäihän ympärille. Antaessani käskyä Mäihä oli ihan pihalla enkä saanut sitä istumaan. Lopulta Mäihä ei tehnyt yhtään vaihtoa :/

Estehyppy 9: Tarvitsi toisen käskyn sivulle siirtymiseen.

Merkin kiertäminen 7. Tässä minä mokasin, argh! Valmistelin Mäihää liian pitkään liikkeeseen ja se oli jo ampaisemassa kierrolle mun sivulle käskyllä. Niinpä se sitten lähti liikkurin ilmoittaessa, että liike alkaa. Vauhti olisi myös saanut olla nopeampi.

Kokonaisvaikutus 8.  Tuomari sanoi, että tsemppasin hyvin koiraa liikkeiden välissä, mutta koira oli vähän tahmeanoloinen tänään. Koira kuulema osaa liikkeet teknisesti hyvin, mutta tarvitsee vielä kokemusta koetilanteesta.

Pisteet yhteensä 231,5, AVO 2, sijoitus 2/3. 

Summasummarum; Mäihä tuntui kokeessa vähän tahmealta, mikä näkyy pisteissä, ja teki sille todella epätyypillisiä virheitä mm. kaksoiskäskyt seuraamaan lähdöissä, kapulan tiputtaminen, kaukojen nollaus. Luulen minun jännityksen vaikuttaneen tähän asiaan; jännitin taas aika tavalla ja Mäihä vastaa minun jännitykseen muuttumalla tahmeaksi. En ole kuitenkaan pettynyt, en missään tapauksessa. Mäihän kanssa kun olemme treenanneet pelkästään itseksemme, niin mielestäni tämä oli hyvä suoritus, Tuloksessa näkyy ainoastaan se, ettemme ole treenanneet vielä tarpeeksi häiriössä ja liikkuroituna, koska ne tuntuivat olevan sellaisia asioita, jotka vaikuttivat Mäihän tekemiseen. Yhdyn tuomarin mielipiteeseen siitä, että Mäihä kyllä osaa, mutta se tarvitsee vielä harjoitusta ja rutiineja.  Keskiviikkona menemme taas möllitokoon harjoittelemaan kisatilannetta ja seuraavaan kokeeseenkin on jo ilmoittauduttu - mikä himotokoilija minusta on oikein tullut? :D

Kuva: Elisa Reunanen

Möllitoko 7.8.

Mäihä tokokokeessa reilu vuosi sitten, kuva; Hanna Kankaanpää

Pitkästä aikaa kisaraporttia tähänkin blogiin! Mäihä palasi määrittelemättömän pitkältä tauoltaan (kyllähän sitä reilu vuosi kestikin..) tokon pariin ohjaajan yhtäkkisen innostuksen vuoksi. Mun elämäntilanne on sen verran muuttunut, että Mäihä menee hetken lainaohjaajan kanssa agilityssä, mutta olen kuitenkin sen verran kilpailuhenkinen, että jossain lajissa olisi (hyvällä tavalla) _pakko_ päästä kisaamaan, joten päädyin kaivamaan tokokamat kellarista ja aloittamaan treenaamisen. Ajeltiin siis Tampereelle Pirkanmaan Sennenin järjestämään möllitokoon AVO-luokkaan. Tämä oli meidän ensimmäinen avoimen luokan koetus, kun aikanaan jätimme tokokehät TK1- koulutustunnuksen jälkeen muille kisaajille.

Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa ja vasta lopuksi paikallaan istuminen. Ensimmäisessä osassa oli luoksetulo, seuraaminen, ruutu ja nouto, joten toiseen osioon jäi liikkeestä istuminen/maahanmeno, kauko-ohjaus, liikkeestä seisominen, merkin kiertäminen ja estehyppy.

Tuomarina toimi Vesa Kallio. Tässä liikkeet suoritusjärjestyksessä ja niiden arvosanat:

Luoksetulo 10: Tämä oli hyvä ja vauhdikas :)

Seuraaminen 9: Mäihä seurasi (Mäihäksi) kivalla asenteella. Piste lähti kuitenkin paikoittaisesta edistämisestä ja peruutuksesta, jossa Mäihä vähän sähläsi.

Ruutu 10: Bongasi hyvin ruudun ja pysähtyi keskelle. Olisi saanut mennä mun mielestä nopeammin maahan.

