Vuosi 2017 pähkinänkuoressa

Vuoden alussa tein vähän tavoitelistausta, mitä tämän vuoden aikana tulisi treenirintamalla saavuttaa. Tässä vähän katsausta tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen:

MÄIHÄ

• ennen kaikkea toivon, että Mäihä pysyy ehjänä ja selviää vammoitta. Tämä toive ei valitettavasti toteutunut, vaan Mäihä alkoi ontumaan treenien jälkeen maaliskuussa, jolloin vein sen tutkimuksiin. Löydöksiä oli murtunut nuljuluu vasemmassa takaamassa ja spondyloosi muutos selässä. 
• avoimeista luokasta 1-tulos ja harkinnan mukaan koulutustunnus TK2. Voittajan korkkaus? Avoimesta luokasta saatiin 1- tulos Kaarinan kokeessa kesäkuun alussa. Tämän jälkeen päätin, etten hae Mäihälle koulutustunnusta kyseisestä luokasta, vaan siirrymme suoraan voittajaan. Voittaja oli tarkoitus korkata joulukuun alussa, mutta en kuitenkaan saanut koko settiä toivomalleni tasolle, joten päätin suosiolla siirtää kisat ensi vuoteen.
• kokeillaan rally-tokoa, tarkoitus olisi päästä jollekin kurssille mukaan. Kisaamista voisi kokeilla syksyllä. Mäihä kävi yhteensä kuudet ohjatut treenit, yhdet möllikisat ja kolme koetta kuluneen syksyn aikana. Kaikista kokeista saimme hyväksytyn tuloksen, joten samalla lunastimme koulutustunnuksen RTK1 ja oikeuden siirtyä avoimeen luokkaan. 
• Mäihä ja agility... Työmaata on enemmän kuin haluaisin myöntää, mutta myös paljon potentiaalia,  kunhan saadaan pari asiaa työstettyä kuntoon. Mäihän agilitytavoitteet eivät ole oikeastaan minun käsissäni, sillä itse seuraan Mäihän liitelyä todennäköisesti katsomon puolelta. Mäihän liitetyt agilitykentillä tulivat päätökseensä maaliskuussa spondyloosi diagnoosin myötä. Harmittaa todella paljon vieläkin Mäihän ja lainaohjaajan puolesta, mutta koiran terveys menee näissä asioissa aina etusijalle. Mäihä on siis siirtynyt nyt lopullisesti eläkkeelle tästä lajista.

NIMBUS:

•  pysyä terveenä ja hyvinvoivana. Nimppa on ollut koko vuoden pääasiassa terve lukuunottamatta sen nopeaa ja yhtäkkistä laihtumista helmikuun ja kesäkuun välillä. Nimbus tutkittiin vetrikokein laajasti, mutta mitään selittävää tekijää ei oikein löytynyt. Päädyimme sitten kokeilemaan eliminaatiodiettiä, minkä ansiosta Nimppa on alkanut saamaan hyvin painoa. Polvet tutkittiin varmuuden vuoksi uudestaan helmikuussa rokotusten yhteydessä, terveet olivat 😊
•  noseworkissa hajutesti eukalyptykselle ja ainakin möllikoe. Hajutesti läpäistiin hyväksytysti Raisiossa elokuussa. Pääsimme myös kahteen möllikokeeseen, mistä molemmista tuloksiksi 3/ 4 löytöä. Ensimmäisessä möllikokeessa Nimppa oli ajoneuvoetsinnässä nopein ja toisessa kokeessa voitto tuli ulkoetsinnästä ja kokonaistuloksissa ylitettiin kolmannelle sijalle. 
•  pelastuskoirien perusjälkikokeesta hyväksytty tulos. Jälkiä ajettiin kesän aikana muutamia mielenvirkistykseksi, mutta haaveet pelastuskokeesta jäivät ajanpuutteen vuoksi.
•  luonnetesti. Nimppa luonnetestattiin huhtikuussa Kaarinassa, tuloksella +183 ja laukausvarma. 😊

SAANA:

•  Aloittaa treenien tarkempi suunnittelu ja kirjanpito. Tämän ajattelin toteuttaa treeniblogin  muodossa, jotta saisin kirjattua yhteen paikkaan jotenkin järkevästi yksityiskohtaisempia  treenimietteitä ja koulutussuunnitelmia. Treenikirjanpitoa aloittelin alkuvuodesta blogin muodossa, mutta myöhemmin siirryin takaisin perinteiseen paperi ja kynä- versioon. 
• Kehittyä paremmaksi ohjaajaksi koirilleni. Tämä tavoite kulkee varmasti mukanani läpi elämäni. Aina omassa toiminnassa olisi kehitettävää ja kohtaamalla erilaisia tilanteita ja haasteita on myös mahdollisuus kehittyä.
• Kehittää omaa osaamistani käymällä kursseja ja osallistumalla koulutuksiin. Tänä vuonna osallistuin aika vähän luennoille, mutta omille koirille kävin hankkimassa koulutusta erilaisten kurssien muodossa. Mäihä kävi kesällä Lempäälässä tokoleireilemässä ja Nimppa puolestaan Raisiossa noseworkin ilmaisukurssin ja kokeisiin valmistavan kurssin. 

Syypää mun hymyyn

Mäihän osalta tämän vuoden viimeiset kisat olivat oman seuran rally-toko kisat viime viikonloppuna. Tarjolla oli kaksi kisaa ja Mäihä sai paikat molempiin. Valitettavasti ohjaajan sairastelusta johtuen treenit jäivät todella vähälle - onneksi ehdittiin kuitenkin muutamat ratatreenit saada kisojen alle.

Ensimmäinen rata oli Iiris Harjun mukavasti haastetta tarjoava alokasluokan kisa. En tosin tunne lajia vielä niin hyvin, että osaisin arvioida oliko rata oikeasti niin haastava muuten kuin muistamisen kannalta 😅 Mäihä onneksi starttasi vasta loppu puolella, joten mulla oli aikaa katsella muiden suorituksia ja opetella rataa.

Mäihä tuntui radalla todella mukavalta ja yritteliäältä. Suoritus itsessään meni myös ihan kivasti paitsi tuli meille yksi työtapaturma. Menin liian lähelle suorittamaan yhtä kylttiä (siinä tehtiin saksalainen täyskäännös) ja Mäihä ennätti kiertää koko kyltin. En uusinut, kun ajattelin, että hyvässä lykyssä Mäihä kiertää kyltin uudestaan ja jatkoin matkaa. Siitä siis -10. Radalta tuli myös kaksi -1 pisteen virhettä liian tiiviistä seuraamisesta. Mäihä sai tuomarin palautteessa erikoismaininnan erinomaisesta takapään käytöstä. Lopputuloksena 88 pistettä eli hyväksytty tulos.

Sitten jäätiin odottelemaan päivän toista rataa, joka oli Tiia Hämäläisen suunnittelema. Kokonaisuudessaan rata oli mielestäni helpompi kuin päivän aikaisempi rata. Mäihä oli radalle lähdettäessä turhan virittynyt, joten vähän alkoi jännittämään, meneekö homma ihan pipariksi. Tästä huolimatta Mäihä oli ihan hyvin kuulolla, mitä nyt ennakoi yhden edestä sivulle siirtymisen, joten uusin kyltin. Mäihä ei siis ehtinyt edes istua eteen, kun pomppasi jo takaisin sivulle. Uusimisesta virheitä tuli - 3 ja yksi hihnan kiristymisestä johtuva -1 sieltä taisi tulla. Yhteensä siis 96 p, joten kisakirjaan merkattiin kolmas hyväksytty tulos ja samalla saatiin kotiin viemiseksi koulutustunnus RTK1!

Seuraavaksi siis kohti avointa luokkaa. Ennen kaikkea olin tyytyväinen Mäihän asenteeseen; se oli innostunut, yritteliäs ja sen kanssa oli todella mukava olla kehässä.  Liikkeiden teknisissä suorittamisessa on vielä parannettavaa, mutta kokonaisuudessaan meillä on ihan hyvä pohja, mistä lähteä asioita työstämään. Nyt jäämme pienelle tauolle kisaamisesta + ohjatusta treeneistä ja palaamme asiaan taas ensi vuonna.

Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista.

Tami oli jo pienestä pitäen erityinen. Hän oli ensimmäinen harrastuksia silmällä pitäen otettu koira, jonka kanssa oli tarkoitus kokeilla kaikenlaisia koiramaisia touhuja. Samalla hänestä tuli nuoren tytön kasvukumppani, jonka kanssa tuli koettua monet onnistumiset, karikot ja unohtumattomat hetket niin harrastuksissa kuin arjessakin. 

Tami oli monella tavalla todella kekseliäs koira. Hänen eritysosaamiseen kuului ovien avaaminen. Hän osasi avata kaikenlaisia ovia; sisäänpäin avautuvia, ulospäin avautuvia ja nostettavalla kahvalla olevia ovia. Muistan yhden todella kylmän talvipäivän, kun lähdimme käymään kaupassa ja Tami jäi yksin kotiin. Viimeinen lähtijä oli laittanut ulko-oven huonosti kiinni. Kotiin tullessamme ovi oli selällään ja Tami istui portailla odottamassa.

Tami oli pohjattoman ahne. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun se varasti pahaa aavistamattoman ruokailijan leivän pöydältä tai nakersi huolimattoman ohjaajan taskuun reiän siinä toivossa, että löytäisi lisää syötävää. Tami piti myös leikkimisestä ja sen superpalkka treenistä olikin päästä retuuttamaan "haisukarvaa". Tami oli todella tulisieluinen, minkä sain tuntea monien treenien jälkeen mustelmana pohkeessa.

Ehkä juuri tämän tulisieluisuuden takia olimme nuorena Tamin kanssa monenlaisissa vaikeuksissa. Tein ensikertalaisena harrastuskoiran kouluttajana paljon virheitä eikä tiemme arkielämässäkään ollut aina ruusuilla tanssimista. Iän myötä (oppiessani itse vähän paremmin kouluttamaan) Tamin ongelmat kuitenkin väistyivät ja siitä tuli kuin ihmisen mieli - oma harmaa varjoni.

Harrastuksissa Tami oli enemmän kuin osasin ikinä toivoakaan. Hän oli tulta ja tappuraa, aina valmis tekemään sata lasissa. Agility oli meidän molempien yhteinen rakkaus, mutta siinä sivussa tehtiin vähän tokoa ja jälkeä sekä pyörittiin näyttelykehissä ihan ulkomaita myöden. Omaksi iloksi opeteltiin temppuja, joita Tami osasikin aikamoisen arsenaalin. Meidän harrastusuralla on useita tähtihetkiä, mutta päällimmäisenä on jäänyt mieleen nousu kolmosiin ja ensimmäinen nollavoitto sieltä. Lisäksi viimeisiksi jääneet kisamme Ragitin paidassa toi meille kaikilta neljältä radalta nollan ja kerhonmestaruuskultaa.

Maanantai- aamuna (9.10) Tami oli lähtenyt ihan normaalisti ulos, mutta ei ollut halunnut mennä enää portaita pidemmälle, vaan laittoi siihen makaamaan. Siihen Tami nukahti, ikuiseen uneen.

