keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Tiina Kuusiston tokokoulutus 19.5

Viime viikon lauantaina olin Kuusiston Tiinan pitämässä tokokoulutuksessa Koirankodalla. Koulutus piti sisällään kahden tunnin mittaisen luennon, jonka aikana käsiteltiin tokokoiran rakentamista, minkä jälkeen oli käytännön harjoituksia oman koiran kanssa. Koirista mukaan valikoitui Mönkä, koska tokoa ei olla  sen kanssa tähän mennessä tehty juuri ollenkaan . Lisäksi yhden ryhmän teemana oli seuraaminen ja nouto, joista seuruuta en osaa opettaa ja nouto on tuottanut Mönkälle vaikeuksia niin ei tarvinnut kauaa miettiä, kuka pääsee koulutukseen.

Luennolta jäi mieleen ehdottomasti parhaiten Premackin periaatteen hyödyntäminen Mönkän koulutuksessa. Mönkähän on ihan suorastaan ylitsepursuavan sosiaalinen, mikä häiritsee huomattavasti sen keskittymistä treeneissä. Minulla ei ole aikaisemmin ollut näin sosiaalista koiraa ja olenkin ollut kieltämättä vähän pulassa sen suhteen, miten aion tästä päästä eteenpäin ilman, että aiheutan koiralle konfliktia. Eli Premackin periaate menee lyhykäisyydessään niin, että heikompi toiminta vahvistuu, kun sitä seuraa joku miellyttävä asia. Mönkälle ihmiset on se paras palkka ja kun alan hyödyntämään niitä koulutuksessa niin pääsen toivottavasti parempaan lopputulokseen kuin sillä, että opetan sen pelkästään luopumaan niistä. Katsotaan kuinka tässä tulee käymään, koska tämä on vähän eläinkoe siinä mielessä, että riittääkö minun taitoni hyödyntämään tätä ominaisuutta oikealla tavalla.

Lisäksi luennolla oli hyvä pointti treenien rakentamiseen liittyen. Tiina käyttää treeneissä paljon tehtävien parittamista eli esimerkiksi jos koira tykkää juosta niin kolmen kapulanpidon jälkeen koira pääseekin tekemään luoksetulon. Lisäksi tähän liittyi mielestäni oleellisesti myös se, että opetusvaiheessa mahdollisimman epäsopivat tehtävät valitaan treenattaviksi saman harjoituskerran aikana. Esimerkiksi samalla kerralla voi tehdä merkin kiertoa ja maahanmenoa, koska ne ovat hyvin erilaisia tehtäviä verrattuna siihen, että tehdään saman harjoituksen aikana istumista ja maahanmenoa. Myös helpon ja vaikean tehtävän sijoittelua harjoituskerran aikana kannattaa miettiä, jotta päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Itse treeneissä Mönkä toimi aikalailla niin kuin olin ajatellut. Perusasentoon se osaa tulla hyvin ja kestää häiriöitäkin siinä. Kokeiltiin sitten, että Mönkä tulee perusasentoon eri kulmista, mikä onnistuikin aika kivasti. Lisäksi pitäisi jatkaa seuraamisen perusharjoituksia niin, että koiran kävellessä minun sivulla katsekontaktissa niin palkkaan sen oikeaan seuraamispaikkaan. Tällä toivottavasti saataisiin aikaan se, että Mönkä viihtyisi paremmin lähellä minua ja mielestäni tästä harjoituksesta olisi hyötyä agilitynkin kannalta, koska Mönkä ei tule kauhean hyvin lähelle ohjauksissa (tyypillinen kelpie? :D)

Kapulanpitoa ollaan tehty jonkun verran todella huonolla menestyksellä. Mönkä ei ole juurikaan kiinnostunut kapulasta, joten noutotreenit ovat jääneet odottamaan tätä koulusta. Saatiinkin ohjeeksi vaihtaa kokonaan esinettä, koska nyt tuli ilmi, että niillä vähillä tekemilläni toistoilla olen saanut Mönkän yhdistämään kuonokosketuksen puukapulaan, joten lähdetään purkamaan sitä tekemällä pitoharjoituksia jollain toisella esineellä. Lisäksi aletaan harjoittelemaan erilaisten tavaroiden nostamista ja vaihdetaan tavarat noutokapulaan, kun tämä sujuu. Olettaisin, että kokonaisen noudon opettamisesta tulee pitempi aikainen prosessi, mutta ihan mielenkiintoista siinä mielessä, että minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut koiraa, joka ei olisi ottanut noutokapulaa suuhun heti ensimmäisellä treenikerralla. Aina oppii uutta!

Treenilistalle tuli myös taukopaikan opettaminen, mikä tarkoittaa matolla makaamista. Tämän tulen opettamaan muillekin koirilleni, koska se oli mielestäni ajatuksena todella käyttökelpoinen harjoitusten sujuvuutta ja rakennetta ajatellen. 

Mukava päivä, paljon hyviä ajatuksia. Vaikka Mönkä on ihan lapsen kengissä (toki pitää muistaa, että lapsihan se onkin) tokon suhteen niin sen kanssa tekeminen on vaan niin siistiä, että tämän hetken osaamattomuus ei edes harmita. Asioita voi aina opettaa, mutta jos ei ole oikeaa fiilistä niin ei opettaminenkaan oikein onnistu. Nyt kun aletaan vaan toteuttamaan näitä harjoituksia niin minulla on ainakin luottamus siihen, että saan mukavan kaverin tähänkin lajiin.

(Asiasta kukkapurkkiin: agility on muuten ihan sairaan makeeta minun minikiiturin kanssa! Tästä voisin kirjoittaa myöhemmin lisääkin, mutta tuntuu, että ollaan menty tosi isoin harppauksin eteenpäin siinä lajissa. Matka agilityn kisakentille tulee olemaan tuon kaverin kanssa ihan huikea kokemus. Paljon ollaan perushajoituksia tehty, mutta todella todella paljon on vielä tekemättä. Niitä treenejä odotellessa!)