Nouto 9.5: Muistaakseni puoli pistettä lähti ohjaajan hätäilystä, kun tartuin kapulaan heti, kun Mäihä tuli eteen. Olisi pitänyt malttaa ja odottaa liikkurin käskyä.. Mutta Mäihä oli hieno :)

------- TAUKO -------

Seuraamisesta istuminen / maahanmeno 10: Tässä kokeessa tehtiin istuminen. Tämä on ollut Mäihälle todella vaikeaa, joten yllätyin kun teki niin hienosti.

Kauko-ohjaus 8: Tässä taas ohjaajan hätäilystä lähti piste. Liikkeenohjaajan sanoessa "matka riittää" käännähdin nopeasti ympäri ja käskin Mäihän istumaan enkä odottanut, että liikkuri ehtii kääntää taulua :D Tajusin kyllä heti itse mokanneeni ja muut taulun käännöt odottelin rauhassa ;) Toinen piste lähti siitä, kun Mäihä ei tehnyt perusasentoa ekalla käskyllä. Sanoin sen ilmeisesti niin hiljaa, kun toisella pomppasi ylös?

Seisominen seuraamisen yhteydessä 7.5: Pysähtyi napakasti seisomaan, mutta jostain syystä alkoi heti haistella maata. Palatessani Mäihän sivulle ennakoi perusasennon.

Merkin kiertäminen 5: Mun mielestä Mäihä bongasi kyllä merkin, mutta lähti käskyn saatuaan kuitenkin vieressä ollutta ruutua kohti, teki pienen kiepin ja tuli eteen istumaan. Otin uudestaan sivulle ja näytin kädellä merkin. Sitten teki ihan hyvin. Tämän olisi siis pitänyt olla 0, mutta tuomari oli (omien sanojensa mukaan) sen verran hövelillä tuulella, että antoi 5.

Estehyppy 10: Tämä vähän jännitti, ei olla treenattu tätä ollenkaan tokohypyllä tauon jälkeen.. Hyvin hyppäsi! Tosin tuomari huomautti, että olisi saanut tulla vähän paremmin sivulle, mutta siitä ei kuitenkaan pistemenetyksiä.

------- TAUKO ---------

Paikalla istuminen 10: Hui, en ollut tajunnut kuinka pitkä etäisyys tässä liikkeessä on! Tässä ei kuitenkaan ongelmia, ehkä muutaman kerran tassutteli mun palatessa, mutta siitä ei tällä kertaa pistemenetyksiä. Tehtiin kolmen koiran ryhmässä, Mäihä oli reunassa. Toisen reunan koira meinasi lähteä keskimmäisen luokse ja ohjaajan karjaistessa koiralleen Mäihä meni selvästi vähän paineeseen, mutta hienosti sinnitteli liikkeen loppuun asti!

Kokonaisvaikutus 10: Tuomarin mielestä erinomaista ja iloista yhteistyötä :)

Pisteet yhteensä 286,5, AVO 1 ja sijoitus 2 / 7.

Olin todella tyytyväinen Mäihän työskentelyyn. Tähän vaikutti se, että ollessamme treenailemassa pari päivää sitten, Mäihä meni viereisen kentän laukauksista ihan paineeseen. Tuon tilanteen jälkeen en saanut muillakaan kentillä sitä tekemään oikein mitään ilman, että oli todella tahmea. Lähdin ajelemaan Tampereelle siinä uskossa, että Mäihä ei pysty tekemään puoliakaan liikkeistä. Selvästi se pälyili ympärilleen pienestäkin räsähdyksestä, mutta suoritti kuitenkin kaikki liikkeet todella reippaasti. Mun pieni urhea mustuainen <3 p="">

Tuolta oli tarkoitus hakea vähän vikalistaa, mitä treenataan ennen parin viikon päästä olevaa virallista koetta. Tällä hetkellä kun olemme treenanneet lähinnä itseksemme niin tämä kokemus antoi minulle hyvää varmuutta siihen, miten ohjata koiraa koesääntöjen mukaisesti. Ennen kaikkea myös luottoa siihen, että kyllä Mäihä osaa :) Pieniä tarkkuuksia ohjaajalle ja varmuutta koiralle niin eiköhän tästä ihan hyvä tule :) Nyt voidaan hyvillä mielin alkaa valmistautua kohti virallista koetta!

