tiistai 24. heinäkuuta 2012

Minä ja mun pää

Kesäkuun 26. päivä saavutin tälle vuodelle asetetun tavoitteen - ja vielä kuukauden etuajassa, huisia! Jälleen palaan kauden alussa asettamaani tavoitteeseen; pyrin päästämään irti jatkuvasta täydellisyyden tavoittelustani. Tuona kyseisenä päivänä oli tarkoitus käynnistää tuon vaiheen toinen osa (ensimmäinen osa suoritettiin viime syksynä, kun osallistuin Mäihän kanssa agility kurssille). Tarkoitukseni oli altistaa itseni epämukavalle tilanteelle, sellaisille jotka jo valmiiksi tuntuvat tukalilta. Tämän teen ainoastaan siksi, että huomaan selviäväni niistä hengissä, vaikka puitteet eivät ihan täydelliset olisikaan. Tarkoituksena oli ottaa kokemuksesta kaikki tarvittava informaatio irti ja keskittyä hyvään fiilikseen.

Tällainen tilanne minulle oli osallistua täysin keskeneräisen koiran (Mäihän) kanssa epäviralliseen agilitykisaan. Takoituksena oli - ihmisenä kasvamisen lisäksi - kartoittaa vähän missä tällä hetkellä mennään. Minusta tuntuu, että meillä on Mäihän kanssa vain joukko ongelmia, joista en tiedä, mitä pitäisi lähteä ratkomaan ensin. Ajattelin, että epävirallinen kisa olisi juuri otollinen paikka käydä vähän tarkastamassa tilannetta.

Onnistuimme ainakin näyttävässä sisääntulossa; minä vielä fiilistelin kuulokkeet korvissani, kun ystäväni (joka toimi tuomarina) oli meitä jo jonkin aikaa huudellut, viittoillut ja lopulta ohjasi radalle.. ;) En ole hyvä tällaisissa yllättävissä tilanteissa, joten kisa ei saanut ihan parhaita mahdollisia lähtökohtia, mutta oma moka, kun ei ole kuulolla. Minua ei muka jännittänyt ennen starttia, mutta heti kun menin Mäihän kanssa lähtöviivalle jalkani valahtivat aivan veteliksi. Oli ihan kamala tunne! Muistin sentään käydä kehumassa lähdössä, kun ei roikkunut ja kehua ja härkkiä kontaktit (radalla oli pelkkä puomi ja oli nätisti). S-putkeen meni todella kovalla vauhdilla ja tuli pois, ei olla tehty pitkään aikaan, ei ollut varmaan tottunut. Hylly tuli siitä, kun lopussa mun jalat ei vaan yksinkertaisesti liikkuneet ja Mäihä kerkesi valita vääriä esteitä. Lopputuloksena voin todeta, että meidän agility ei ole tällä hetkellä niin katastrofaalista, millaiseksi olin kuvitellut sen ennen starttia.

Mutta omista kisahermoista olin enemmän kuin yllättynyt - tai siis niiden olemattomuudesta. Aikaisemmin muistan jännittäneeni kisoissa sillä tavalla sopivasti; onnistuin kääntämään jännityksen hyväksi taistelu fiilikseksi. Silloin jos kisoissa ei jännittänyt yhtään enteili se yleensä huonoa. Tuo epävirallisissa kokemani jännitys hipoi enemmän toimintakyvyttömyyden rajaa kuin mitään muuta. Nyt pitäisi saada uskoa omaan tekemiseen ja sen myötä enemmän epävirallisia startteja alle. Ei kai siinä muu auta, kun lähteä etsimään kadoksissa olevia rutiineja ja oikeaa fiilistä, jos mieli tekee vielä kisakentille.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Valinnat on kaikista vaikeimpii, siksi ne onkin jaettu elämän eri vaiheisiin

Ei ole oikein inspannu kirjoittaa, kun me ei olla juurikaan tehty mitään raportointi kynnyksen ylittävää. Talvella oli tarkoitus treenata monia juttuja kesää varten kuntoon, mutta monien sattumien takia koirat eivät olleet koko aikaa mun kanssa samalla paikkakunnalla, joten koko pitkä talvi valui hukkaan. Taukoilun jatkuessa edelleen, tarkoittaa tämä muutoksia kesän suunnitelmiin; meitä ei nähdä tänä(kään) vuonna kisakentillä. Tällä hetkellä yritämme selvitä pettymyksistä ja tehdä parhaamme tässä elämäntilanteessa. Me ehditään katsoa sitä kisakalenteria ensi vuonna uudestaan.

