Joulutervehdys

Ollaan lomailemassa Rovaniemellä Uuden Vuoden yli. Paljon olisi päivitettävää, mutta palataan asiaan, kun kotiudutaan takaisin Seinäjoelle. Toivotamme kaikille blogin lukijoille rauhallista Joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!
Toivoo: Saana ja koirat

Marraskuu - toimintaa täynnä

Pii kesällä

Kiireinen marraskuu on muutamaa päivää vaille taputeltu pakettiin. Kyllä aika kuluu nopeasti! Reilun kuukauden päivitystauon aikana on tapahtunut kaikenlaista. Tässä vähän tiivistelmää marraskuun menemisistä;

Ensimmäisenä tärkein: Pii täytti 13.11 16-vuotta. Pii on suhteellisen pirteä ikäisekseen; se jaksaa myyrästää Rattosjärvellä ja lenkkeillä Riimin kanssa. Kukapa olisi uskonut 15,5 vuotta sitten, että saamme viettää Piin 16-vuotis synttäreitä! Onnea rakas Pii! 

Saana kanakurssilla

Minä kävin operantin ehdollistamisen workshopin "kanakurssin" toisen osan marraskuun alussa. Ensimmäisen osan kävin aika tarkalleen vuosi sitten. Kurssin aiheena oli viheen liittäminen ja ärsykekontrolli. Minulle nämä ovat aina olleet vaikeita asioita, mutta kurssilla asia aukesi minulle aivan uudella tavalla.

Lisäksi olemme käyneet Nimbuksen kanssa Perustaidot koirallesi - kurssin Trainer's Choicella. Kurssin viimeinen kerta oli keskiviikkona. Tosi harmi, sillä tykkäsin kurssista todella paljon. Kurssilla opeteltiin elämän perustaitoja (kohdetyöskentelyä, lähellä pysymistä, rauhoittumista ja luopumista). Osallistuin kurssille tarkoituksenani parantaa Nimbuksen hallittavuutta ja kerrata koiran koulutuksen perusasioita. Olen ollut todella tyytyväinen Nimbuksen tekemiseen kurssilla ja treeneissä. En osaa selittää kiintymystäni Nimbuksen kanssa treenaamiseen, se vaan on ihan mahtavaa. Tuossa koirassa on kapasiteettia vaikka ja mihin, minun pitää vaan osata muokata sitä oikeaan suuntaan. Tämän kurssin jälkeen minulla on enemmän itsevarmuutta alkaa työskentelemään Nimbuksen haasteiden parissa. Kurssista ollaan saatu paljon irti, kiitokset vain Jaanalle!

Marraskuun aikana ei ehditty treenata kovin paljoa. Mäihän tokoilusta on kovasti toivottu videota, tässä olisi klippi tämän päivän treeneistä! Oli hyvä kuvata pitkästä aikaa Mäihänkin treeniä, näen paremmin missä mennään. Rehellisesti sanoen petrattavaa on monessakin asiassa, en ole tyytyväinen moneenkaan liikkeeseen. Mäihä on hieno, minä olen vain onnistunut kouluttamaan sen huonosti. Tämä on kuitenkin meidän osaaminen tällä hetkellä, ei muuta kuin treenaamaan lisää!

Omia huomioita videosta

• Seuraamisessa edistää ja painaa. Tämän ongelman kanssa ollaan painittu pitkään, mutta ratkaisua ei ole oikein löytynyt. 
• Luoksetulossa hieman törmää ja sivulle siirtyminen saisi olla parempi (annan vartaloavun, että menisi suorempaan)
• Ruudussa olla natsi kosketusalustan kanssa eli vaatia se, että etutassu on kosketusalustalla. 
• Kaukoissa olla tarkka tekniikan kanssa, nyt vähän tömäyttää takajalkoja (ja minä ääliö palkkaan niistäkin...)
• Tunnarissa lähteä jalostamaan kuonokosketusta tarttumiseksi.