Kiitos Kati ja Janne tästä kultakimpaleesta.
Kiitos äiti ja isä Tamin hyvästä hoidosta.
Kiitos rakas Tami, kaikesta.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Mönkän kanssa yhteistä taivalta takana melkein kolmen viikon verran. Täytyy kyllä myöntää, että vilskettä ja vilinää meidän arjesta ei ole puuttunut, kun saat juosta välillä pennun ja välillä juuri ryömimään oppineen lapsen perässä 😃 Tässä vähän ajatuksia ja koulutusjuttuja menneeltä parilta viikolta:

Mönkä on hauska pentu; reipas, leikkisä ja sosiaalinen. Se ei kuitenkaan ole ahne, mikä kieltämättä tuo omanlaiset haasteensa alkuopetukseen. Tosin uskon kyllä, että kun löydän sille sopivan vahvisteen ja pääsemme koulutuspelissä alkuun niin homma ratkeaa sillä. Olenkin kouluttanut sille suurimman osan päivän ruuista ja pyrkinyt arvottamaan ruokaa kaikissa tilanteissa.

Siitä huolimatta, että sopivan vahvisteen löytymiseen joutuu näkemään vaivaa, niin Mönkää on mukava kouluttaa. Se suhtautuu opiskeluun suurella vakavuudella ja on hivenen tosikko. Keskittymiskyky on hyvä häiriössäkin. Asenne on muutenki kuin pienellä partiolaisella: aina valmis tekemään kaikkea.

Olemme aloitelleet opiskelua pikku hiljaa, hakien yhteistä säveltä ja sopivaa vahvistetta. Tässä vähän listaa, mitä ollaan tähän mennessä ehditty tekemään:

• Naksuttimeen ehdollistuminen. Tähän Mönkä ehdollistui nopeasti ja reagoi  myös palkitsemissanaan hyvin.
• Kauko-ohjattavaan palkitsemisautomaattiin tutustuminen. Juoksee lujaa automaatin luokse äänen kuullessaan. 
• Kosketuskeppi. Mönkä kepittelee tällä hetkellä sujuvasti kotona, hallilla ja rapussa. Ulkona ei vielä päästä toivittuihin vahvistetiheyksiin.
• Kosketusalusta. Toimii hyvin kotona ja hallissa. 
• Hihnassa kulkeminen. Tämä tulee harjoiteltua automaattisesti useita kertoja päivässä, koska koirat on pakko viedä kytkettyinä ulos. 
• Luoksetulo. Harjoitellaan päivittäin, osaa nimensä kotona ja helpossa häiriössä.

Lisäksi olemme kulkeneet erilaisissa paikoissa: kauppakeskuksessa, lemmikkieläin kaupoissa, hallilla, rappukäytävässä, parkkihallissa jne. Mönkä on suhtautunut kaikissa paikoissa ja uusissa tilanteissa reippaasti vastaantuleviin asioihin ja ihmisiin. Aina se menee häntä pystyssä joka paikkaan 😊

Kaiken kaikkiaan meidän yhteiselo on alkanut kivasti ja olen todella onnellinen Mönkästä. Toki eihän tämä pelkkää ruusun lehdillä tanssahtelua ole, vaan välillä todella rankkaa ja uuvuttavaa, mutta siitäkin huolimatta olen aivan varma, että hyvä tästä tulee. Minulla ei ole ollut pentua melkein kahdeksaan vuoteen, joten suhtaudun innolla, mielenkiinnolla ja nöyryydellä siihen, mitä tuleman pitää.

Tässä vielä video tämän päivän kepittelystä hallilla. Mönkä tekee hyvin siitä huolimatta, että ohjaajan toiminnassa on epätarkkuuksia 😅

Unelmasta todeksi

Lauantaina meille muutti kauan toivottu ja odotettu kelpielapsi, Kiipelin Taivaan Tosi eli Mönkä.

Tämän tyttösen kanssa olisi tulevaisuudessa tarkoitus harrastaa ainakin agilityä ja tokoa. Katsotaan myös mihin muihin harrastuksiin eksytään :)

Mönkä on monen vuoden harkinnan tulos. Nimikin sillä on ollut valmiina (toki välillä nimikilpailuun on tullut uusia haastajia, mutta olen aina päätynyt Mönkään) jo vuosikaudet odottamassa uutta tulokasta. Tuntuu vieläkin jotenkin uskomattomalta, että hän on täällä. Ja miten täydellinen hän onkaan!

"Nyt olet vapaa ja mukana tuulen
voit kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olet kimallus tähden, olet pilven lento.
Olet kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa, vaan luoksemme saavut
mukana jokaisen nousevan aamun."

Hyvää matkaa, rakas Tami. 
C.I.B, POHJ, FI, SE, NO MVA Askeesi Tunturisusi 4.10.2004-9.10.2017

Rally-toko kisat 10.9

Syyskuun alussa oltiin Mäihän kanssa elämämme ensimmäisissä virallisissa rally-toko kisoissa. Ajatuksena oli käydä vaan katsomassa kisatunnelmia, kun kilpailu kerta järjestettiin ihan muutaman minuutin ajomatkan päässä. Suurempia odotuksia ei sitten ollutkaan, kun olin harjoitellut vaikeampia juttuja vain lenkin yhteydessä ja perjantaina tajusin kysyä yhdeltä rallya harrastavalta tokokaverilta, mikä se spiraali oikein on. Vakaa aikomukseni oli treenata ennen kisoja, mutta en vaan ole vielä löytänyt sellaista mielenkiintoa lajia kohtaan, että olisin raivannut kalenteristani tilaa treeneille. Muita juttuja ollaankin sitten treenattu, mutta niistä sitten erillisessä tekstissä lisää.

Alokasluokkaan oli ilmoittautunut sen verran paljon koirakoita, että rataantutustuminen oli kahdessa osassa. Mäihä oli ensimmäisessä ryhmässä. Katsellessani rataa paperilta huomasin, että siellä oli spiraali vasemmalle. Ja vielä juosten! Ei muuta kuin äkkiä kokeilemaan, miten se käytännössä onnistuu. Muuten rata oli ihan kivan tuntuinen, ei tullut mitään sen suurempia yllätyksiä.

Mäihä oli suoritusvuorossa  ryhmänsä kuudentena. Minua ei mitenkään erityisen paljon jännittänyt ja Mäihiskin tuntui ihan kivalta, kun virittelin sitä suoritukseen. Kokonaisuudessaan rata meni mielestäni hyvin, huomasin ainoastaan, että spiraalissa tuli yksi törmäys Mäihän kanssa. Mäihähän siis edistää jonkun verran juokusussa, joten pieni törmäys oli ihan odotettavissa jossain kohtaa. Radalta jäi tosi kiva fiilis ja itsellä oli sellainen olo, että onnistuttiin todella hyvin. Siksi varmaan ihmetys oli suuri, kun kävin katsomassa pisteet tulostaululta: 89 / 100. Olin siis ihan ihmeissäni, koska luulin, että tulos olisi ollut lähellä sataa pistettä. Saadessamme tuloslaput kävi ilmi, että 1 piste oli mennyt juurikin siitä spiraalista, kun Mäihä törmäsi jalkaani. Mutta. Olimme ottaneet jo 10 pisteen virheen toisella kyltillä, mikä oli 270 asteen käännös oikealle. Minun käännökseni oli kuulema jäänyt vähän vajaaksi enkä tajunnut korjata tätä, joten siitä lähti se kymmenen pojoa.

Tavoite tuli täytettyä eli saatiin hyväksytty tulos. Kisaamaan mennään, kun olen tutustunut lajiin vähän paremmin ja kouluttanut kyltit Mäihälle kunnolla. Ärsytti menettää pisteitä tuollaisessa asiassa, minkä olisi voinut välttää, jos olisi tutustunut lajiin paremmin. Tällä hetkellä keskitytään muihin juttuihin, mutta eiköhän meidät taas rally-tokoilemassa nähdä :)

Hei tää ei oo paha rasti

Lauantaina 19.8 olin ensin oman seuran agilitykisoissa talkoilemassa aamuvuorossa, minkä jälkeen hain Mäihän kotoa ja lähdin sen kanssa kohti Raisiota ja rally tokon epiksiä. Ehdittiin käydä ennen epiksiä kaksissa ohjatuissa treeneissä, mutta muuten taas valmistautuminen oli vähän sinne päin - niin kuin usein viime aikoina. Nauratti oikein itseänikin, kun tavasin ratapiirrosta ennen kisaa kännykkä toisessa kädessä, kun yritin selvittää, miten mikäkin kyltti suoritetaan.. Tarkoituksenani oli vähän käydä kokeilemassa, miltä tuntuu kisata rallya ja ollaanko tällä treenimäärällä valmiita virallisiin kisoihin.

Rata oli mielestäni (rally tokosta mitään ymmärtämättä) meille aika vaativa. Radalla oli mm. pujottelu edestakaisin juosten ja meille vaikea saksalainen täyskäännös. Mäihän kanssa starttasimme radalle kuudentena, joten ehdin vielä hyvin ennen omaa vuoroa katsella muutaman suorituksen. Se osoittautui tällä kertaa ihan hyväksi taktiikaksi, koska näin vielä, miten muutama vaikeampi kyltti suoritettiin koiran kanssa.

Mäihä oli vähän ylivirittynyt kun menimme lähtöpaikalle. Siksi varmaan heti alussa ollut 360 asteen käännöksessä vasempaan se vähän painoi, mistä meni -1 piste. Tämän jälkeen olikin eniten pelkäämäni pujottelu edestakaisin juoksemalla. Mäihä painaa vieläkin seuruussa aika paljon, joten eniten pelkäsin, että kompuroin koiraan. Yllätyksekseni Mäihä esitti oikein siistiä seuraamista, jossa se piti hyvän etäisyyden enkä kompuroinut siihen. Myös saksalainen täyskäännös onnistui ihan hyvin. Sitten tultiin kyltille, missä piti ensin koiran istua perusasentoon, mistä se käskettiin maahan ja kierrettiin koira ympäri. Tämä lukutaidoton koiranohjaaja kuitenkin käski koiransa suoraan maahan, jättäen siis istumisen väliin, mistä meni -10 pistettä. En tajunnut tätä radalla, joten jatkoin ilman korjaamista. Loppu rata sujuikin ilman virheitä.

Mäihälle siis 89 pistettä ja tuomaripalkinto! Tuomari kehui Mäihän iloista tekemistä ja hyvää takapään käyttöä. Harmitti, kun ilman tuota mun töppäystä suoritus olisi hiponut täydellisyyttä. Tästä innostuneena ilmoitin Mäihän virallisiin kisoihin parin viikon päähän. Ennen sitä tarkoituksena olisi tutustua kyltteihin ja sääntöihin vähän paremmin, jotta kisapaikalla ei tule yllätyksenä, miten joku kyltti suoritetaan...

Par-Haun nose workin möllicup, 17.8 & 22.8

Nimbuksen kanssa oltiin Nose Workin möllikokeessa Paraisilla. Itse asiassa kyseessä oli Par-haun nose work cup, joka koostui kahdesta osakilpailuista, jotka kilpailtiin torstaina 17.8 ja tiistaina 22.8. Torstain osakilpailussa etsittävinä alueina oli ulkotila ja ajoneuvot, tiistaina puolestaan laatikot ja ulkotila. Cupin voittaja laskettiin näiden kahden illan yhteistuloksien perusteella.

