keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Valintojen maailma

Olen viime aikoina miettinyt valintoja, joita teemme koiraharrastuksen saralla ja miten erilaiset tilanteet vaikuttavat niiden tekemiseen. Sen jälkeen kun olemme valinneet tulevan harrastuskaverimme rodun, kasvattajan, sukupuolen jne. perusasiat niin on aika miettiä, miten aiomme tulevaa harrastustykkiämme kouluttaa. Kaikenlaisia koulutusmalleja on nykyään yhtä monta kuin on harrastajaakin ja  tieto erilaisista menetelmistä leviää paremmin kuin aikaisemmin. Tietoa on saatavilla niin netistä, luennoilta, erilaisista koirakouluista, jotain lajia harrastavasta seurasta jne. Se on omalla tavallaan rikkaus, mutta siinä piilee myös omat riskinsä. Koiraharrastuksen kenttä on kokonaisuudessaan hyvin laaja ja se vaatii asiaan perehtymistä ja tuntemusta erilaisista tavoista.

Teemme jatkuvasti valintoja kouluttaessamme koiramme; mistä toiminnasta palkkaamme, miten palkkaamme jne. Valintatilanteen raadollisuudesta otan esimerkiksi viime viikkoisen kauppareissun, kun eksyin karkkihyllylle. Seisoin pitkään paikoillani ja katselin valikoimaa. Muutaman kerran otin epäröivän askeleen kohti hyllyä ja saatoin ottaa jonkun pussin hyllystä, ainoastaan laittaakseni sen takaisin. Valinnasta teki vaikean tieto siitä, että valitessani yhden pussin niin samalla jätän kaikki muut pussit kauppaan. Valinnan jälkeen minun on vain syötävä valitsemani karkkipussi, vaikka myöhemmin huomaisinkin, että olisin halunnut suklaan sijaan salmiakkia.

Oikean elämän valinnoissa periaate on sama, mutta mittakaava on vain suurempi. Kun päättää valita yhden tien niin samalla hetkellä hylkää kaikki muut ja sitten on vain kuljettava sitä tietä, jonka on valinnut, vaikka myöhemmin tajuaisi tehneensä virheen.

Mielestäni valinnan tekeminen vaatii ohjaajalta tietynlaista itsevarmuutta. Varsinkin jossain sellaisessa tilanteessa, missä on muitakin osapuolia ja siihen liittyy mahdollisesti painetta tehdä asiat jollain tietyllä tavalla. Muistan itse vuosien takaa koulutuksen, jossa olin oman koirani kanssa. Treeneissä harjoiteltiin 2on2off- kontaktia puomilla, jota olin jo opetellut yhdellä tavalla koirani kanssa. Meillä oli kouluttajan kanssa eriävät näkemykset siitä, miten asia koulutetaan "oikein" ja hän päätti siinä tilanteessa ottaa koirani ja näyttää, miten hänen tapansa käytännössä toteutetaan. Siinä vaiheessa seisoin vain monttu auki paikoillani enkä saanut sanaa suustani, vaikka minun olisi siinä tilanteessa pitänyt huutaa. Tapa oli nimittäin mielestäni koiralle kurja ja soti täysin omaani vastaan. Monista tekijöistä johtuen valitsin nyökyttelyn itku kurkussa sen sijaan, että olisin puolustanut omaa tapaani. Yksi näistä tekijöistä oli, että pidin kouluttajaa jonkinlaisena auktoriteettina ja minun oli vaikeaa asettua häntä vastaan, vaikka mielestäni hänen tapansa oli monelta kantilta katsoen väärä.

Sen jälkeen olen useasti miettinyt, että koulutuksen onnistumiseksi on ensiarvoisen tärkeää a) tuntea oma koira, b) tietää mikä sille sopii ja c) tietää mitä itse haluaa ja mitä ei halua. Ehkä kohta c on se, mikä monesti unohtuu  miettiä etukäteen siinä vaiheessa, kun ollaan esimerkiksi jonkun vierailevan kouluttajan koulutuksessa. Pitäisi aina muistaa, että olemme itse vastuussa siitä, mitä ja miten opetamme asiat koirallemme ja mitkä ovat niiden tapojen seuraukset. Tiedän, että on vaikeaa pitää päänsä vieraan ihmisen edessä ja varsinkin edellä kuvaamani kaltaisessa tilanteessa, kun kouluttajalla on jonkinlainen asema. On kuitenkin tärkeämpää pitää päänsä kuin alkaa toteuttamaan jotain asiaa, mikä ei tunnu itsestä hyvältä. Koiran omistaja on kuitenkin se, joka elää koiransa kanssa päivittäin sen koulutuksen jälkeen eikä suinkaan neuvoja antanut kouluttaja. Tuollaisissa tilanteissa valinnat tulevat nopeasti - siksi itselle pitäisi olla aivan päivän selvää, miten haluaa asiat tehdä. Siksi olisi tärkeää olla perillä siitä millaisia koulutusmenetelmiä on tarjolla, mitkä niistä sopivat omaan ajatusmaailmaan ja mitkä niiden seuraukset ovat.