Nimbus jäljestää asfaltilla

Kävimme jäljestämässä Nimbuksen kanssa pitkästä aikaa asfaltilla. Halusin treenata sen kanssa häiriöitä, joten suuntasimme kaupan parkkipaikalle ja häiriöitä saatiinkin ihan kivasti :) Kaikki esineet nousi ja olin jälkeen ihan tyytyväinen, vaikka jäljen ajamista häiritsikin yksi vihainen autokuski ;) 

Asfaltilla 22.6

Ajatuksia Mäihästä

Olen pyöritellyt tätä ajatusta jo pidempään ja lueskellut vanhoja blogitekstejä Mäihän pentuajoilta ja sen myötä tuumaillut, olenko osannut viedä Mäihää eteenpäin oikealla tavalla. Aloin tehdä asioita hyvin eri tavalla kuin aikaisempien koirieni kanssa. Mäihän ollessa nuori etenemisemme oli todella maltillista. Aluksi pohjustin eri lajeja tarkoituksenani luoda ajatusta tekemiselle, ideaa, että yhdessä tekeminen on kivaa - tavoittelematta minkäänlaista osaamista siinä vaiheessa. Siitä sitten pikku hiljaa lähdimme kartuttamaan osaamistamme eri lajeissa niin, että pari vuotiaana Mäihälle oltiin tehty pohjat niin agilityyn, tokoon, hakuun kuin jälkeenkin.

Mitä tekisin toisin? Paljonkin. Olen tehnyt Mäihän kanssa lukemattomia virheitä, mitkä olen huomannut vasta myöhemmin.  Eniten minua harmittaa se, etten ole ymmärtänyt herkän koiran sielunelämää, joten mielestäni en ole onnistunut Mäihän kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. En ole osannut tukea sitä oikeissa kohdissa enkä ole osannut olla sen kanssa riittävän kärsivällinen. En ole ollut sitä kohtaan kovakätinen, mutta Mäihän paineistumiseen on riittänyt se, että olen ollut tyytymätön tai hermostunut. Lisäksi sen tietty temperamenttisuus on tehnyt siitä minulle haastavan koiran. Mäihä on hyvinkin herkkä, mutta se saattaa vaikuttaa joissain tilanteessa siltä, että se on kovapäinen, mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Jos tilanne menee tavallaan yhtään pidemmälle niin Mäihällä menee tassu suuhun ja jos se ei osaa ratkaista tilannetta niin silloin se tukeutuu minuun.

Tarkastellessani asiaa näin vuosien jälkeen huomaan ne asiat, mitkä menivät pieleen. Mäihä oli todella vilkas pentu ja tavallaan vahvistin sen vilkkautta ja häsläämistä sillä, että naksuttelin sille kaikesta. En vienyt asioita ärsykekontrolliin, vaan Mäihä oppi harjoituksissa ainoastaan sähläämään. Siinä tilanteessa minun olisi pitänyt paremmin ottaa huomioon Mäihän luonne. Sen sijaan, että olisin keskittynyt treenaamaan rauhallisia asioita, tein virheen ja vahvistin sen vilkautta. Rauhallisuus ei ole koskaan ollut Mäihän vahvuus, joten mielestäni minun olisi pitänyt vahvistaa tätä asiaa sen kanssa paljonkin. Minun olisi pitänyt osata lukea Mäihää paremmin, nähdä mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet. Siksi uskon, että olisin päässyt parempaan lopputulokseen, jos olisin keskittynyt rauhoittumiseen ja muuhun rauhalliseen tekemiseen.

Toki vuosien mittaan oma ihanteeni koirasta on muuttunut. Mäihän ollessa nuori ihannoin vauhtia ja viettiä enkä ymmärtänyt mitään siitä, kuinka tärkeää rauhoittuminen on harrastuksissa ja arjessa. Todella rauhallisen Riimin jälkeen pelkäsin ehkä alitajuntaisesti sitä, että Mäihä ei sytykään treenaamiseen. Tässä tein myös aika ison virheen; en olisi saanut toimia niiden asioiden ohjaamina, vaan minun olisi pitänyt tarkastella Mäihää yksilönä, aivan erillisenä koirana ja lähteä viemään sitä eteenpäin niistä lähtökohdista. Kaikista huvittavinta oli se, että Mäihä oli todellakin energinen pentu, joka oli aina valmis harjoittelemaan, joten minulla ei olisi pitänyt olla mitään huolta siitä, etteikö siitä tulisi innokasta treenaajaa. Minun olisi pitänyt nähdä se, että temperamenttisesta koirasta ei saa flegmaattista, mutta tietynlaisen käyttäytymisen olisin voinut estää toimimalla toisin.