Tiistain ensimmäisessä osakilpailussa Nimbukselle oli arvottu suoritusnumeroksi 11 eli se oli koko porukan kolmanneksi viimeinen koira. Molemmissa etsinnöissä oli aikaa 3,5 minuuttia, mikä oli ihan ruhtinaallisesti niille etsintäalueille. Ulkoetsinnässä oli nurmikko pohjainen alue, missä oli aika paljon kaikkea tavaraa. Ajoneuvoissa vuorostaan oli auto + peräkärry sekä kottikärryt.

Nimbus tiistain ulkoetsinnässä, kuva Tettan Lindqvist

Ulkoetsintä suoritettiin ensimmäisenä ja astellessamme lähtöviivalle tuomari kertoi, että neljään eri kohteeseen oli aikaisemmat koirat merkanneet. Olen treenannut pääasiassa yksin ja täytyy myöntää, että liian vähän on tullut tehtyä eri häiriöhajuilla, joten vähän minua alkoi pelottamaan, että Nimbusta häiritsee muiden koirien pissat. Nimbus lähti käymään aluetta reippaasti läpi, mutta huomasi selkeästi, että muiden koirien pissat hajottivat sen keskittymistä. Välillä se etsi oikein hienosti, mutta sitten taas pissakohdat häiritsivät - varsinkin kun kohdehaju oli aika lähellä yhtä merkkauskohtaa. Meillä kävi sitten niin, että aika loppui eikä Nimbus löytänyt kohdetta. Nimppa oli kyllä käynyt muutaman kerran lähellä kohdetta, mutta ei vain jostain syystä saanut hajua. Kun mentiin ihan lähelle hajunlähdettä niin Nimpalla ei ollut mitään ongelmaa ilmaisun kanssa. Hajun löytyminen ajan puitteissa olisi vaatinut sitä, että Nimbus olisi käynyt alueen kohteita järjestelmällisemmin läpi, kun tuulestakaan ei saanut mitään apuja, mutta näin tällä kertaa.

Ajoneuvoetsinnässä kävimme ensin tutkimassa kottikärryn, mutta Nimbus siirtyi aika nopeasti autolle. Siinä Nimbus tutki autoa tarkasti ja huolellisesti, päätyen lopulta peräkärryn päätyyn ja teki sen alareunaan hienon ilmaisun. Ilmoitin löydöstä, mikä oli oikein. Tähän olin todella tyytyväinen, Nimppa teki hienoa työtä ja aikaakin kului vain 58 sekuntia.

Torstaina, cupin toisessa osakilpailussa, lähdimme ihan alkupäässä, kun pääsimme kolmantena koirakkona alueelle.

Aloitimme laatikkoetsinnästä, missä oli 20 laatikkoa, jotka vaihtelivat kukkapurkeista eri kokoisiin pahvilaatikoihin. Aikaa tällä alueella oli 1,5 min. Laatikot oltiin aseteltu niin, että keskellä oli neljän laatikon rypäs ja loput olivat isona ympyränä näiden neljän laatikon ympärillä. Nimbus haisteli kaksi laatikkoa ympyrän oikeasta reunasta, mutta sitten ampaisi keskelle, käänsi siellä olevan kukkapurkin ympäri ja työnsi kuononsa purkin pohjaan. Tämän jälkeen Nimppa teki todella hyvän ja nopean ilmaisun. Ilmoitin löydöstä vähän epävarmasti, koska tuntui hieman oudolta, että oikea olisi löytynyt niin nopeasti. Epäilyistäni huolimatta tämä oli kuitenkin oikea laatikko! Ilmeisesti pienestä tuulesta oli apua tässä kohtaa ja Nimbus sai hajun ympyrän keskellä olevasta kohteesta. Aikaa tähän pyrähdykseen kului 13.5 sekuntia.

Oikea laatikko löytyi! Kuva: Terhi Niittyaro-Pettersson

Laatikkoetsinnän perään tehtiin heti ulkoetsintä, jossa aikaa oli kolme minuuttia. Nimppa lähti määrätietoisesti alueelle ja kiinnostui nopeasti alueen takalaidassa olevasta puisesta puiston penkistä. Penkin istuinosan keskivaiheen kohdalla Nimbus meni osittain penkin alle, tarkensi hetken ja teki siistin ilmaisun. Ilmoitin löydostä, mikä oli oikein. Täytyy myöntää, että tällä etsintäalueella olin todella tyytyväinen Nimbuksen työskentelyyn. Nimppa ei ole kahdessa aikaisemmassa möllikokeessa onnistunut ulkoetsinnässä, vaan heinäkuun möllikokeessamme tuli väärä löytö ja cupin ensimmäisessä osakilpailussa aika loppui kesken. Tällä alueella haju löytyi 33 sekunnissa.

Illan päätteeksi palkittiin vielä etsintäalueiden nopeimmat  ja molempien päivien yhteistuloksien perusteella parhaat koirakot. Nimbus voitti torstai-illan ulkoetsinnän ja Par-haun cupin yhteistuloksissa se ylsi sijalla 3! :)

Kokonaisuudessaan olen todella tyytyväinen Nimbuksen ilmaisuihin. Päätin jo ennen tätä möllikoetta, että palkkaan Nimpan vasta, kun se on tehnyt hyvän ja selkeän ilmaisun piilolle. Minulla jäi sen verran harmittamaan se, että Nimppa ei ilmaissut hajutestissä, joten ajattelin tämän olevan hyvä tilaisuus keskittyä kunnollisiin ilmaisuihin. Molempien päivien jälkeen kotiin ajaessani hymyilin kuin naantalin aurinko. Mikäs siinä hymyillessä, kun on noin hieno harrastuskoira kuin Nimbus :)

Nimppa hajutestissä

Vihdoin ja viimein pääsimme Nimbuksen kanssa Nose Workin 1- luokan hajutestiin! Testi pidettiin tänään Raisiossa. Ulkona oli aika kova tuuli, joten ennakkotiedoista poiketen, testi järjestettiin sisällä koirakoulu Vainuvoiman tiloissa. 

Nimbus oli suoritusvuorossa ensimmäisenä. Laatikot olivat pahvilaatikoita ja ne olivat kahdessa rivissä. Nimbus lähti etsimään innokkaasti, mutta ei mieltänyt laatikoita oikein miksikään, vaan lähti kiertelemään seiniä. Tilahan oli Nimbukselle tuttu, sillä olemme usein käyneet siellä treenaamassa. Silloin hajut ovat olleet pääasiassa huoneen reunoilla, mikä varmasti vaikutti siihen, mistä Nimbus lähti hajua etsimään. Lopulta Nimppa alkoi kuitenkin käymään laatikoita läpi vähän epämääräisessä järjestyksessä ja päätyi oikealle laatikolle... ja tunki päänsä sinne. Ilmoitin nopeasti kohteen löytymisestä ennen kuin Nimpan pää jää kiinni laatikkoon tai se alkaa tuhoamaan sitä. Laatikko oli oikea, joten pääsimme testin hyväksytysti läpi. 

En ollut kauhean tyytyväinen Nimbuksen testiin. Tuntui, että se ei oikein työskennellyt tasollaan. Se kävi heti aluksi oikealla laatikolla, muttei jostain syystä sitä ilmaissut. Lisäksi en pystynyt odottamaan kunnon ilmaisua, kun Nimbus päätti tunkea päänsä laatikkoon ja yritti tuhota sen. Ei olla harjoiteltu laatikoilla ollenkaan, vaan olen pelkästään vahvistanut hajua muissa tilanteissa. En tiedä vaikuttiko se Nimbuksen työskentelyyn. No, testi on kuitenkin läpäisty hyväksytysti, joten ei muuta kuin kokeeseen! :)

Tässä vielä video testistä: 

 

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Mäihä Yyterin koirarannalla

Jos tekisi sellaisen yleiskatsauksen kesään niin lyhykäisyydessään voisi todeta, että mitään ei olla tähän mennessä saatu aikaiseksi. Mäihän tokokokeen jälkeen en saanut enää treenirytmistä kiinni, vaan ennen leiriä käytiin treenaamassa kaksi kertaa hallilla. Nimbus kävi nose workin ilmaisukurssin loppuun, mutta hyvin laiskasti me kotona saatiin aikaiseksi harjoitella. Liian usein ajattelin, että en jaksa mennä tänään treenaamaan, vaan menen huomenna. Ja saman tein seuraavana päivänä. Syy on varmasti siitä, että jonkunasteinen treeniväsymys nosti silloin päätään. En tiedä johtuuko tämä kevään kovasta treenitahdista vai yksinkertaisesti siitä, että alkukesän aikana on vain ollut liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa. Kiireet onneksi suurimmissa määrin helpottivat, kun saatiin muutto hoidettua alta pois. Pikku hiljaa alkaa tuntua, että on aikaa muuhunkin ja treenit voidaan taas potkaista uudella innolla käyntiin.

Nimbus alkukesästä

Joka tapauksessa treeniväsymys johti lopulta siihen, että silloin harvoin kun sain itsestäni sen verran irti, että lähdin treenaamaan niin silloin piti saada kaikki irti niistä treeneistä. Odotukset treenien suhteen eivät olleet enää realistiset ja turhauduin pienistä virheistä. Tein liian paljon toistoja, suunnittelematta kunnolla treenien kulkua. Lopputuloksena se, etten tehnyt oikeastaan mitään järkevää, mikä olisi vienyt osaamistamme eteenpäin.

Leirin jälkeen ollaan tokoiltu Mäihän kanssa ahkerasti. Eniten ollaan treenattu kaukoja (tai oikeastaan m-s vaihtoa), kun ne tuntuvat vähän ikuisuusprojektilta. Lisäksi treenilistalla on ollut muutkin voittajan liikkeet, lähinnä ollaan vahvistettu liikkeiden osia. Vähän olen alkanut epäilemään, saanko mitään koevalmista tämän syksyn aikana tehtyä ja löydänkö sopivaa koettakaan, mutta treenaillaan nyt ahkerasti ja mennään sitten alkuvuodesta kokeeseen. Mäihän kanssa olisi kuitenkin tarkoitus taas jatkaa rally-tokoa. Ehkäpä joihinkin kisoihinkin uskaltaudutaan.  Lähinnä oikeastaan lähdetään kokeilemaan, onko se meidän laji vai ei. En oikein kevään irtotuntien perusteella osannut muodostaa mielipidettä siitä, pidänkö siitä ja onko se sellainen juttu, mitä halutaan jatkossa tehdä.

Pojat uimassa

Ilmaisukurssilla saimme Nimpan ilmaisemaan vähän lähemmäs kohdetta, kun aikaisemmin se on pakittanut aika paljon mennessään istumaan. Nimbus kuitenkin sairasti kaksi aika rajua mahatautia lyhyen ajan sisällä, joten treenaaminen jäi myös sen takia vähemmälle. Nyt ollaan jatkettu ilmaisun työstämistä varmemmaksi ja käyty erilaisissa paikoissa treenaamassa. Erityisesti ulkoetsintää ollaan yritetty treenata, koska se tuntuu olevan Nimbukselle osa-alueista vaikein.  Syksylle olisi tarkoitus katsella Nimbukselle joku kurssi ja/tai irtotreenejä, jotta pääsemme tarkistamaan osaamistamme jonkun muunkin silmien alle. Ja onhan Nimppa menossa hajutestiin ja möllikokeeseen ensi kuussa  - valitettavasti viralliseen kokeeseen emme mahtuneet.

