torstai 11. tammikuuta 2018

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Olen jo muutaman viikon miettinyt tälle vuodelle asetettavia tavoitteita, mutta se tuntuu jotenkin vaikealta. En vaan jotenkaan osaa ajatella, mikä olisi realistista saavuttaa tässä viime aikoina kovasti muuttuneessa elämäntilanteessa. Pidän kuitenkin ehdottomasti kiinni siitä, että treenaan kaikilla koirilla säännöllisesti ja pyrin viemään niitä koulutuksellisesti eteenpäin. Kisatavoitteiden täyttymisestä yritän olla ottamatta kauheaa stressiä, vaan katsotaan niitä sitten sen mukaan miten saadaan koepaikkoja ja miten treenaaminen lähtee sujumaan. Sen olen kuitenkin päättänyt, että tämän vuoden tavoitteenani on ehdottomasti priorisointi ja entistä tarkempi laadun vartiointi niin koiraharrastuksessa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Sen minkä teen aion tehdä hyvin ja jos en pysty jotain asiaa tekemään niin en tee ollenkaan - enkä aio ottaa siitä sen enempää omantunnontuskia. Koirakohtaisiin tavoitteisiin:

MÄIHÄ:
  • Tokossa kokeisiin ja VOI1. Sitten onkin mietinnän paikka; hakeeko koulutustunnuksen tästä luokasta vai yrittääkö vielä erikoisvoittajaluokkaan? 
  • Rally-tokossa avoimesta luokasta koulutustunnus ja voittajaluokan korkkaus. 
NIMBUS:
  • Noseworkissa säännöllinen treenaaminen ryhmässä ja mahdollisuuksien mukaan joku kurssi, jos meille sopiva sattuu löytymään. 
  • Tarkoituksena myös yrittää saada koepaikka nosework kokeeseen ja sieltä hyväksytty tulos. Lisäksi möllikokeissa olisi tarkoitus käydä.
MÖNKÄ:
  • Agilityn ja tokon alkeisiin tutustuminen. Pääpaino on ehdottomasti agilityn perusharjoitteiden tekemisessä ja aion käydä sen kanssa kursseilla niin paljon kuin mahdollista. Tokossa tarkoituksena on treenata säännöllisesti, mutta ainakin toistaiseksi se saa jäädä vähän taka-alalle. 
  • Arkikäytöksien vahvistaminen.
  • Terveystarkastukset loppuvuodesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti