Nimbus jäljestää asfaltilla

Kävimme jäljestämässä Nimbuksen kanssa pitkästä aikaa asfaltilla. Halusin treenata sen kanssa häiriöitä, joten suuntasimme kaupan parkkipaikalle ja häiriöitä saatiinkin ihan kivasti :) Kaikki esineet nousi ja olin jälkeen ihan tyytyväinen, vaikka jäljen ajamista häiritsikin yksi vihainen autokuski ;) 

Asfaltilla 22.6

Ajatuksia Mäihästä

Olen pyöritellyt tätä ajatusta jo pidempään ja lueskellut vanhoja blogitekstejä Mäihän pentuajoilta ja sen myötä tuumaillut, olenko osannut viedä Mäihää eteenpäin oikealla tavalla. Aloin tehdä asioita hyvin eri tavalla kuin aikaisempien koirieni kanssa. Mäihän ollessa nuori etenemisemme oli todella maltillista. Aluksi pohjustin eri lajeja tarkoituksenani luoda ajatusta tekemiselle, ideaa, että yhdessä tekeminen on kivaa - tavoittelematta minkäänlaista osaamista siinä vaiheessa. Siitä sitten pikku hiljaa lähdimme kartuttamaan osaamistamme eri lajeissa niin, että pari vuotiaana Mäihälle oltiin tehty pohjat niin agilityyn, tokoon, hakuun kuin jälkeenkin.

Mitä tekisin toisin? Paljonkin. Olen tehnyt Mäihän kanssa lukemattomia virheitä, mitkä olen huomannut vasta myöhemmin.  Eniten minua harmittaa se, etten ole ymmärtänyt herkän koiran sielunelämää, joten mielestäni en ole onnistunut Mäihän kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. En ole osannut tukea sitä oikeissa kohdissa enkä ole osannut olla sen kanssa riittävän kärsivällinen. En ole ollut sitä kohtaan kovakätinen, mutta Mäihän paineistumiseen on riittänyt se, että olen ollut tyytymätön tai hermostunut. Lisäksi sen tietty temperamenttisuus on tehnyt siitä minulle haastavan koiran. Mäihä on hyvinkin herkkä, mutta se saattaa vaikuttaa joissain tilanteessa siltä, että se on kovapäinen, mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Jos tilanne menee tavallaan yhtään pidemmälle niin Mäihällä menee tassu suuhun ja jos se ei osaa ratkaista tilannetta niin silloin se tukeutuu minuun.

Tarkastellessani asiaa näin vuosien jälkeen huomaan ne asiat, mitkä menivät pieleen. Mäihä oli todella vilkas pentu ja tavallaan vahvistin sen vilkkautta ja häsläämistä sillä, että naksuttelin sille kaikesta. En vienyt asioita ärsykekontrolliin, vaan Mäihä oppi harjoituksissa ainoastaan sähläämään. Siinä tilanteessa minun olisi pitänyt paremmin ottaa huomioon Mäihän luonne. Sen sijaan, että olisin keskittynyt treenaamaan rauhallisia asioita, tein virheen ja vahvistin sen vilkautta. Rauhallisuus ei ole koskaan ollut Mäihän vahvuus, joten mielestäni minun olisi pitänyt vahvistaa tätä asiaa sen kanssa paljonkin. Minun olisi pitänyt osata lukea Mäihää paremmin, nähdä mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet. Siksi uskon, että olisin päässyt parempaan lopputulokseen, jos olisin keskittynyt rauhoittumiseen ja muuhun rauhalliseen tekemiseen.

Toki vuosien mittaan oma ihanteeni koirasta on muuttunut. Mäihän ollessa nuori ihannoin vauhtia ja viettiä enkä ymmärtänyt mitään siitä, kuinka tärkeää rauhoittuminen on harrastuksissa ja arjessa. Todella rauhallisen Riimin jälkeen pelkäsin ehkä alitajuntaisesti sitä, että Mäihä ei sytykään treenaamiseen. Tässä tein myös aika ison virheen; en olisi saanut toimia niiden asioiden ohjaamina, vaan minun olisi pitänyt tarkastella Mäihää yksilönä, aivan erillisenä koirana ja lähteä viemään sitä eteenpäin niistä lähtökohdista. Kaikista huvittavinta oli se, että Mäihä oli todellakin energinen pentu, joka oli aina valmis harjoittelemaan, joten minulla ei olisi pitänyt olla mitään huolta siitä, etteikö siitä tulisi innokasta treenaajaa. Minun olisi pitänyt nähdä se, että temperamenttisesta koirasta ei saa flegmaattista, mutta tietynlaisen käyttäytymisen olisin voinut estää toimimalla toisin.


Minulla oli suuret odotukset Mäihän suhteen, mutta ne ovat realisoituneet matkan varrella. Vai oliko minulla suuret odotukset itsestäni? Jos näin oli, niin olen ainakin tippunut pilvilinnoista takaisin maan kamaralle. Mäihän ollessa nuori ajattelin, että nostan sen agilityssä hetkessä kolmosiin eikä mene aikaakaan kun olemme muissa lajeissa ylimmissä luokissa. Mäihä on opettanut minulle ennen kaikkea nöyryyttä. Olen oppinut hyväksymään omat rajani ja sen, että minun pitää kehittää itseäni vielä enemmän, koska haluan oppia. Koulutuksellisesti minulla on vielä paljon opittavaa, mutta Mäihä on opettanut minulle paljon myös sellaista, mitä ei koirankoulutusoppaissa sanota. Olen oppinut paljon kärsivällisyydestä enkä hermostu enää niin helposti kuin aikaisemmin. Mäihän myötä olen myös oppinut rakentamaan asioita pikku hiljaa enkä enää hermostu tai mene paniikkiin jos asiat eivät heti näytä siltä mitä haluaisin. Minulla on kärsivällisyyttä odottaa muutama päivä ja katsoa, mitä tulikaan viime kerralla opetettua eikä minun tarvitse mennä heti tekemään "korjaussarjaa", kun joku menee pieleen. Pystyn suhtautumaan oppimisprosessiin mielenkiintoisena matkana enkä pakkomielteisesti ajatellen, että asioita _täytyy_ saada valmiiksi. Oikeasti, elämä on helpottunut todella paljon tajutessani nämä asiat.

Ennen kaikkea olen edelleen sitä mieltä, että minulla on käynyt hyvä Mäihä. Koirana se ei ehkä ole kaikkein vahvahermoisin, toimintakykyisin tai sinnikkäin kaveri, mutta koiraa, joka rakastaa enemmän koko maailmaa ja on yhtä pähkähullu, saa hakea. Välillä se saattaa tempauksillaaan venyttää hermoni ihan äärimmäisyyteen asti, mutta pääasiassa Mäihä on hyväntuulinen sählääjä, joka saa kaikki hyvälle tuulelle. Mäihä on mielestäni todellinen helmi, joka ei persoonallisuudessaan jätä ketään kylmäksi. Se on vain parantunut vanhetessaan; nuoruuden kauhukakarasta on tullut todella miellyttävä koira. Mäihän ollessa nuorempi en olisi ikinä uskonut, että elämä sen kanssa voi soljua näin helposti.