Muutenkin (kuin pelkästään treenien suhteen) on sellainen olo, etten ole päässyt oikein tähän kesään kiinni. Kesän kiitäessä ohi, on katseet suunnattu jo tulevaan syksyyn ja sen tapahtumiin. Elokuu tulee ainakin olemaan kiireinen koiratapahtumien osalta ja varmasti myöhemmällekin syksyyn jotain mukavaa juttua keksitään.

Mäihä tokoleirillä

Jo keväällä mietin, että tarvitsisimme jotain potkua treenaamiseen. Jotain ulkopuolisen näkemystä meidän tekemiseen ja uusia ideoita, miten lähtisin viemään Mäihän osaamista eteenpäin. Niihin aikoihin etsin netistä mahdollisia koulutuksia ja bongasin Koirakoutsin tokoleirin. Siitä se ajatus sitten lähti. Viikonloppu oli tiivis, mutta ihan äärimmäisen hyödyllinen.

Leiri sisälsi kaksi luentoa, joiden lisäksi meillä oli käytännön koulutusta pisteillä, joissa oli aina joku teema. Lauantai alkoi Pia Karisen luennolla liikkeiden rakentamisesta ja sosiaalisesta palkasta, kun taas sunnuntaina kuultiin Mika Jalosen ajatuksia vaihtelusta ja mielikuvistuksesta treeneissä. Hyviä ja ajatuksia herättäviä luentoja molemmat. 

Lauantain ensimmäisellä pisteellä kävimme läpi seuraamista ja häiriöitä Mika Jalosen johdolla. Hänen ajatuksensa oli, että koiralle on opetettu kahdenlaisia palkkoja:  ns suuntaa antavia palkkoja ja parempia palkkoja. Suuntaa antavalla palkalla halutaan kertoa koiralle, että toiminta on oikeanlaista, mutta ei ihan sitä mitä haluttiin. Luonnollisesti paremmilla palkoilla palkataan juuri se suoritus, mitä halutaan. Testasin tätä Mäihällä, mikä tuntui sen kohdalla ihan toimivalta ratkaisulta, vaikka ihan heti en ideaa ostanutkaan. Kävimme myös läpi seuraamista ihan perusteista (suora seuraaminen, oikealle ja vasemmalle käännös sekä kahdeksikko kävely) niin, että asetimme aina kartion siihen kohtaan, missä meillä oli kriteeri. Ennen kartioita meidän piti päättää kummalla palkalla palkkaamme koiran. Otin Mäihälle ihan parin askeleen seuraamista, koska se oli taas niin etupainoinen, että minulla oli vaikeaa liikkua. Tässä tuli ajatus, että mun täytyy palata taaksepäin, jotta saan peruasiat kuntoon ja selkeyttää kriteerejäni. Olen kieltämättä ollut vähän hukassa tämän asian kanssa, mutta Mäihällä on kuitenkin idea olemassa, en vain oikein itse tiedä mitä haluan. Mielestäni Mikan kommentti siitä, että opetin millaisen seuraamisen tahansa niin jokaista tuomria en voi miellyttää, osui ja upposi. Siksi pidän kiinni omasta ihanteestani ja lähden työstämään asioita sitä kohti (muistaen kuitenkin koesääntöjen asettamat vaatimukset!).

Lounastauon jälkeen mentiin Krista Karhun noutopisteelle. Meillä ei varsinaisesti ole noudossa ongelmia, joten pienen mietinnän jälkeen otin käsittelyyn ohjatun. Mäihä on muistellut muutaman kerran suuntia namikipoilla ja nyt halusin kokeilla myös kapuloilla. Mäihällä ei ollut tässä mitään ongelmia, nouto on sille mieluinen liike, joten namikippojen vaihtaminen noutokapuloihin ei ollut sille mikään juttu. Saimme neuvoksi siirtyä nyt eteenpäin eli alkaa tekemään pidemmillä etäisyyksillä ja ottaa keskelle joku tavara, jota Mäihä ei pysty noutamaan. Aluksi lähelle ja lopulta siirtäen sen samaan riviin kapuloiden kanssa. Ainoa asia, mikä minua häiritsi oli se, että Mäihä meni vähän tassuilla kapuloille. Nostoja pitää harjoitella!

Viimeinen piste oli Piia Karisen sosiaalinen palkkaus. Kävimme läpi, miten sosiaalista palkkaa ja kehään menoja lähdetään rakentamaan. Mäihä palkkaantuu hyvin sosiaalisesti, joten tässä ei sinällään tullut mitään uutta. Kehään menot on olleet meille vaikeita enkä ole löytänyt niihin oikein selkeää rutiinia. Lähdetään siis harjoittelemaan niitä erillisenä liikkeenä. 

Sunnuntain ensimmäisenä pisteenä oli Piian kaukot ja jättävät. Valitsin meidän treenin aiheeksi kaukot, koska en tunnu saavan niihin oikein etäisyyttä (niin että tekniikkä säilyy) sekä halusin puhua kaukoissa paineistumisesta. Mäihä sai kehuja vaihtojen tekniikasta, mutta mun pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että "jumppaan" vaan yhtä vaihtoa kerrallaan. Esimerkiksi m-s niin, että palkkaan seisomisesta ja ohjaan makupalalla maahan, minkä jälkeen palkkaan taaas seisomisesta jne. Kaukoissa painestumiseen saatiin ohjeeksi tehdä kaukana olemisesta kiva juttu samoin kuin vaihtojen väleistä. Tämä lähtikin toimimaan ihan kivasti. 

Tämän jälkeen siirryttiin Mikan kanssa kiertohässäkän pariin. Tätä tehtiin palasina niin, että kierto, kapulan nosto ja hypyt olivat omina pisteinään. Kierto menee Mäihältä hyvin ilman häiriöitä, mutta hiljalleen pitäisi alkaa haastamaan koiraa tuomalla muita törppöjä jne kentälle. Kapulan nostot olivat tässä harjoituksessa hyviä, kun teimme niitä niin, että kapula oli minun ja koiran välissä. Lopuksi kokeiltiin vielä, miten koira ohjautuu hypyille (ilman kapulaa). Tätä Mäihä ei ole koskaan tehnyt, mutta eipä entisellä agility tykillä ole mitään vaikeuksia ohjautua sinne minne näytän ;)

Lopuksi oli vielä Kristan ongelmapiste, missä otin aiheeksi ruudun. Halusin vinkkejä siihen, miten saisin ruudun paikan selkiytymään Mäihälle paremmin. Minua on aika paljon häirinnyt se, että Mäihän paikka vaihtelee todella paljon. Tähän mennessä se on aina pysynyt ruudussa, mutta toistojen myötä se alkaa kaartamaan yhä enemmän vasempaan laitaan (pysyen kuitenkin ruudussa). Nyt ongelmaksi on myös muodostunut se, että liiallisen kosketusalustan käytön seurauksena Mäihä etsii alustaa eikä sillä ole selkeää käsitystä siitä, mitä sen pitäisi ruudussa tehdä. Ajatuksena on nyt saada Mäihä siirtymään oikeaan kohtaan niin, että se vaihtaa paikkaa ruudun sisällä. Oikean kohdan näyttäminen ei oikein toiminut, joten minun pitää vähän miettiä, mikä on se tapa millä saan Mäihän siirtymään oikeaan paikkaan. 

Tuliko uusia ideoita ja treeni-intoa? Kyllä! Tämä oli ehkä se asia, mitä minä tähän saumaan tarvitsin. Leirin parasta antia oli saada ajatuksia, miten lähteä kasaamaan liikkeitä ja ymmärrys siitä, mitä haluan meidän treeneiltä jatkossa. Miten kasvatan koiran aktiivisuutta ja reagoin mahdollisiin virheisiin. Miksi on jatkossa tärkeää pitää hyvä ja positiivinen tunne treeneissä mukana - tehdä tunteella ja nauttia. Näen nyt selkeämmin ne asiat, joita meidän täytyy työstää, että saadaan palikat loksahtelemaan kohdalleen. Vielä on aika paljon asioita, mitä pitää viilata, mutta sain mielestäni sellaisia työkaluja millä päästään nyt isossa kuvassa eteenpäin.  

Nose workin möllikoe 6.7

Nimbuksen kanssa osallistuttiin viime viikon torstaina nose workin möllikokeeseen. Vähän emmin kokeeseen osallistumista, kun meidän muuton ja Nimbuksen rajun mahataudin johdosta emme päässeet treenaamaan pariin viikkoon ollenkaan. Lisäksi kokeessa oli kaikki neljä osa-aluetta ja Nimbus oli tehnyt vain kerran aikaisemmin ajoneuvo- ja ulkoetsinnät. Päätin kuitenkin, että koe on meille hyvä harjoitus ja saanpa ainakin vikalistaa siitä, mitä pitää treenata sekä Nimbus kokemuksen vieraassa paikassa työskentelystä.

Koe oltiin järjestetty niin, että  laatikko- ja sisätilaetsintä suoritettiin peräkkäin, samoin kuin ajoneuvo-ja ulkoetsintä.  Täytyy sanoa, että olin lievästi järkyttynyt siinä vaiheessa, kun meille esiteltiin alueet ja kerrottiin niiden enimmäisajat. Mielestäni ajat olivat aika tiukkoja etsittävien alueiden kokoon ja haastavuuteen nähden. Arvoin meille numeron 3 ja pääsimme ensin suorittamaan vanhassa ladossa olevat laatikko- ja sisätilaetsinnän.

Aloitettiin laatikkoetsinnällä. Tässä Nimbus lähti ensin kiertämään huonetta eikä juurikaan noteerannut laatikoita. Hetken kierrettyään se alkoi järjestelmällisesti tarkastella laatikoita ja ilmaisikin hienosti oikean. Aikaa Nimbuksella meni 23 s (aikaa olisi ollut 1 minuutti).

Heti perään tehtiin sisätilaetsintä, jossa meinasin sabotoida Nimpan suorituksen ihan kokonaan. Nimbus lähti kiertämään hyvin aluetta ja kiinnostui halkopinon alakulmasta. Sitä kohtaa Nimbus tarkensi kauan, mielestäni ikuisuudelta tuntuvan ajan, ja kehotinkin sitä jo jatkamaan etsintää, mutta Nimppa pysyi sitkeästi samassa kohdassa. Hetken päästä sieltä tuli hyvä ja selkeä ilmaisu.. Ilmoitin löydostä ja se oli oikein. Omasta toiminnastani ruoskin itseäni vielä pitkään kokeen jälkeen. Minä olin taas päsmäröimässä "erinomaisen" hajuaisitini kanssa, mutta onneksi Nimppa tiesi mitä teki. Aikaa tähän kului 1 min 30 sek, kun enimmäisaika oli 2 minuuttia.