Minulla oli suuret odotukset Mäihän suhteen, mutta ne ovat realisoituneet matkan varrella. Vai oliko minulla suuret odotukset itsestäni? Jos näin oli, niin olen ainakin tippunut pilvilinnoista takaisin maan kamaralle. Mäihän ollessa nuori ajattelin, että nostan sen agilityssä hetkessä kolmosiin eikä mene aikaakaan kun olemme muissa lajeissa ylimmissä luokissa. Mäihä on opettanut minulle ennen kaikkea nöyryyttä. Olen oppinut hyväksymään omat rajani ja sen, että minun pitää kehittää itseäni vielä enemmän, koska haluan oppia. Koulutuksellisesti minulla on vielä paljon opittavaa, mutta Mäihä on opettanut minulle paljon myös sellaista, mitä ei koirankoulutusoppaissa sanota. Olen oppinut paljon kärsivällisyydestä enkä hermostu enää niin helposti kuin aikaisemmin. Mäihän myötä olen myös oppinut rakentamaan asioita pikku hiljaa enkä enää hermostu tai mene paniikkiin jos asiat eivät heti näytä siltä mitä haluaisin. Minulla on kärsivällisyyttä odottaa muutama päivä ja katsoa, mitä tulikaan viime kerralla opetettua eikä minun tarvitse mennä heti tekemään "korjaussarjaa", kun joku menee pieleen. Pystyn suhtautumaan oppimisprosessiin mielenkiintoisena matkana enkä pakkomielteisesti ajatellen, että asioita _täytyy_ saada valmiiksi. Oikeasti, elämä on helpottunut todella paljon tajutessani nämä asiat.

Ennen kaikkea olen edelleen sitä mieltä, että minulla on käynyt hyvä Mäihä. Koirana se ei ehkä ole kaikkein vahvahermoisin, toimintakykyisin tai sinnikkäin kaveri, mutta koiraa, joka rakastaa enemmän koko maailmaa ja on yhtä pähkähullu, saa hakea. Välillä se saattaa tempauksillaaan venyttää hermoni ihan äärimmäisyyteen asti, mutta pääasiassa Mäihä on hyväntuulinen sählääjä, joka saa kaikki hyvälle tuulelle. Mäihä on mielestäni todellinen helmi, joka ei persoonallisuudessaan jätä ketään kylmäksi. Se on vain parantunut vanhetessaan; nuoruuden kauhukakarasta on tullut todella miellyttävä koira. Mäihän ollessa nuorempi en olisi ikinä uskonut, että elämä sen kanssa voi soljua näin helposti.    

Niin se vanha ystävä kulkee, matkana tähtenä ikuisuuteen

Piiku nukkui 5.4 rauhallisesti pois omalla vaaleanpunaisella paikallaan.

On paljon helpompaa vastaanottaa tieto siitä, että joku on kuollut, kun tehdä itse päätös siitä, milloin joku kuolee. Se vastuu meillä on kuitenkin siinä vaiheessa, kun otamme lemmikin. On osattava tehdä se päätös, kun siitä parhaimmasta ystävästä tulee hauras ja heikko. Piikun kohdalla mieli pysyi virkeänä loppuun asti, mutta kroppa petti. Mennessäni katsomaan sitä häkkiin se heilutti häntäänsä ja yritti juosta koppia ympäri -  niin kuin hänellä oli innostuessaan tapana tehdä. 

Piiku oli meidän perheen ensimmäinen koira - ja samalla myös ensimmäinen, jonka olemme joutuneet hyvästelemään. Hän on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan. Olin eskarissa, kun Piiku tuli meille. Piin elämä oli päättyä jo nelikuisena, kun sille annettiin viikko aikaa löytää oma koti. Muistan aina sen illan maaliskuuun 31. päivä vuonna 1998, kun olimme veljeni kanssa menossa nukkumaan. Isä tuli kuitenkin vielä sanomaan huoneemme ovelle, että tulkaa katsomaan, kuka täällä on. Samalla Piiku käveli huoneesta sisään. Olin pakahtua onnesta, sillä olin haaveillut omasta koirasta. Annoin hänelle keksin ja Pii meni murustelemaan sitä olohuoneen matolle. Piiku oli unelma, josta tuli totta.