Varo mistä unelmoit, se voi toteutua

Onneen vaaditaan jotain, mitä tehdä, jotain mitä rakastaa ja jotain, mistä unelmoida.  Olen aina ajatellut, että kun saavutan jotain, mistä olen unelmoinut, kuolen onnesta. Kun saavutan sen huomaan, etten kuollutkaan. Siinä vaiheessa en osaa iloita siitä onnistumisesta, vaan alan keskittyä seuraavaan unelmaan. Ehkä haluan aina jotain, mikä on saavuttamattomissani. Unelmat ovat välillä mutkikkaita ja vaikeita saavuttaa. Unohdan välillä, että onneen tarvitaan muutakin. Välillä huomaan jahtaavani unelmiani niin kiivaasti, etten osaa nauttia niistä pienistä onnistumisista, joita matkan varrella saavutan.

Välillä tarkastelen tavoitteitani. Jahdatessa unelmaani, tekeekö päämäärä minut onnelliseksi? En oikeastaan pidä tärkeänä sitä mihin pyrin, vaan sitä, onko kaikki vaiva, jota näen päämääräni eteen sen arvoista. Olen aina ajatellut, että kun seisoo sen takana mitä tekee ja pyrkii eteenpäin kunniakkain keinoin, niin vain silloin voi menestyä ja saavuttaa päämääränsä. 

Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, unelmat voivat olla joskus mutkikkaita ja vaikeita saavuttaa. Vaikeassa tilanteessa ei saisi kuitenkaan luovuttaa, vaan epäonnistumiset pitäisi kääntää voitoksi. Epäonnistumisia ei saisi pelätä, vaan on yritettävä päästä eteenpäin, koska vain yrittämällä voi onnistua. Luovuttamalla ei voi saavuttaa mitään hienoa. Ikinä ei saisi lakata uskomasta itseensä ja omiin unelmiinsa. 

Jokainen on oman onnensa seppä, sanotaan. Välillä minun on vaikea uskoa, että elämässä menestyminen on minusta itsestäni kiinni. Olisi pidettävä unelmat kirkkaana mielessä ja lähteä kulkemaan niitä kohti, mieli avoinna seikkailulle. Joskus olisi osattava tehdä asioita myös siksi, että ne voisivat olla hauskoja eikä pelkästään saavuttaakseen jotain. Siinä minulla riittää tekemistä.

Tiesin, että spesiaalikeissi tää olis ja aika vain sitä vahvistaa.

Mun rakas Susipoika täyttää tänään jo 9-vuotta!

Vaikea uskoa, että Tami, tuo minulle "tilattu" otus, täyttää jo 9-vuotta. "Tilatulla" tarkoitan sitä, että kun kävin katsomassa Illiä muutama viikko ennen synnytystä kuiskasin sen korvaan: "Mie haluaisin mieluiten harmaan pitkähäntäisen urospennun." Aurinkoisena päivänä 4. lokakuuta Kati sitten laittoi mulle viestiä missä kertoi, että ensimmäisenä oli syntynyt suurikokoinen harmaa pitkähäntäinen urospentu. Muita uroksia tähän pentueeseen ei sitten syntynytkään vaan Tami sai seurakseen viisi siskoa.

Muistan myös sen kun pennuilla oli ikää noin kolme viikkoa ja istuin pentulaatikon laidalla, sylissäni pikkuinen Tami, joka oli nukahtanut syliini. Katsoin Tamia ja kysyin sitten Katilta, että millaisen harrastuskaverin ja yleensäkin kotikoiran tästä pienestä karvapallosta saan. Kati sitten vastasi, että "Göötistä saat loistavan harrastuskaverin, sellaisen joka on aina valmiina toimintaan ja joka rakastaa käydä pitkillä lenkeillä, olla ihmisten kanssa ja joka on energinen, uskollinen ja peloton. Koiran, joka on suuri koira pienessä paketissa." Ja tällainen Tami on ollut kirsusta hännänpäähän koko ikänsä ja toivottavasti aina pysyykin sellaisena. Sydämellinen kiitos Katille, tästä ihastuttavasta otuksesta, jonka kanssa jokainen päivä on ollut erityinen!

Nimbus treenaa

Nimbuksen treenivideo löytyy täältä

Olen ihan tyytyväinen Nimbuksen edistymiseen, kun se on toiminut koko kesän vain Mäihän tauottajana. Nyt Nimpalla on kuitenkin oma treenisuunnitelma ja lähdetään treenaamaan sen mukaan. Onhan tuossa paljon työstämistä, mutta jotain juttuja ollaan saatu ihan valmiiksi asti :) Olen kyllä kokenut todella hyödylliseksi kuvata treenejä sillä siinä huomaa todella hyvin omat avut ja muutkin virheet. 