Pienen tauon jälkeen pääsimme tekemään ulkona tapahtuvat etsinnät. Aloitettiin ajoneuvoetsinnällä. Ajoneuvona oli traktori ja peräkärry. Tässä Nimppa oli oikein määrätietoinen ja meni aika nopeasti traktorin ja peräkärryn väliin, tarkensi hetken ja ilmaisi oikean kohdan. Aikaa olisi ollut käytettävissä 1 min 30 sek, mutta Nimbus teki löydön 22 sekunnissa.

Ulkoetsinnän alue oli se, mikä etukäteen hirvitti kaikista eniten. Se oli suhteellisen iso metsäalue, jossa oli kolme puuta. Nimbus ryntäsi aluksi oikeaan takakulmaan, mistä se alkoi käydä aluetta tarkasti läpi. Aikaa aluella oli 2 min 30 sek ja epätoivo iski siinä vaiheessa, kun aikaa oli jäljellä vain 30 sekuntia ja Nimppa ei ollut ehtinyt käydä puoliakaan alueesta läpi. Sitten se ilmaisi ihan lähtöpaikan lähellä olevan pienen mättään. Ilmoitin löydöstä, mikä oli väärin. Saman kohdan oli ilmaissut myös kaksi muuta koiraa... En sitten tiedä, mikä haju siinä oli. Saimme mahdollisuuden käydä etsimässä oikean kohteen, joka olikin vasemmassa takakulmassa yhden puunrungon vieressä (alueella, jota Nimbus ei ollut edes ehtinyt tarkastaa). Kun pääsimme hajun lähelle Nimppa ei millään meinannut löytää hajua. Se pyöri siinä lähellä, mutta näytti siltä, että se ei olisi saanut hajua ollenkaan. Lopulta Nimbus kuitenkin löysi hajun ja teki nopean ilmaisun mistä pääsin palkkaamaan.

Lopuksi palkittiin kolmen parhaan lisäksi jokaisen etsintäalueen parhaat. Nimbus voitti hienolla työskentelyllään ajoneuvoetsinnän.

Kokonaisuudessaan olin todella tyytyväinen Nimbukseen. Se työskenteli jokaisella alueella hienosti ja sinnikkäästi. Nimbuksen kanssa on kiva kisata ja ilokseni se ei reagoinut minun jännittämiseeni ollenkaan, vaan työskenteli todella itsevarmasti. Harmi että ulkoetsintä ei tällä kertaa onnistunut. Itselleni oli kuitenkin hyvä opetus, että ulkoetsinnässä voi olla mikä tahansa ulkoalue - myös metsä. Tiesin kyllä, että ulkoetsintä on Nimpalle vaikea, kun sitä ei olla päästy treenaamaan kuin kerran. Nyt vain täytyy treenata paljon erilaisia etsintöjä erilaisissa paikoissa, jotta saadaan varmuutta työskentelyyn. Seuraavat möllikisat ovat ensi kuussa, samoin kuin hajutesti... Tulevia koitoksia odotellessa! :)

Tokokokeiluja

Lauantaina oltiin Mäihän kanssa Auran Nuuskujen järjestämässä tokokokeessa Kaarinassa. Ilma oli yllättävän kuuma, mikä toi oman haasteensa kisaamiseen (Mäihä ei kestä kauhean hyvin kuumaa). Lähdin kokeeseen tietoisena siitä, etten saanut viime kokeen jälkeen treenirytmistä kiinni (treenejä kertyi yhden käden sormilla laskettava määrä), mutta jotenkin silti luottavaisena, että Mäihä kyllä osaa liikkeet. Tuomarina kokeessa oli Ralf Björklund, joka oli mielestäni tiukka, mutta reilu tuomari. Tässä liikkeet ja niiden pisteet:

Paikallaan istuminen 9: Paikkis tehtiin yksilöliikkeiden jälkeen. Mäihä oli keskellä ja istui hyvin koko ajan, ei liikutellut tassuja eikä mitään. En nähnyt mitä tapahtui, mutta palatessamme koirien taakse meidän vieressä ollut koira nosti rähinän pystyyn. Mäihä nousi seisomaan ja käännyin samantien nappaamaan pannasta kiinni sen kummempia ajattelematta. Tuomari puhutteli rähinän aiheuttaneen koirakon ja ilmoitti, että Mäihä ja reunimmainen koira saavat uusia, koska häiriö oli kohtuuttoman suuri. Tämän jälkeen tehtiin uusinta, missä Mäihä oli reunimmaisena. Valitettavasti tässä Mäihä liikautti kerran tassuaan, joten arvosana tippui yhdellä pisteellä.

Seuraaminen 10: Oikealle käännöksissä oli vähän väljyyttä, muuten mielestäni ihan hyvää, Mäihän tasoista seuraamista.

Liikkeestä seisominen 9: Ihan hyvä, tuomari ei antanut palautetta liikkeiden välissä niin en tiedä mistä piste lähti.

Luoksetulo 7 ½: Tässä sama ongelma kuin viimeksi eli ei mennyt maahan ensimmäisellä käskyllä, vaan vasta toisella. Muuten ihan siisti luoksetulo.

Istuminen / maahanmeno seuraamisen yhtyedessä 0: Tässä Mäihä ei ollut oikein kuulolla antaessani käskyä ja jäi seisomaan.

Ruutu 8: Mäihä meni ihan ruudun takaosaan. Olin varma, että oli yli ruudusta ja mietinkin, että korjaisin sen vähän edemmäs, mutta koska korjaus ei ole meillä vielä kauhean varma niin annoin olla. Ja onneksi annoin: olihan siellä vielä viisi senttiä tilaa! Jostain syystä meni taas istumisen kautta maahan, vaikka treeneissä olen saanut menemään suoraan maahan kisaetäisyydeltä.

Noutaminen 9: Tämä oli mielestäni ihan siisti.

Kauko-ohjaus 5: Voi kamaluus sentään! Ei mennyt sivulla ensimmäisellä käskyllä maahan (taaskaan) eikä mikään muukaan maahanmeno onnistunut ensimmäisellä, vaan jouduin antamaan ihan järkyttävän suuria apuja. En vaan käsitä, miksi nämä ei voi toimia kokeessa.

Estehyppy 10: Hieno!

Merkin kierto 10: Tässä ei huomautettavaa.

Kokonaisvaikutus 9 ½: Tuomarin mielestä iloista ja energistä tekemistä, koira haluaa tehdä töitä minulle ja yhteistyö on harmoonisen näköistä.

Yhteensä: 260 ½, 1- tulos, sij. 2/5

(Videolta puuttuu liikkeestä istuminen ja kaukot, kuvaajalla oli jotain ongelmia kameran kanssa niiden liikeiden aikana)

Ei mitkään loistavat  pisteet, mutta olen tyytyväinen, että pisteet riittivät ykköseen yhdestä nollasta huolimatta. Yllättävän pitkä ja kivinen tie tämä avoimen luokan 1-tuloksen saaminen oli. Nyt suunnitelmasta poiketen en aio hakea koulutustunnusta tästä luokasta, vaan siirrytään suoraan voittajaan. Avoimen piti olla meille ihan läpihuuto juttu, mutta nyt on sellainen olo, etten jaksa tahkota enää näiden liikkeiden kanssa, vaan kaipaamme uusia haasteita. Voittajan korkkaus päästään toivottavasti toteuttamaan syksyllä, nyt kesän aikana keskitytään treenaamaan liikkeet kuntoon ja pohtimaan meidän kisaamisen problematiikkaa.

En niellyt pettymystä, vaan sylkäisin sen pois

Mäihän kanssa oltiin eilen tokokokeessa Huittisissa. Nyt kun olen päässyt pahimmasta harmituksesta eroon niin pystyn ehkä kirjoittamaan muutaman sanan kokeesta. Minua ei harmita se, että saimme nippa nappa alle ykköstuloksen, jos se olisi tullut tietoon heti. Kurjaa oli se, että ehdin juhlia muutaman tunnin ykköstulosta, kunnes tulee ilmoitus, että järjestäjällä on tapahtunut pisteiden laskennassa virhe ja saimmekin 2- tuloksen. Harmitti ihan älyttömän paljon. Nyt olen kuitenkin toipunut ja saanut uutta näkökulmaa asioihin, joten ilmoitin meidät seuraavaan yritykseen parin viikon päähän. 

Mäihä oli kuitenkin hieno, se ylitti itsensä monessa asiassa. Mun jännityksestähän se on pitkälti kiinni, ettei se toimi koetilanteessa kauhean vapautuneesti ja varmasti. Nyt se kuitenkin vastasi kehuihin hyvin ja oli liikkeiden välissä todella iloinen. En oikein tiedä, mitä tarvitsisin, että saisin sellaisen ylimääräisen jännityksen purettua kisatilanteessa. Tätä samaa asiaa on työstetty vuosikaudet, olen pelännyt kisaamista sen takia jne. Nyt pitäisi tarttua tähän, koska se on oikeastaan ainoa asia, joka on esteenä pärjäämisellemme. Mäihä kyllä osaa liikkeet, se vaan muuttuu epävarmaksi, kun jännitän.     

Liikkeet tehtiin kahdessa osassa sekoitetussa järjestyksessä ja paikallaan istuminen viimeisenä. Tuomarina kokeessa oli Ilkka Sten.

  

Liikkeestä seisominen 9: Lähti vähän epävarmasti seuraamaan, mutta ei kuitenkaan tarvinnut kaksoiskäskyjä. Pysähtyi hyvin ja liikkeen loppu siisti.

Luoksetulo 0: Tämä oli harmillinen, Mäihä ei ollut ihan kuulolla liikkeen alussa ja meni vain puolittain maahan, minkä jälkeen alkoi epäröimään ja nousi takaisin istumaan. Jouduin antamaan vielä kaksi lisäkäskyä, mikä nollasi liikkeen. Olisi kuulema muuten ollut kympin arvoinen suoritus.

Ruutu 6: Mäihä lähti hyvin ruutuun, mutta luuli ilmeisesti ruudun etunauhaa kosketusalustaksi ja pysähtyi siihen. Pyysin korjaamaan ja menikin pienen kiepin kautta hyvälle paikalle ruutuun. Meni istumisen kautta maahan. 

Seuraaminen 9: Tämä oli ihan hyvää! Ihan aavistuksen tippuu käännöksissä, mutta muuten yksi parhaista koeseuraamisista. 

Merkin kierto 9: Tämä oli muuten hyvä, mutta peruasento oli vino.

--- TAUKO ---

Istuminen / maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9: Tässä kokeessa tehtiin maahanmeno. Avulla sain sen menemään maahan (ei olla tehty riittävästi), mutta muuten ok.

Kauko-ohjaus 7: Vasta toisella käskyllä tässäkin maahan. Toisessa vaihdossa myös maahanmenoon kaksoiskäksy.

Noutaminen 10: Tässä oli myös vähän vino perusasento, muuten siisti liike. 

Hyppy 10: Tämä oli hyvä.

Paikallaan istuminen 10: Mäihä oli reunimmaisena. Tämä oli hyvä, vaikka vähän mietinkin selviääkö se, kun viereinen koira tuijotti sitä tiiviisti ainakin puolet ajasta. Hyvin kuitenkin istui eikä edes liikutellut tassuja. 