Piiku kasvoi mukanani nuoruusvuoteni. Nuoren koulukiusatun tytön elämässä Piiku oli kaikki kaikessa. Koulussa ollessani odotin aina kovasti, että pääsen kotiin ja Piikun kanssa metsään rauhaan. Hänen turkkiinsa on itketty monet itkut, kun minulla on ollut paha mieli ja hänen kanssaan on jaettu monet ilot ja onnistumiset.

Tuntuu jotenkin raadolliselta kerätä Piin valjaat ja lelut laatikkoon ja viedä ne varastoon. Jotain suurta ja merkittävää puuttuu elämästäni. Vaikka Piiku ei ole ollut aktiivisesti elämässäni muutamaan vuoteen, koska hän on asunut vanhemmillani, mutta silti hän on ollut mukana ajatuksissani usein. Siitä huolimatta välillä tuntuu, onko minulla oikeutta olla surullinen?

Välillä on vaikeaa tajuta, että hän on poissa. On vaikeaa käsittää, etten enää voi rapsuttaa hänen pehmeää turkkiaan tai katsoa häntä hänen suuriin ruskeisiin silmiinsä. Ollessani Rovaninemellä oli vaikeaa kulkea tyhjän häkin ohi. Ruokkiessani koiria purskahdin itkuun, kun tajusin, ettei viidettä kuppia tarvita. Sisimmässäni tiedän, että ratkaisu oli oikea, vaikka ikävä on suuri.

Vaikka tämä olikin elämäni raskain ja vaikein tilanne niin olen silti tyytyväinen, että sain olla mukana saattamassa Piikua viimeiselle matkalle. Olen onnellinen, että hän oli kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että käveli omin jaloin klinikalle ja laittoi makaamaan omalle paikalleen. Sitten katsoin rakasta ystävääni viimeisen kerran hänen suuriin ruskeisiin silmiinsä ja kiitin kaikesta. Sen jälkeen hänen oli aika mennä.

Kiitos äiti ja isä Piikun hyvästä hoidosta. Kiitos rakas Piiku, kaikesta. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
                                            
Piiku 13.11.1997-5.4.2016

Hyllyputkessa

Kuva; Sami Ritoniemi

Tänään korkattiin kakkosluokan kiemurat Mäihän kanssa Kokkolan kisoissa. Pilliin oli puhaltelemassa Anne Viitanen. Radat olivat varsin mukavia ja virtaaviaa, eivät missään tapauksessa liian vaikeita, mutta me ei vaan onnistuttu missään :D Kotiin tuomisina siis kolme kamalaa hylättyä.

Kisataukoa oli takana viisi kuukautta, kun viimeisimmät kisat olivat samassa paikassa lokakuun lopulla, jolloin nousimme 2-luokkaan. Tauko kisaamisesta näkyi sekä minussa että Mäihässä. Minä jännitin taas ihan liikaa enkä saanut radalla itsestäni oikein mitään irti. Sorruin perisynteihini eli hoin estekäskyjen sijasta koko ajan "Mäihää" enkä keskittynyt käsiini tarpeeksi vaan ne olivat liian alhaalla. Mäihä taas oli ihan liian kierroksilla eikä se oikein keskittynyt ja se tuntui lähtevän ihan lapasesta vähän joka radalla.

Tiedostan tämän johtuvan siitä, että ei olla marraskuun jälkeen treenattu missään ryhmässä eikä oikein muutenkaan. Käydessämme treenaamassa olemme tehneet pikku juttuja; itse ratatreeniä ollaan päästy tekemään vain muutamia kertoja. Mäihä hyötyisi ryhmätreeneistä, koska se nostaa kierrokset ihan eri sfääreihin, kun näkee toisen koiran menevän radalla. Näissä kisoissa oli lähtökarsinat joissa odoteltiin omaa vuoroa ja Mäihä näki ennen radalle menoa muutaman koiran menevän esteillä. Tämä sai Mäihässä aikaan sen, että se oli normaalia enemmän vauhdissa enkä saa sitä samanlaiseen tilaan yksin treenatessa. Eli Mäihä seuraavassa kurssissa johonkin ryhmään, että päästään harjoittelemaan enemmän kisanomaisesti! 

