perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pikapäivitys


Viikko sitten saatiin tieto, että me päästiin Mäihän kanssa agilityn alueelliseen valmennusryhmään, niin huippua! :) Nyt sitten päästään treenaamaan kerran kuussa valmennusryhmiin osallistuvien seurojen treenipaikoilla (eli Seinäjoella, Lapualla, Kauhavalla, Kauhajoella ja Ähtärissä). Kivaa päästä treenaamaan uusissa paikoissa ja vierailla esteillä!

Tarkempaa raporttia treeneistä ja kuulumisista myöhemmin.

Kuvassa Mäihä Rovaniemellä, © Laura Raudaskoski

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pojat hieronnassa

Reilu viikko sitten vietettiin muutama tunti Timosen Jaanan luona, kun pojat pääsivät hierontaan.

Tamin jalan tilanne tarkistettiin uudemman kerran. Jalka oli lähtenyt hyvin toipumaan ja saanut jo ihan hyvin massaa jumpan ja lumessa lenkkeilyn ansiosta. Eihän se tietenkään toisen jalan veroinen ole, mutta oli mukava kuulla, että treeni on tehonnut. Lannerangasssa Tamilla oli muutama fasettilukko, jotka saatiin hyvin auki. Tamin jalka on ollut muutaman viikon kipeämpi kuin yleensä, mikä voi kuulema johtua selän ongelmista. Jatkamme jumppaamista ja lenkkeilyä samaan malliin, kolmen viikon päästä käydään sitten uudestaan tarkistamassa tilanne.

Mäihä on käynyt viimeksi heinäkuussa fyssarilla, joten sen oli korkea aika päästä jonkun osaavan hierottavaksi. Mäihältä löytyi lannerangasta yhden nikaman lateraalinen siirtymä. Siirtymä on tullut jossain kovemmassa törmäyksessä ehkä jo jonkin aikaa sitten. Tämä voisi selittää mahdollisesti ontumisen, mitä Mäihällä on ollut aika ajoin noin vuoden ikäisestä lähtien.

Eilen käytiin sitten uudestaan Jaanalla tarkistuttamassa rangan tilanne. Nikamat olivat pysyneet hyvin linjassaan, onneksi :) Lannerangan seutu oli vähän kipeämpi kuin viimeksi, mikä kuulema johtuu hermokudoksen ärsytyksestä, joka on ihan tavallista tällaisissa tapauksisssa. Mäihä aristi sitä kohtaa sen verran paljon, että Jaana teki Mäihälle laserhoidon, jonka tarkoituksena on vähentää aristusta. Jos mitään oireilua ei tule niin seuraavan kerran Mäihä pääsee hoitoon alkukesästä.