YHTEENSÄ: 254 pistetttä, AVO2 

Se kaikki oli vaan kuplaa ja mä tiesin, että se poksahtaa

Tiedättekö sen tunteen, kun ilmoittaessanne koiraa kokeeseen tuntuu, että aikaa on vaikka millä mitalla hioa ja viilata liikkeitä. Sitten yhtäkkiä siihen kokeeseen on vähän reilu viikko ja hikipisaroita alkaa nousta otsalle? Minä tiedän. Vielä pitäisi viilata sitä, hioa tuota ja mikään ei ole oikeastaan valmista. Aika loppuu yksinkertaisesti kesken.

Mäihällähän on ollut tokon avoimen liikkeet jo kisakunnossa pitkän aikaa, mutta siinä ilmoittautumishuumassa ajattelin, että minulla on aikaa ties kuinka paljon treenata ne vielä paremmaksi. Kerrassaan loistava ajatus, mutta lopputulos noin viikkoa ennen koetta on se, että moni liike on vielä kasaamattomina palasina. Ajatukseni oli ehkä se, että ongelmat ratkeavat treenaamalla ja vahvistamalla epävarmoja juttuja saan liikkeet toimimaan. Joo ja ei. Myönnän syyllistyneeni siihen, että olen hakenut vain suurta määrää toistoja, jolloin yksittäisten toistojen laatu on kärsinyt. Palkattomuutta ollaan tehty ihan hävettävän vähän samoin liikkeiden välejä. Jälleen kerran huomaan käyttäneeni runsaan ajan epäolennaisuuksien viilamiseen ja olen nillittänyt jopa viiksikarvan virheasennosta.

Opetin uuden seuraamisen, johon pystyin olemaan itsekin tyytyväinen. Se projekti kuitenkin tuli päätepisteeseensä, kun Mäihän niska alkoi kipeytyä ilmeisesti liian pystyn päänasennon takia. Tiputin kriteeriä huimasti ja nyt seuraaminen näyttää ihan ookoolta, paikka on parempi ja meillä on sentään jonkunlainen katsekontakti olemassa. En osaa olla siihen tyytyväinen, koska se ei näytä niin hyvältä kuin mielikuvissani, mutta tällä nyt mennään. Pitää miettiä kokeen jälkeen, jos vielä yrittäisin tehdä sille jotain - aika näyttää.

Lauantaina mennään möllikokeeseen hakemaan vähän vikalistaa ja katsotaan, mitä ehditään tehdä vielä ennen koetta. Olen jo puoliksi luovuttanut sen suhteen, että meillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus onnistua meille vaikeissa liikkeissä (kaukot, kierto, seuraaminen) kokeenomaisissa olosuihteissa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tuleehan niitä kokeita.

Mutta hei! Onhan tässä koepaniikin lomassa jotain mukavaakin alkamassa. Nimittäin Nimpan noseworkin ilmaisukurssi starttaa ensi viikolla. Odotan kurssia kovasti, sillä Nimpan ilmaisuun tarvitaan vielä vähän varmuutta ennen kuin "uskallan" mennä sen kanssa hajutestiin. Olisihan se jo periaatteessa valmis (ja oltiinhan me jo jonossakin tammikuun testiin), mutta haluan hakea Nimbukselle vähän enemmän malttia ilmaisuun.

Siis voiko olla niin että muistot aika ehkä kultaa

Kävelen koirien kanssa metsässä, etsien lähestyvän kevään merkkejä. Kuulen kevään ensimmäisten lintujen laulun, haistan raikkaan keväisen ilman, näen tien laidoilla kukkivia leskenlehtiä. Huomasin taas selvinneeni yhdestä talvesta. Tunnen helpotusta, kun aurinko lämmittää kasvojani ja tiedän pimeyden väistyvän.

Katson edessäni juoksentelevaa Mäihää. Sen meno näyttää niin keveältä ja helpolta, kun se spurttailee edelläni, tekee välillä nopeita suunnanmuutoksia ja lopulta heittäytyy kierimään onnellisena maahan. Se selkeästi nauttii vauhdin hurmasta ja kaikki sen olemuksessa kertoo siitä, että se on luotu menemään kovaa. Näyttää siltä, kun sitä ei vaivaisi mikään. Sen kevyttä liikehdintää katsellessani en voi olla miettimättä, että  noin kolme vuotta sitten näihin aikoihin Mäihä palaili vuoden kestäneeltä tauoltaan agiltyn pariin. Nyt karvas totuus iskee vasten kasvoja; tältä tauolta ei enää palata.

Katselen haikeana Mäihän agilityuraa Youtubesta. Löydän videoista niitä parhaimpia hetkiä, mutta myös karvaita pettymyksiä, joiden jälkeen olin valmis heittämään hanskat tiskiin. Kaikki Mäihän huippuhetket eivät ole tallentuneet kameralle, esimerkiksi yhtään virallisten kisojen nollaa ei ole videolla. Silti mielestäni ne radat, jotka on saatu talletettua kertoo hyvin meidän agilityurasta. Mäihä oli miljoonan virheen koira, jonka kanssa aina jokin uusi asia hajosi kisatilanteessa. Sen kanssa harrastaminen oli aina veitsenterällä taiteilua; kontakteja korjattiin kisauran alussa paljon, sen jälkeen tuli keppiongelma ja lopulta korjattiin järkyttävää rimojen tiputtelua. Kuitenkin kaiken napsahtaessa kohdalleen koin sellaisen fiiliksen, mitä en ole koskaan aikaisemmin radalla tuntenut. Saatiin mennä kovaa, nauttia vauhdista, tehdä yhdessä. Sitä vaan ei unohda.

Vielä onnellisempi olin, kun sain katsella Mäihän menoa radan reunalta. Aluksi oli tarkoitus, että ryhmämme kouluttaja astuu Mäihän lainanappuloihin raskauteni ja siitä palautumisen ajaksi. Kuitenkin nähdessäni tämän parivaljakon radalla tulin siihen tulokseen, että halusin tarjota Mäihää hänelle kisakaveriksi, kun hänellä ei sellaista sillä hetkellä ollut. Mäihä syttyi aivan uudella tavalla päästessään uuden ohjaajansa kanssa radalle. Tiedän, että Mäihän kanssa tekemäni virheet rasittivat jonkun verran meidän suhdetta eikä Mäihä sitä kautta päässyt oikeuksiinsa kanssani. Tämä ihminen kuitenkin on aidosti kärsivällinen ja pääsee menemään todella kovaa radalla - aivan täydellinen ohjaaja Mäihälle. Mäihä olikin aina mitä onnellisin koira, kun se sai radan jälkeen kiivetä ohjaajan syliin ja nauttia rapsutuksista. Sitä katsellessani tulin onnelliseksi ja olen todella iloinen siitä, että Mäihä pääsi treenaamaan tuollaisen ihmisen kanssa. Harmi, että heidän piti kohdata näin myöhään.

Aika kuultaa muistot, sanotaan. Tämä on totta. Mäihän kanssa agility oli upeaa, vaikka se ei läheskään aina ollut helppoa. Välillä se oli tahtojen taistelua ja vääntämistä, mutta myös huippu hetkiä ja onnistumisia.

Yhden onnistumisen haluan jakaa tähän, mikä tapahtui kolme vuotta sitten. En laita tätä tähän sen takia, että tältä radalta tuli nollavoitto, vaan siksi, että muistan elävästi sen tunteen, kun päästiin maaliin - tämä oli ensimmäinen täydellinen onnsituminen Mäihän kanssa monen pettymyksen ja epäonnistumisen jälkeen. Rata on siis Lagun epiksistä huhtikuulta 2014, kun Mäihän kanssa palattiin vuoden tauolta taas agilityn pariin. Tuon radan fiilistä ei vain unohda, vaikka siitä on kulunut jo kolme vuotta. Se oli Mäihää parhaimmillaan; äärimmäistä nopeutta yhdistettynä hallittuun menemiseen. Mäihä <3 nbsp="" p="">

Nimbus luonnetestissä 23.4

Nimbus sai paikan Turun Palveluskoiraharrastajien luonnetestiin, jossa testaajina Katri Leikola ja Jorma Lankinen. Testi pidettiin tänää Kaarinassa. Tässä olisi osa-alueiden pisteet:

TOIMINTAKYKY + 2, hyvä
TERÄVYYS +2, suuri, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
PUOLUSTUSHALU +2, suuri, hillitty
TAISTELUHALU +3, suuri
HERMORAKENNE, +1a, hieman rauhaton
TEMPERAMENTTI, +1, erittäin vilkas
KOVUUS + 3, kohtuullisen kova
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
YHTEENSÄ +183, LAUKAUSVARMA +++

Tuomarit sanoivat kommenteissaan ainoastaan sitä, että Nimppa on himpun verran liian terävä noihin hermoihin nähden. Pärjää tosin hyvin näinkin, ettei sen puolesta ongelmia. Nimpan ehdoton valtti on se, että vaikka sillä on vahvat puolustukset niin se palautuu niistä nopeasti eikä se tarvitset sen kummempia palautumisaikoja. Temperamentista he keskustelivat pitkään, onko se erittäin vilkas vai vilkas (+2), mutta se jäi  kuitenkin +1, mistä olen kyllä samaa mieltä. Kovuudeesta tuomari sanoi, että saan kuulema luvalla sanoa, että minulla on luupää koira ;D Eihän sitä testissä hetkauttanut oikein mikään eikä normaalissa elämässäkään. Lopuksi tuomarit kehuivat, että Nimbus on oikein hyvä ja mukavan oloinen koira.

Pimeässä huoneessa Nimbus tuli todella nopeasti ja suoraviivaisesti minun luokseni, vaikka tuomarit heittelivät kattilan kansia ja tekivät muita häiriöitä testatakseen, miten se reagoi. Yleensä kuulema pimeässä huoneessa ei häiritä noin paljoa, mutta tynnyrin mennessä pieleen (työntekijä ei nähnyt tuomarin merkkiä, joten tynnyri tuli liian myöhään) niin päättivät testata sen toimintakykyä siinä tilanteessa. Ei Nimpalla tosiaan tässä mitään ongelmaa ollut.

Olen kyllä niin ylpeä ja tyytyväinen Nimbuksen testiin. Hieman minua yllätti noin suuri puolustushalu, mutta Nimbus osoitti testissä, että siinä on kyllä potkua. Muuten testi oli mielestäni oikein koiran näköinen eikä siinä sen suurempia yllätyksiä tullut. Nimbus on vaan niin hieno koira ja testi vain vahvisti käsitystäni siitä. Tässä vielä video Nimpan testistä:

Timantit on ikuisia

Tänään Pii on vuoden vanha enkelikoira. Jotenkin se tuntuu hirveän kaukaiselta asialta, mutta toisaalta taas tuntuu kuin se olisi tapahtunut ihan hetki sitten. Vieläkään en voi ajatella, puhua tai kirjoittaa hänestä ilman liikuttumista - oli se sen verran kova paikka. Vaikka Piikun kuolemassa ei ollut sinällään mitään draamattista, hänellä oli jo ikää ja lähtö oli kaikenkaikkiaan kaunis ja rauhallinen, mutta se on jotenkin jäänyt myös äärimmäisen raskaana muistona mieleeni.  