Lisäksi pitää pystyä pitämään oma näkemyksensä muiden edessä myös ihan koiran takia. Yleensä koiraseuroilla on "jokaiselle jotain"- ajatus, mikä johtaa siihen, että seurat tilaavat monenlaisia kouluttajia. Itse olen kiinnostunut käymään monenlaisissa koulutuksissa (lukuunottamatta kouluttajia joilla on täysin vastakkainen ajatusmaailma kanssani). En näe sitä ongelmana, koska minulla on itselläni vahva ajatus siitä, miten haluan asioita tehdä. Ongelman näen siinä, että ihmiset yleensä vaihtavat toimintatapojaan ja kriteereitään aina kouluttajan mukaan. Esimerkiksi joillain on taipumus kouluttaa jonkun kouluttajan opeilla siihen asti kunnes tulee joku muu kouluttaja, joka saattaa käyttää aivan päinvastaisia menetelmiä ja siitä huolimatta hänen sanaansa uskotaan kuin absoluuttista totuutta siihen asti kunnes tulee seuraava kouluttaja jne. Olen kouluttanut useita vuosia agilityä ja voin sanoa, että olen törmännyt useasti tälläisiin ihmisiin ja  kouluttajan näkökulmasta tällainen on enemmän kuin rasittavaa. En tarkoita tokikaan sitä, että pitäisi pysyä itsepintaisesti omassa mielipiteessään eikä koskaan kuunnella ketään muita. Omaan työkalupakkiin on hyvä saada erilaisia tapoja, mutta pitää siinä joku logiikka olla. Pointtini siis kärjistettynä on se, että koiraparat menevät ihan pyörälle päästään jos ensiksi ollaan koulutettu operantisti ja sen jälkeen aloitetaankin kaksi viikkoa kestävä jääkausi. Joku johdonmukaisuus pitäisi olla myös kouluttamisessa, jotta sitä voi tehdä tehokkaasti ja siinä voi onnistua. Yleensä langetaan ns helppoihin ratkaisuihin ja unohdetaan, että esimerkiksi jonkun ongelmakäytöksen, jonka takana on paljon massaa, muuttaminen on kovaa työtä. Siksi jos menetelmiä vaihdetaan koko ajan ja itselläkin on vähän pallo hukassa niin lopputuloksena on vain katastrofi.

On hyvä tiedostaa, miten ja miksi haluaa tehdä asiat tietyllä tavalla. Kannattaa kuunnella muita, mutta ei pureksimatta niellä heidän oppejaan. On parempi miettiä kaikessa rauhassa, mitä haluaa tehdä, ettei tule tehtyä mitään minkä seuraukset ovat haitalliset. 

lauantai 20. tammikuuta 2018

Uudet tuulet

En nyt ihan tarkkaan tiedä, onko tämä raportointikynnyksen ylittävä asia, mutta vanhat lukijat varmasti huomasivat, että blogin nimi on vaihtunut. Sisällöllisesti jatketaan kuitenkin samalla linjalla. Blogi toimii siis avautumiskanavanani koiramaisesta elämästäni - sen haasteineen ja onnistumisineen. Treeniblogin kaatuessa omaan mahdottomuuteensa, ja siirtyessäni takaisin pelkistettyyn paperiversioon, päätin kuitenkin napata sen nimen tämän blogin nimeksi. Mikä voisikaan olla osuvampi nimi kuvaamaan nykyään perhe-elämän ja koiraharrastusten pyörteissä tasapainoilevaa naista kuin Mahdoton kuvio? Ehkä tämän blogin avulla pystyn näyttämään, miten mahdottomalta näyttävästä kuviosta voi saada mahdollisen! 

perjantai 12. tammikuuta 2018

Kipinän hetki

Mönkän kanssa aloitimme joulukuun lopussa Paavolan Sonjan kouluttaman AgilityEskarin, missä opetellaan agilitykoiran perustaitoja. Tähän mennessä meillä on ollut kaksi treenikertaa ja Mönkä on ollut pätevä opiskelija. Kauhean pitkiä aikoja se ei vielä jaksa keskittyä treenaamiseen ja jarrujen asentaminen on vielä pahasti kesken, mutta olen nauttinut ihan suunnattomasti päästessäni taas rakentamaan agilitykoiraa. Lajina agility on ehdottomasti sydäntäni lähellä - vielä näin vuosien jälkeenkin, vaikka en ole hetkeen esteille päässytkään.