Jotain omia huomioita videosta:

• Seuraamista alan ottamaan vähän taaemmas.
•  Käännöksiä pitää alkaa työstämään urakalla, siinä jyrään Nimbuksen totaalisesti.
• Kapulan korrekti nostaminen työn alle...
• Seisomisen pysähtyminen saisi olla nopeampi.

Ajatuksia tokoilusta

Ajattelin kirjoitella vähän viime aikaisten toko treenien ja kokeen mukanaan tuomia ajatuksia. Tokoa ollaan treenattu nyt aika paljon, kun päästiin IKKJ:n tavoitteellisesti treenaavien ryhmään. Ryhmän yhteiset treenit on kaksi kertaa viikossa ja lisäksi treenaamme muutaman kaverin kanssa kerran viikossa. Muuten hiomme liikkeitä kotona. 

Olen huomannut, että Mäihän kanssa kokonaisuuksien hallinta ei ole ihan yksinkertaista. Liikkeiden teknisiä osia osaan opettaa ja tällä hetkellä tiedän, mitä pitää treenata ja miten aioin treenattavat asiat opettaa, mutta tokossa on kuitenkin niin paljon muutakin kuin vain liikkeet. Kokonaisuudet koostuvat mielestäni liikkeiden lisäksi myös rutiineista, oikeasta mielentilasta ja ilmeestä, jotka kaikki liittyvät yhteen. Olenkin miettinyt paljon näiden merkitystä treeneissä ja valmiissa suorituksessa.

Koiran kanssa treenatessa pitää vain osata rakastaa rutiineja. Tietynlaisia rutiineja tulisi välttää, mutta suoritukseen valmistavat rutiinit saavat koiran toimintavalmiuteen ja kertovat sille mitä ollaan menossa tekemään. Hyvin rakennetuilla rutiineilla voidaan viritellä koira oikeaan mielentilaan ennen liikkeen alkua. Rutiineilla on tärkeä merkitys myös ohjaajalle. Kokeessa jännittävän ohjaajan (eli minun :D) on helpompi toimia, kun tietää, mitä on menossa tekemään.

Meidän pitäisi keskittyä nyt treenaamaan liikkeiden väleihin ja vapautukseen liittyvät rutiinit kuntoon. Vaihdoin muutama viikko ennen koetta liikkeiden välien rutiinit kokonaan, mikä osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi, vaikka emmin sen tekemistä niin lähellä koetta. Ihan täysin selvää minulle ei kuitenkaan ole, mitä haluaisin Mäihän tekevän liikekiden välillä. Haluaisin, että liikkeestä toiseen siirtymiset olisivat korrekteja ja palkkausrutiinit sellaiset, että Mäihä pysyisi hyvässä mielentilassa. Mäihän kanssa ollaan tapeltu pitkään ylivireongelman kanssa ja siksi tarkkailen oikeaa mielentilaa jatkuvasti treeneissä. Pystyn hallitsemaan Mäihän virettä jo paremmin treenitilanteessa, mutta välillä vieläkin ylivireestä johtuvat ongelmat nostavat päätään. Mun pitäisi vain muistaa se tosiasia, etten voi palkata vain oikein tehdystä suorituksesta, vaan on todella tärkeää, että palkka annetaan silloin kun oikea asia tehdään oikeassa mielentilassa. Jokaisessa liikkeessä on vähän erilainen mielentila ja tarkoitus olisi, että valmiissa suorituksessa Mäihä osaisi vaihtaa mielentilaa liikkeiden välillä. 

Rutiinit, oikea mielentila ja ilme ovat muodostuneet yhdeksi hyvin tärkeäksi kriteeriksi meidän treenaamisessa.

Mäihän luonnetesti

Oli kyllä jännää! Tuomarikin totesi, ettei osannut oikein sanoa, että kumpi jännitti enemmän minä vai koira ;) Kyllä mulla puntit tutisi siihen malliin, että taisin olla minä joka jännitti enemmän :) Tuomareina toimi Irene Puputti ja Marco Vuorisalo.