Meillä oli päivän viimeinen aika eläinlääkäriin, jotta saisimme hyvästellä Piin kunnolla. Saimme mennä vastaanotolle eläinlääkärin sivuovesta, jotta Piin ei tarvitsisi mennä liukkaiden odotustilan lattioiden läpi. Piiku rauhoittui samantien omalle vaaleanpunaiselle paikalleen, kun laskin sen huoneen lattialle. Ihan niin kuin se olisi tiennyt, mitä tapahtuu eikä se pelännyt. Olin etukäteen päättänyt, että en itke viedessäni Piitä hänen viimeiselle matkalleen, mutta siinä vaiheessa kyynelten tulvaa ei voinut enää estää. Hän oli jotenkin niin rauhallisen ja levollisen oloinen makoillessaan pedillään. Odottelimme tovin eläinlääkäriä ja katselin hänen kauniisiin, viisaisiin ruskeisiin silmiinsä viimeisen kerran. Muistan ajatelleeni, miten kovasti olin etukäteen pelännyt sen hetken tulevan, miten olin jotenkin aina ajatellut, etteä Pii olisi kuolematon. Tajuntaani iski raaka totuus siitä, että olimme tulleet ystävyytemme sellaiseen käännekohtaan, jossa jouduimme hyvästelemään toisemme viimeisen kerran. Se tuntui niin lohduttomalta, vaikka tiesinkin, että se oli ainoa oikea vaihtoehto. Odotin, että Piin sydän lopetti lyömästä ja kävelin ovesta ulos. Ovelta vielä katsoin Piitä viimeisen kerran ennen kuin suljin oven perässäni. Radiossa soi David Guettan Titanium.

Olen useasti palannut rakkaisiin muistoihin, vaikka se sattuu vieläkin. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Sain todella paljon.

 

Nimbus 5 vee!

Täytyy kliseisesti todeta, että aika rientää kuin siivillä; Nimbus täytti 25.3 5-vuotta! Onnea Nimppa ja kumppanit! :)

Tässä olisi treenivideo parin viikon takaa, kun Nimbus on ollut tuuraamassa Mäihän tokotreeneissä. Tarkoituksena oli pitkän tauon jälkeen vähän testailla, miten Nimbus työskentelee noin kovassa häiriössä (muilla kentillä treenattiin agilityä). Hyvin se meni, mitä nyt ohjaajan palkkauksessa on vähän epätarkkuuksia... :D

Tunteiden vuoristorata

Minä olen jotenkin niin kypsä koirieni varhaiseen eläköitymiseen harrastuksista. Miksi juuri siinä vaiheessa, kun koira on parhaassa iässä, se on koulutuksellisesti hyvällä tasolla ja vihdoinkin pääsisi nauttimaan kisaamisesta, se pitää laittaa eläkkeelle? Vaikka olen kuinka hyvin huoltanut koiriani ja pyrkinyt treenaamaan niitä määrällisesti vähän, keskittyen treenien hyvään laatuun, niin aina sama juttu. Tamin kanssa aikanaan kävi juuri samoin; juuri sillä hetkellä kun olimme saavuttaneet hyvän tason ja kisaaminenkin alkoi rullaamaan niin jouduin siirtämään sen eläkkeelle. Enkä tarkoita nyt sitä, että kisaaminen olisi  ykkösprioroteetti, päinvastoin. Yhdessä tekemisen mielekkyys on minulle se asia, millä on oikeasti eniten merkitystä. Mäihä on pennusta pitäen rakastanut agilityä ja varsinkin nyt, kun se oli saanut ohjaajan jonka kanssa sai mennä täysillä ja joka ymmärsi sen oikkuja, menetys tuntuu paljon suuremmalta.

Voisi luulla, että Mäihän eläkkeelle jättäminen olisi minulle helppoa, koska olen tehnyt sen kerran aikaisemminkin (vuonna 2013). Olisin jotenkin työstänyt ajatusta valmiiksi eikä se tulisi uutena asiana. Käsittelen sen nopeasti, pääsen yli, jatkan elämää. Ei se kuitenkaan niin mene - pääsen välillä todella syvälle näissä tunteissa, mitkä liittyvät tähän asiaan. Tuntuu jotenkin siltä, kun itseltä olisi taas katkaistu siivet ennen kuin ehti edes kokeilla lentämistä. Toki, luovutin Mäihän ohjaamisen toiselle ohjaajalle viime kesänä, mutta he ehtivät kokeilla siipiään vielä vähemmän aikaa. Minua harmittaa myös hänen puolestaan sillä, vaikka yhteisiä treenejä ei ehtinyt kertyä kauhean montaa niin silti hän panosti Mäihään pohtimalla treenejä ja tulemalla hallille varta vasten sitä treenaamaan. Ja varsinkin kun he pääsivät niin hyvään alkuun ja olen varma, että he olisivat päässeet valtavan pitkälle yhdessä. Katsellessani tätä paria radalla sisälläni on aina läikähtänyt onnen tunne; molemmat ovat selkeästi nauttineet menemisestä. Harmittaa heidän molempien puolesta.

Kuljen tällä hetkellä pettymyksen ja helpotuksen vuoristorataa. Helpotus tämä on siinä mielessä, että oireet olivat niin voimakkaat, että ehdin miettiä jo vaikka mitä. Tieto siitä, että Mäihä voi jatkaa normaalia aktiivista elämäänsä helpottaa kummasti pettymyksestä selviytymistä. Nyt kun tiedän, mikä karvaista ystävääni vaivaa, osaan valita asiat mitä voin tehdä sen kanssa ilman, että rasitan sitä liikaa. Mäihä kuitenkin tarvitsee aktiivisena koirana jotakin tekemistä niin nyt ei auta muu kuin keskittyä muihin lajeihin ja löytää riemu niistä. Tällä hetkellä minulla on vähän vaikeaa miettiä edes Mäihän kanssa treenaamista, mutta onneksi tässä on pari viikkoa aikaa sulatella asiaa, kun se on sairaslomalla. Siinä vaiheessa varmaan lähdetään taas uudella innolla treenaamaan niitä lajeja, joita voidaan jatkaa (toko ja rally-toko).

Pelkään onnellisuutta, koska tunnen sen vastakohdan.

On jotenkin mennyt sumussa nämä viime päivät. Ei sillä, nukuttuja tunteja kertyy yön aikana vielä todella vähän; siitä pitää huolen tuorein perheenjäsenemme. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy. Oma henkilökohtainen alamäkeni alkoi maanantaina aamupäivällä, kun olin ruokkimassa koiria lenkin jälkeen. Mäihä ei tullut sängyn alta pois kutsumallakaan, vaikka se on yleensä ensimmäisenä jonossa, kun alan antamaan ruokaa. Sitten kun sain sen kutsuttua sieltä pois niin se liikkui jotenkin kankeasti. Annettuani sille kupin eteen siltä petti takapää.

Normaalilla aamulenkillä olin katsonut, että se liikkuu vähän kankeasti ja mielessäni miettinyt, että tänään pitää soittaa aika fysioterapeutille. Kolmatta kertaa puolen vuoden aikana jouduin kuitenkin näppäilemään puhelimeeni eläinlääkärin numeron. Nieleskellessäni itkua sain kerrottua, että haluan ajan ortopedille mahdollisimman nopeasti ja samalla ajan röntgeniin / tietokonetomografiaan. Tällainen aika järjestyi keskiviikolle. Ei muuta kuin odottelemaan keskiviikkoa sekavin tuntein.

Meillä kävi hyvä tuuri; pääsimme Evidensiaan samalle ortopedille (Karoliina Mikola), joka tutki Mäihän viime syksynä, kun siltä revähti takareisi. Mäihän ollessa hereillä siltä löytyi hidastunut asentotunto vasemmasta takajalasta ja selkäranka tuntui jäykältä. Päätettiin, että rauhoitetaan Mäihä ja tutkitaan se silloin paremmin, koska Mäihä vastustaa kaikkea tutkimista ja syytä oireille on näin ollen hyvin vaikeaa löytää. Rauhoituksessa eläinlääkäri totesi, että vasemman takajalan 4. varpaan tyvinivelessä ilmenee rutinaa ja alue on paksuuntunut. Eläinlääkäri otti vielä tassusta röntgenkuvan ja sieltä löytyi murtunut nuljuluu (N5).

Tämän jälkeen eläinlääkäri pyysi minut katsomaan kuvia ja miettimään, mitä tutkitaan seuraavaksi. Nuljuluun murtuma on ilmeisesti rasitusmurtuman tyyppinen ja voi olla joko harmiton sivulöydös tai sitten itse kivun aiheuttaja. ELL oli kuitenkin sitä mieltä, että koska nuljuluu oli niin pirstaleina niin se ei ole vain sivulöydös. Mietittiin, että katsotaan selän tilanne tietokonetomografialla, mutta halusin ensin tavallisen röntgenkuvan selästä. Lääkäri oli samaa mieltä, että olisi hyvä kuvata selkä, jotta nähdään mahdolliset rappeumat siellä ja voidaan miettiä sen jälkeen uudestaan CT- tutkimuksen tarpeellisuutta. Selän röntgenissä löytyi valitettavasti spondyloosimuutos viimeisen lannenikaman ja ristiluun välillä :(

Nuljuluun murtumaan laitettiin paikallisesti kortisonia ja nyt pitäisi olla levossa kolme viikkoa. Spondyloosin kanssa Mäihä pystyy elämään kutakuinkin normaalia elämää, kun pitää huolen säännöllisestä fysioterapiasta. Mutta Mäihän agilityura oli tässä. Tokoa ja rally-tokoa voidaan jatkaa, koska siinä hypyt ovat matalampia eikä niihin tulla kovalla vauhdilla.

Tässä näin lyhyesti tämän hetkinen tilanne. Kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää, vielä ei löydy sanoja kuvaamaan omaa tunnetilaa.  Laitan tähän vielä Mäihän röntgenkuvat selästä ja tassusta:

Yhtä kaunis kuin uuden päivän alku on uuden elämän alku

Vähän reilu kuukausi sitten koimme suuren elämänmuutoksen. Mieluisan sellaisen, onneksi.

On ollut mukavaa, kun koirat ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Nimbus on utelias ja iloinen vauvaa kohtaan, kun taas Mäihä on kiinnostunut enemmän kakkavaipoista kuin itse vauvasta. Kummallakaan koiralla ei ole kokemusta näin pienestä ihmistaimesta, joten olen todella iloinen, että uusi tulokas sai koirien hyväksynnän samantien.

On ollut hauska seurata koirien suhtautumista vauvaan. Ajattelin etukäteen, että Mäihälle tämä voisi olla kova paikka, kun se ei ole yleensä kauhean hyvä kestämään muutoksia, mutta yllättävän neutraalisti se suhtautui. Nimbuksen suhtautumisesta en ole ollut huolissani missään vaiheessa, mutta ehkä sen suuri kiinnostus vauvaa kohtaan tuli vähän yllätyksenä. Ensimmäisinä päivinä Nimbus alkoi heti vinkua, kun vauva itki ja seurasi jokaista hoitotoimenpidettä hyvinkin tarkasti vierestä. Se jätti jopa aamuruokansa kesken vauvan alkaessa itkemään. Näin kuukauden yhteiselon jälkeen molemmat ovat tottuneet toisiinsa sen verran, ettei Nimbuksen tarvitse heti rynnätä katsomaan vauvaa pienestäkin inahduksesta.

