Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista.

Tami oli jo pienestä pitäen erityinen. Hän oli ensimmäinen harrastuksia silmällä pitäen otettu koira, jonka kanssa oli tarkoitus kokeilla kaikenlaisia koiramaisia touhuja. Samalla hänestä tuli nuoren tytön kasvukumppani, jonka kanssa tuli koettua monet onnistumiset, karikot ja unohtumattomat hetket niin harrastuksissa kuin arjessakin. 

Tami oli monella tavalla todella kekseliäs koira. Hänen eritysosaamiseen kuului ovien avaaminen. Hän osasi avata kaikenlaisia ovia; sisäänpäin avautuvia, ulospäin avautuvia ja nostettavalla kahvalla olevia ovia. Muistan yhden todella kylmän talvipäivän, kun lähdimme käymään kaupassa ja Tami jäi yksin kotiin. Viimeinen lähtijä oli laittanut ulko-oven huonosti kiinni. Kotiin tullessamme ovi oli selällään ja Tami istui portailla odottamassa.

Tami oli pohjattoman ahne. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun se varasti pahaa aavistamattoman ruokailijan leivän pöydältä tai nakersi huolimattoman ohjaajan taskuun reiän siinä toivossa, että löytäisi lisää syötävää. Tami piti myös leikkimisestä ja sen superpalkka treenistä olikin päästä retuuttamaan "haisukarvaa". Tami oli todella tulisieluinen, minkä sain tuntea monien treenien jälkeen mustelmana pohkeessa.

Ehkä juuri tämän tulisieluisuuden takia olimme nuorena Tamin kanssa monenlaisissa vaikeuksissa. Tein ensikertalaisena harrastuskoiran kouluttajana paljon virheitä eikä tiemme arkielämässäkään ollut aina ruusuilla tanssimista. Iän myötä (oppiessani itse vähän paremmin kouluttamaan) Tamin ongelmat kuitenkin väistyivät ja siitä tuli kuin ihmisen mieli - oma harmaa varjoni.

Harrastuksissa Tami oli enemmän kuin osasin ikinä toivoakaan. Hän oli tulta ja tappuraa, aina valmis tekemään sata lasissa. Agility oli meidän molempien yhteinen rakkaus, mutta siinä sivussa tehtiin vähän tokoa ja jälkeä sekä pyörittiin näyttelykehissä ihan ulkomaita myöden. Omaksi iloksi opeteltiin temppuja, joita Tami osasikin aikamoisen arsenaalin. Meidän harrastusuralla on useita tähtihetkiä, mutta päällimmäisenä on jäänyt mieleen nousu kolmosiin ja ensimmäinen nollavoitto sieltä. Lisäksi viimeisiksi jääneet kisamme Ragitin paidassa toi meille kaikilta neljältä radalta nollan ja kerhonmestaruuskultaa.

Maanantai- aamuna (9.10) Tami oli lähtenyt ihan normaalisti ulos, mutta ei ollut halunnut mennä enää portaita pidemmälle, vaan laittoi siihen makaamaan. Siihen Tami nukahti, ikuiseen uneen.

Kiitos Kati ja Janne tästä kultakimpaleesta.
Kiitos äiti ja isä Tamin hyvästä hoidosta.
Kiitos rakas Tami, kaikesta.