Mönkän kanssa treenaaminen on hauskaa, mutta omalla tavallaan siinä on jo tässä vaiheessa havaittavissa omat sudenkuoppansa. Näen Mönkässä paljon särmää ja potentiaalia, mutta sen kanssa treenaaminen on vähän veitsen terällä taiteilua - voin mennä sen kanssa pahasti metsään, jos en ota tiettyjä asioita huomioon. Mönkä kiihtyy nollasta sataan hetkessä, joten minun täytyy olla äärimmäisen rauhallinen sen kanssa treenatessani; käytän palkkana ruokaa, kehun maltillisesti ja vaadin alusta lähtien keskittymistä asioihin. Viimeksi treeneissä harjoiteltiin jarruja vetojen ja valssien avulla. Heti ensimmäisen toiston jälkeen minulle tuli jotenkin deja vu olo, kun pieni ruskuaiseni valui valehtelematta kaksi metriä valssistani läpi. Muistan niin elävästi Mäihän suurin piirtein samanikäisenä samantyyppisissä harjoituksissa, kun pienen kelpin päähän ei mahtunut mitään muuta kuin se, että  "saatana, minä juoksen ainakin kovempaa!". Välttääkseni Mäihän kanssa tekemäni virheen niin jarrujen treenaamisen tärkeyttä ei pysty liikaa korostamaan.  

Aloitamme nyt myös oman agilityseuramme järjestämän pentukurssin, minkä teoriakerta oli eilen. Kurssi on agilityyn valmistava ja sen tarkoituksena on antaa työkaluja agilitykoiran rakentamiseen niin lajinomaisen alkeisharjoittelun kuin muidenkin perusharjoitteiden (palkkaaminen, luoksetulo, paikallaan olo) kautta.

Näitä kursseja olen odottanut kuin kuuta nousevaa - olen ihan älyttömän innoissani ja onnellinen, että pääsen takaisin rakastamani lajin pariin. Mäihän jäädessä kokonaan pois agilitystä ajattelin, että en saa lajiin enää samanlaista paloa kuin aikaisemmin. Mönkän kanssa halusin kuitenkin vielä kokeilla, tuntuuko agility enää samalta kuin se on ennen tuntunut vai onko se aikakausi minun osaltani jo ohitettu. Kuitenkin viime kerralla Sonjan treeneissä päästiin vähän "tosi toimiin", kun teimme valsseja ilman esteitä ja putkea. Enempää siihen ei sitten tarvittukaan. Vanha kipinä roihahti valtaviksi liekeiksi ja tunteeni siitä, että tätä minä haluan tehdä, vahvistui entisestään.Yritän vaan olla ajattelematta Mönkää Mäihän saappaiden täyttäjänä, vaan Mönkälle sovitetaan ihan omia kenkiä. Aika näyttää, minkä kokoiset ja millaiset ne ovat, mutta odotan innolla, mitä tuleman pitää.  

torstai 11. tammikuuta 2018

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Olen jo muutaman viikon miettinyt tälle vuodelle asetettavia tavoitteita, mutta se tuntuu jotenkin vaikealta. En vaan jotenkaan osaa ajatella, mikä olisi realistista saavuttaa tässä viime aikoina kovasti muuttuneessa elämäntilanteessa. Pidän kuitenkin ehdottomasti kiinni siitä, että treenaan kaikilla koirilla säännöllisesti ja pyrin viemään niitä koulutuksellisesti eteenpäin. Kisatavoitteiden täyttymisestä yritän olla ottamatta kauheaa stressiä, vaan katsotaan niitä sitten sen mukaan miten saadaan koepaikkoja ja miten treenaaminen lähtee sujumaan. Sen olen kuitenkin päättänyt, että tämän vuoden tavoitteenani on ehdottomasti priorisointi ja entistä tarkempi laadun vartiointi niin koiraharrastuksessa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Sen minkä teen aion tehdä hyvin ja jos en pysty jotain asiaa tekemään niin en tee ollenkaan - enkä aio ottaa siitä sen enempää omantunnontuskia. Koirakohtaisiin tavoitteisiin:

MÄIHÄ:
  • Tokossa kokeisiin ja VOI1. Sitten onkin mietinnän paikka; hakeeko koulutustunnuksen tästä luokasta vai yrittääkö vielä erikoisvoittajaluokkaan? 
  • Rally-tokossa avoimesta luokasta koulutustunnus ja voittajaluokan korkkaus. 
NIMBUS:
  • Noseworkissa säännöllinen treenaaminen ryhmässä ja mahdollisuuksien mukaan joku kurssi, jos meille sopiva sattuu löytymään. 
  • Tarkoituksena myös yrittää saada koepaikka nosework kokeeseen ja sieltä hyväksytty tulos. Lisäksi möllikokeissa olisi tarkoitus käydä.
MÖNKÄ:
  • Agilityn ja tokon alkeisiin tutustuminen. Pääpaino on ehdottomasti agilityn perusharjoitteiden tekemisessä ja aion käydä sen kanssa kursseilla niin paljon kuin mahdollista. Tokossa tarkoituksena on treenata säännöllisesti, mutta ainakin toistaiseksi se saa jäädä vähän taka-alalle. 
  • Arkikäytöksien vahvistaminen.
  • Terveystarkastukset loppuvuodesta.