Kipinän hetki

Mönkän kanssa aloitimme joulukuun lopussa Paavolan Sonjan kouluttaman AgilityEskarin, missä opetellaan agilitykoiran perustaitoja. Tähän mennessä meillä on ollut kaksi treenikertaa ja Mönkä on ollut pätevä opiskelija. Kauhean pitkiä aikoja se ei vielä jaksa keskittyä treenaamiseen ja jarrujen asentaminen on vielä pahasti kesken, mutta olen nauttinut ihan suunnattomasti päästessäni taas rakentamaan agilitykoiraa. Lajina agility on ehdottomasti sydäntäni lähellä - vielä näin vuosien jälkeenkin, vaikka en ole hetkeen esteille päässytkään.

Mönkän kanssa treenaaminen on hauskaa, mutta omalla tavallaan siinä on jo tässä vaiheessa havaittavissa omat sudenkuoppansa. Näen Mönkässä paljon särmää ja potentiaalia, mutta sen kanssa treenaaminen on vähän veitsen terällä taiteilua - voin mennä sen kanssa pahasti metsään, jos en ota tiettyjä asioita huomioon. Mönkä kiihtyy nollasta sataan hetkessä, joten minun täytyy olla äärimmäisen rauhallinen sen kanssa treenatessani; käytän palkkana ruokaa, kehun maltillisesti ja vaadin alusta lähtien keskittymistä asioihin. Viimeksi treeneissä harjoiteltiin jarruja vetojen ja valssien avulla. Heti ensimmäisen toiston jälkeen minulle tuli jotenkin deja vu olo, kun pieni ruskuaiseni valui valehtelematta kaksi metriä valssistani läpi. Muistan niin elävästi Mäihän suurin piirtein samanikäisenä samantyyppisissä harjoituksissa, kun pienen kelpin päähän ei mahtunut mitään muuta kuin se, että  "saatana, minä juoksen ainakin kovempaa!". Välttääkseni Mäihän kanssa tekemäni virheen niin jarrujen treenaamisen tärkeyttä ei pysty liikaa korostamaan.  

Aloitamme nyt myös oman agilityseuramme järjestämän pentukurssin, minkä teoriakerta oli eilen. Kurssi on agilityyn valmistava ja sen tarkoituksena on antaa työkaluja agilitykoiran rakentamiseen niin lajinomaisen alkeisharjoittelun kuin muidenkin perusharjoitteiden (palkkaaminen, luoksetulo, paikallaan olo) kautta.

Näitä kursseja olen odottanut kuin kuuta nousevaa - olen ihan älyttömän innoissani ja onnellinen, että pääsen takaisin rakastamani lajin pariin. Mäihän jäädessä kokonaan pois agilitystä ajattelin, että en saa lajiin enää samanlaista paloa kuin aikaisemmin. Mönkän kanssa halusin kuitenkin vielä kokeilla, tuntuuko agility enää samalta kuin se on ennen tuntunut vai onko se aikakausi minun osaltani jo ohitettu. Kuitenkin viime kerralla Sonjan treeneissä päästiin vähän "tosi toimiin", kun teimme valsseja ilman esteitä ja putkea. Enempää siihen ei sitten tarvittukaan. Vanha kipinä roihahti valtaviksi liekeiksi ja tunteeni siitä, että tätä minä haluan tehdä, vahvistui entisestään.Yritän vaan olla ajattelematta Mönkää Mäihän saappaiden täyttäjänä, vaan Mönkälle sovitetaan ihan omia kenkiä. Aika näyttää, minkä kokoiset ja millaiset ne ovat, mutta odotan innolla, mitä tuleman pitää.