 Kun vihdoin pääsimme treenaamisen makuun toukokuun alussa, alkoi Mäihän treenaaminen tuottamaan päänvaivaa. Varasin Mäihälle ajan Jaanalle, kun aloin ihmettelemään Mäihän innottomuutta eteentulossa, kapulan nostoissa ja hitautta agilityssä. Hieronta tulikin tarpeeseen, Mäihä oli ihan jumissa :( En edes muista mitä kaikkea sieltä löytyi, mutta tosi hankala Jaanan oli saada sitä auki. Tultiin Jaanan kanssa siihen tulokseen, että olin tauon jälkeen nostanut treenimääriä liian nopeasti ja Mäihä ei ollut kerennyt palautua treeneistä kunnolla, mistä seurasi ylikunto.Saatiin ohjeeksi käydä viikon verran kevyillä remmilenkeillä, aloittaa kipulääkekuuri ja uusi aika katsottiin muutaman viikon päähän. Käytiin sitten Jaanalla kesäkuun lopussa ja Mäihä oli oikein hyvässä kunnossa :) Huh, mikä helpotus! Jännitin tosi paljon, että sillä on samat jumit kuin viimeksi, mutta onneksi ei ollu!

Puhuttiin viime kerralla Jaanan kanssa Mäihän treenaamisesta. Treenejä on ollut viime syksytä alkaen aika paljon, johtuen siitä, että treenataan neljää lajia. Jaana oli sitä mieltä, että meidän pitäsi tehdä jonkunlaista valintaa siitä mihin keskitytään tulevaisuudessa. Nyt kun treenipäiviä on viikossa muutama vähemmän tarkoittaa se sitä, ettei kaikkea ehdi treenata samalla tavalla kuin ennen, vaikka treenaisi useampaa lajia päivässä. Tämä ajatus onkin sitten pistänyt kaiken uusiksi. Olin alustavasti ajatellut niin, että tämä kausi oltaisiin vielä treenailtu vähän kaikkea ja vasta sen jälkeen päätetty mihin ensi kaudella keskitytään. Olisin halunnut lykätä valintaa mahdollisimman kauas, koska tällä hetkellä valinnan tekeminen tuntuu vaikealta sen takia, että jokaisessa lajeissa ollaan niin eri vaiheessa. Jotain lajia ollaan vasta aloittelemassa, kun taas toisessa ollaan mielenkiintoisessa ongelmanratkaisu vaiheessa. Mites sitten valitset? Tuntuisi luovuttamiselta jättää joku laji vähemmälle sen takia, että siinä sattuu juuri nyt olemaan hankalampi vaihe, koska sellaisia vaiheita tulee ja menee joka lajissa. Tällä hetkellä näyttäisi, että jompikumpi pk- lajeista - jälki tai haku - jäisi vähemmälle. Molemmat vievät sen verran paljon aikaa, että olisi järkevää treenata vain toista, kun treenattavia lajeja riittää muutenkin. En vain osaa tehdä valintaa, koska minua kiinnostaisi treenata molempia ja koiralla riittää potentiaalia kumpaankin lajiin. Jonkunlaiseeen ratkaisuun on kuitenkin päädyttävä lähiaikoina.

Tami pärjäilee todella hyvin :) Varovaisiin toiveisiin nähden jalka on toipunut todella hyvin. Vaurioitunut puoli tulee jäämään heikommaksi, mutta sekin on alkanut saada mukavasti massaa. Nyt olen vaasta alkanut huomata, miten aktiivinen Tamista on taas tullut - oma itsensä. Viime syksynä jalka oli varmasti kipeä, koska Tami oli selkeästi rauhallisempi eikä ollenkaan vilkas ja touhukas, kuten yleensä. Jaanakin oli mielissään siitä, tsekatessaan jalan tilanteen toukokuun lopussa, miten Tamista oli tullut paljon virkeämpi. Tamin jalan tilannetta tsekkaillaan edelleen säännöllisin väliajoin (ei enää tosin niin useasti, kun akuuttivaiheesta ollaan selvitty) ja kotona jatketaan jumppaamista, lenkkeilyä ja pienimuotoista harrastamista. Olen kyllä todella tyytyväinen, että Tami kuntoutui näinkin hyvin :)