Pikku hiljaa ollaan palattu treenielämään muutaman viikon totaalitauon jälkeen. Hiljaiseloa treenirintamalla on ollut oikeastaan jo parikin kuukautta, joten tauon jälkeen tuntuu, että niin koirat kuin ohjaajakin pursuaa loputonta treenimotivaatiota. Katseet on käännetty jo tulevan kevään / kesän koekautta varten ja koekalenteria onkin tullut selattua ahkerasti. Muuttunut arki asettaa omat haasteensa treenaukselle, mutta se on tärkeää yhteistä aikaa minulle ja koirille, joten siitä tullaan pitämään kiinni.

Aika rientää... Mäihä 7 vee!

Mäihä 7-vuotta

Mäihä täytti 17.2 jo 7-vuotta! Täytyy sanoa, että vaikka Mäihässä on omat varjopuolensa niin on se aikamoinen timantti. Arjessa Mäihä mukautuu mukavaksi kotikoiraksi, joka haluaa olla osana meidän elämää ja kulkea kaikissa menoissa mukana perheenjäsenenä. Treenatessa se on kuitenkin tulta ja tappuraa, aina valmis tekemään kaikkea. Se on juuri sellainen paketti, josta minä pidän.

Me ollaan Mäihän kanssa molemmat kasvettu vuosien myötä ja välillä olenkin toivonut, että olisimme kohdanneet myöhemmin. Siinä tapauksessa olisimme varmasti välttyneet monelta karikolta ja kuprulta, mutta emme myöskään olisi tässä pisteessä missä nyt olemme. Mäihän kaltaista koiraa ei ole eikä tule ja siksi minua harmittaa, että se ei ole päässyt oikeuksiinsa minun ohjauksessani. Vaikka tuloksellisia meriittejä sillä ei olekaan niin pääasia, että tiedän itse sen arvon. Sen kanssa tekeminen on kuitenkin ihan parhautta ja varsinkin viime aikoina olen nauttinut sen kanssa treenaamisesta suuresti.

Mäihä juhli syntymäpäiväänsä treenien merkeissä, kun käytiin tutustumassa rally-tokoon. Ollaan kaverin kanssa otettu neljän tunnin ohjattu paketti, joista ensimmäinen tunti osui juuri Mäihän syntymäpävälle. Tarkoituksena olisi (uuteen lajiin tutustumisen lisäksi) saada tätä kautta vähän uutta potkua myös tokoiluun. Aion myös treenailla liikkeitä Nimpankin kanssa itsekseni, mutta Mäihän halusin ohjatulle tunnille sen takia, että kouluttajalta voisi saada myös lisää vinkkejä Mäihän mielentilan parantamiseen tietyissä asioissa. Hauskaa meillä oli ja oli mielenkiintoista tutustua uuteen lajiin. Liikkeiden osalta siinä on paljon tuttua juttua tokon kautta, mutta ohjaajalle laji asettaa mielestäni omat haasteensa ohjata koiraa sääntöjen ja ohjeiden puitteissa. Seuraava tunti on huomenna, odotan innolla!

Nimbus polvitarkissa

Nimbus kävi tänään rokotusten yhteydessä virallisessa polvitarkastuksessa patellaluksaation varalta, tuloksensa 0/0 eli terveet ovat :) Painoa Nimpalla oli 35,1 kg, mikä on varmaankin ihan hyvä tuon kokoiselle koiralle.

Susipoika sairastaa, osa 2

Tami kävi jälleen lääkärissä Rovaniemen Univetissä joulun jälkeen yskimisen takia. Yskiminen ei kuulostanut samanlaiselta kuin kennelyskässä, joten selvitimme äitini kanssa, että yskiminen voi liittyä sydämen vajaatoimintaan. Äitini otti sitten yhteyttä eläinlääkäriin. Aika saatiin Päivi Turuselle, joka on hoitanut Tamia aikaisemminkin. Sillä käynnillä Tamille päätettiin aloittaa nesteenpoistolääkitys varmuuden vuoksi, kun oikein mitään selkeää syytä yskimiselle ei löytynyt, kun Tami ei viitsinyt yskäistä lääkärissä kertaakaan.. Nesteenpoistolääkitys paransi tilannetta, mutta ei vienyt täysin oireita pois, joten eilen (23.1) Tami kävi jatkotutkimuksissa syyn selvittämiseksi.

Yleistutkimuksessa sydämen sivuääni oli voimakkaimmillaan 4/6 vasemmalla puolen (aikaisemmin 3/6). Keuhkojen ja sydämen tilan selvittämiseksi Tamille tehtiin rintaontelon röntgenkuvaus. Kuvissa oli nähtävissä sydämessä laajenemista. Tämän lisäksi keuhkoissa todettiin lievää nestekertymään liittyvää tiiviyttä. Eläinlääkärin epäilynä oli sydänläppäsairaus, ja sen seurauksena sydämen vajaatoimintaa. Tamille päätettiin aloitetaan sydänlääkitys, Fortekor Plus. Sydämen tila ja maksa-arvot tullaan jatkossa kontrolloimaan vuosittain. Nesteenpoistolääkitystä kokeillaan purkaa ja voi olla, että Tami pärjää ilman sitäkin. Kipulääke (Gabapentiini) jatkuu ennallaan.

Näillä mennään niin pitkään kuin hyvältä näyttää. Jos jotain muutoksia Tamin tilaan tulee niin sitten otetaan uudestaan yhteyttä eläinlääkäriin. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä, Tami on pirteä, touhukas ja vaativa itsensä.

Ittensä kanssa on saanut eniten otella, mutta se on todella vaan saanut tiukentamaan otetta.

Olen viime aikoina miettinyt koiraharrastuselämäni muuttumista - tai oikeastaan mikä siinä on tärkeää. En ole vuosiin voinut pröystäillä menestyksellä koiraharrastuksessa enkä osaa oikein sanoa, onko minulla koskaan ollut oikeasti aihettakaan sellaiseen. Oppinut olen 13 vuoden harrastusurani aikana sitäkin enemmän.

Koiraharrastus ei ole koskaan ollut minulle pelkästään harrastus. Varsinkin aikaisemmin ihmisille se asia ei selkiytynyt ja tulinkin varmasti usein väärinymmärretyksi niin kaveripiirissäni kuin kanssakilpailijoiden keskuudessa. Minun kohdallani kaikki toiveet ja unelmat ovat kiteytyneet koiraharrastukseen. Siksi on äärimmäisen epäreilua tulla sanomaan toiselle epäonnistumisen hetkellä, että tämä on vain koiraharrastusta. Muistan joskus luonnehtineeni, että minulle jokainen epäonnistuminen on ollut kuin pieni kuolema, vaikka se ei ole ollutkaan mitään oikeiden kärsimysten rinnalla. En ehkä enää  kiteyttäisi asiaa noin voimakkaasti, mutta minun mielestäni tuossa on ihan hyvä näkökulma.

Vaikeudet ovat opettaneet ja olenkin elänyt monenlaisia aikoja koirieni kanssa, mikä on tuonut näkökulmaa asioihin. Näiden harrastusvuosien aikana olen yrittänyt ja epäonnistunut sekä oppinut erottamaan ne sillat mitkä pitää polttaa takanaan niistä silloista, jotka täytyy ylittää. Myös viimeisen vuoden aikana tapahtuneet muutokset, ovat mielestäni tehneet hyvää harrastuselämälleni. Vaikka koiraharrastus on elämäntapa, josta en luovu, niin siinä vaiheessa, kun elämään on tullut muita tärkeitä asioita niin joutuu tarkastelemaan sen mertkitystä uudelleen. Koiraharrastus on minulle edelleen rakas ja tärkeä asia, mutta siinä onnistumiset ja epäonnistumiseet eivät enää määritä minua ihmisenä. Nykyään pystyn epäonnistumisenkin hetkellä olemaan armollisempi itselleni eikä minun tarvitse enää peitellä itkua, jos en pärjääkään kisoissa niin hyvin kuin olin toivonut. Pystyn ajattelemaan epäonnistumisenkin kynnyksellä, että olen edelleen se sama arvokas ihmisolento, joka lähti kotoa aamulla.  

Olen aina aikaisemmin kärsinyt itseluottamuksen puutteesta ja olen jo pitkään tiedostanut sen. Suurin pelkoni on aina ollut jotenkin se, että ihmiset kiinnittävät huomiota minun huonoimpiin hetkiini ja miettivät, mitä tuo tekee edes täällä. Olen aina kokenut huonommuuden tunnetta siitä, että kaikki muut kouluttajat ovat kokeneempia, taitavampia ja vaikkamitämuuta enemmän kuin minä. En osaa sanoa, mikä on muuttunut, mutta nykyään en tavoita tuota tunnetta kauhean hyvin. Tällä hetkellä minulla on ajatus, että olen monia muita etuoikeutetummassa ja onnellisemmassa asemassa, kun saan ylipäänsä harrastaa ja kilpailla koirieni kanssa. Itsestäänselvyys monelle, minulle pitkän työn ja ajatuksen muutoksen tulos.    

Mäihä oli minun itseluottamukselleni liian suuri pala kakkua. Niin kuin Mäihän lainaohjaaja hienosti kiteytti yksien agility treenien jälkeen: se on kuin ajaisi jarruttomalla ferrarilla jossa kaasu vielä hirttää kiinni. Mäihä sai viimeisetkin itseluottamukseni rippeet ojan pohjalle ennen kuin yhteistä taivaltamme oli takana edes vuoden päivät. Sille sovitin suuria saappaita, itselleni vaan vielä mahdottomamman kokoisia. Siitä huolimatta ajattelen, etten mitään sen kanssa elämästäni ajasta vaihtaisi pois. Olen sen avulla löytänyt itselleni mahdottoman kokoisten saappaiden tilalle sopivammat kengät, joilla pääsee paljon paremmin eteenpäin.

Mäihä lenkillä 

Mahdoton kuvio, treeniblogi

Mahdoton kuvio on Mäihän ja Nimbuksen treeniblogi, jossa kirjoittelen tarkemmin treeneistämme niin agilityssä, tokossa, jäljellä kuin noseworkissakin. Tämä blogi jatkaa edelleen olemassa oloaan avautumiskanavanani, jossa voin kirjoitella ajatuksiani koiraharrastuksesta, kisaraportteja ja koirien kuulumisia.

Mahdottomilla kuvioilla tarkoitetaan Wikipedian mukaan tasokuvioita, jotka saattavat ensi silmäyksellä näyttää kolmiuloitteisten kappaleiden perspektiivisiltä kuvilta, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen ilmenee, ettei voi olla sellaista kappaletta, jota ne näyttävät esittävän. Tästä sain idean blogin nimeen. Olen oppinut koiraharrastuksessa, että hyvin usein joku ongelma saattaa näyttää aluksi joltakin, mutta tarkemman tarkastelun ja miettimisen jälkeen tajutaankin, ettei se johdukaan sellaisesta asiasta, mitä alunperin luultiin. Tarkoituksenani onkin pyrkiä tarkastelemaan treeneissä vastaan tulevia ongelmia astetta syvemmältä ja päästä niiden alkulähteelle. Pyrin tekemään muistiinpanoja treeneistä ennen kaikkea oman muistini tueksi ja edistyksen seuraamiseksi.

Antoisia lukuhetkiä! :)