Ensimmäinen rata oli agilityrata, jossa hylkäännyimme heti esteelle kolme. Mäihä tuli puomille kovaa ja juoksi sen suoraan läpi, painellen samalla väärään päähän putkea. Uusin puomin, jolloin pysähtyi nätisti, mutta vapautettuani puomilta Mäihä meni jälleen väärään putken päähän. Radan lopulla Mäihä jätti kepit kesken ja singahti putkeen sekä loppu suoralla jäin itse väärälle puolelle, joten siinä tapahtui jotain hämminkiä.

Toinen agilityrata oli ihan kaaos, Mäihällä lähti totaalisesti mopo keulimaan. Se ei tullut ohjauksiin kunnolla, meni jokaisen putken väärään päähän, hajotti renkaan ja teki lentokeinun. Näillä agilityradoilla huomasin Mäihän "heikkouden". Jos putken pää on suoraan kontaktin edessä ja tarkoitus on mennä kauempaan päähän niin en saa Mäihää "purkamaan" lukitusta, vaan se menee tyrkyllä olevaan päähän vaikka tekisin mitä. Tällainen virhe tuli jokaisen kontaktin jälkeen, kun piti mennä kauempaan päähän putkeen. Mäihä seisoi kontaktilla ihan koomassa, tuijottaen tyrkyllä olevaa putken päätä, ja tuntui, ettei siihen saa mitään yhteyttä. Vapautin sen, kun luulin saaneeni siihen jonkun kontaktin, mutta Mäihä sinkosi joka kerta suoraan siihen putken päähän, minkä oli lukinnutkin. Tämä pitää ottaa nyt työn alle ja minulla onkin jonkunlainen ajatus siitä, miten tätä lähden treenaamaan.    


Viimeisellä hyppyradalla harmittaa oma ohjausvirheeni. Olin sijoittunut ihan miten sattuu ja Mäihä luki yhden hypyn takaakierroksi. Ei siitä olisi kuitenkaan nollaa tullut, koska keppien aloituksessa tapahtui joku ihmeellinen virhe, vaikka kulma kepeille oli helppo. Muuten ihan siisti rata.

Tyytyväinen ei voi olla, ei missään tapauksessa. Silti hymyilyttää. On aika hauskaa, että vaikka kisat menivät penkin alle, ja olen ilmoittamassa Mäihää muihinkin kisoihin, niin silti pystyn treenaamaan ja kisaamaan sen kanssa paineettomasti ja nauttien. Nykyisin pystyn suhtautumaan jotenkin yllättävän järkevästi kaikkeen: tiedostan meidän ongelmat, mutten revi niistä turhaa stressiä ja painetta, korjaillaan ongelmia pikku hiljaa. Nautitaan tästä lajista ja kisaamisen hurmasta eikä stressata tyhjää. Näin sen pitäisi olla aina; tosissaan, muttei liian vakavasti.

Hei hei mitä kuuluu?

Mäihä Nivalan kokeessa, kuva; Hanna Kankaanpää

Ajattelin aikaisemmin, että kirjoittelen sellaisen syväluotaavan analyysin viime vuoden tapahtumista, mutta päätin jättää sen odottamaan seuraavaa kertaa. Kuitenkin paljon hyvää muisteltavaa vuodesta jäi, joten niitä kirjaan tähän lyhyesti:

Mäihän vuosi oli tulosten osalta onnistunut: tokossa se saavutti toukokuussa koulutustunnuksen TK1, syyskuussa läpäistiin BH-koe ja lokakuussa salainen tavoitteeni toteutui, kun nousimme agilityssä 2-luokkaan. Kaikki jotka tietävät minun ja Mäihän ongelmat kyseisessä lajissa ymmärtävät, että se oli todellinen työvoitto, mikä hymyilyttää vieläkin.

Pii 17,5-vuotta

Nimbuksen kanssa ei päästy vielä kilpailemaan, mutta vuosi oli treenien osalta antoisa. Monta kertaa kaaduttiin, mutta sieltä noustessa opittiin paljon. Keskityttiin treenaamaan jälkeä, mikä on kyllä niin Nimbuksen laji. Syksyllä päätin keskittyä sen kanssa pelastuskoirapuoleen, mikä on ollut antoisaa, mutta omalla tavalla haastavaa. 

Nimbus jäljellä, kuva: Terhi Lindqvist

Tami 11-vuotta

Muut koirat pysyivät terveinä ja viettävät ansaittuja eläkepäiviä Rovaniemellä. Keväällä Riimi täytti 8-vuotta, lokakuussa Tami 11-vuotta ja Pii kuukautta myöhemmin jo 18-vuotta.