Tässä on linkit videoihin;
Ensimmäinen osa
Toinen osa
Kolmas osa

Osa-aluiden pisteet ja tuomareiden kommentit:

TOIMINTAKYKY -1, pieni

eli tarkastellaan koiran rohkeutta ja se Mäihällä vähän pettää tietyissä tilanteissa. Puolustuksessa sen tekisi mieli puolustaa, mutta rohkeus pettää. Ja kuinka järjestelmällinen sen toimintakyky on näkyy kelkalla, kun se kiipeää minun syliin  niin ei se oikeastaan sitä kelkkaa katso, vaan se haistaa sen vasta kun mennään toiselle puolelle. Pimeässä huoneessa se vahingossa törmää minuun.

TERÄVYYS +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyhalua

 eli minkälainen kynnys sillä on käyttää aggressiota (katsotaan näissä uhkaustilanteissa ja erikoiskokeena seinällä). Ei osoita minkäänlaista aggressiota missään. Eli kun hyökkäys loppuu niin se on ihan ystävä ihmisen kanssa sen jälkeen.

PUOLUSTUSHALU +3, kohtuullinen, hillitty

 eli kuinka se puolustaa meidän pientä ”laumaa”, kun olemme kahdestaan liikenteessä. Tässä katsotaan nimenomaan sitä halua. Halua Mäihällä olisi, mutta sitten kun se rohkeus pettää niin se menee minun taakseni. Se kyllä yrittää, mutta sitten se ei tiedä mitä tekisi niin sitten se lähtee taaksepäin. Yrityksestä se saa kuitenkin +3.

TAISTELUHALU +2, kohtuullinen

eli kuinka se nauttii lihasten ja leukojen käytöstä ja vastustaa uhkia. Leikissä se lähtee leikkiin hyvin mukaan. Se tarttuu keppiin, mutta kun siihen tulee vähän vetoa niin se päästää aika helposti irti. Kelkalla se taistelee ihan hienosti, vaikka sitä pelottaa. Ensin se pakittaa, menee eteenpäin, taas pakittaa ja taas menee eteenpäin. Siinä se osoittaa selkeästi taistelua. 

HERMORAKENNE +1, hieman rauhaton

eli kuinka se kuormittuu testin aikana. Mäihä kuormittuu selkeästi. Sitä vähän kävelytetään välillä, että annetaan sille aikaa enemmän tasaantua, se vaatii  vähän enemmän palautusaikoja. Se selviää kuitenkin omin jaloin testistä. Vielä pysyy hermot plussalla, mutta ei ole ihan hirvittävän kaukana siitä, että se kuormittuisi liikaa. Ei jäänyt kauheasti siitä, että hermot olisivat menneet miinukselle. Varsinkin ennen pimeää huonetta, kun se saa pienen hengähdystauon niin pimeässä huoneessa se kasaa itsensä hienosti eikä ole enää niin pelottava tilanne, kun siellä ei ole mitään uhkia. Siellä se kävelee reippaan oloisesti.

TEMPERAMENTTI +1, erittäin vilkas

eli vilkkaus, miten se kokee ja näkee asiat täällä ympärillä. Se näkee aika paljon  ja ehtii välillä katsella joka puolelle. Kun hermorakenteeltaan ei ole ihan niin vahva ja siihen yhdistettynä vilkkaus niin se voi vähän lisätä sellaista säheltämistä. Säheltäminen lisää sitä hermokuormaa turhan takia.

KOVUUS +1, hieman pehmeä

eli kuinka se muistaa näitä ikäviä asioita. Se muistaa ne ja kun se vilkkautensa takia ehtii tekemään aika paljon ja kun se ehtii juuri ennen sateenvarjon räpsähtämistä siirtyä väärälle puolelle niin se ei tule niin vahvana reaktiona, mutta silti se muistaa sen. Pystyy kuitenkin kävelemään ohitse  siitä. Sitten tuo tynnyrin kohdalla se vähän jumittaa, mutta minun voimalla se selviää tilanteista. Tynnyrillä, kun istun siihen päälle niin Mäihä tulkitsee sen, että kun minun mielestä se on ihan ok, niin ei hänenkään tarvitse pelätä. Mun voima kantaa sitä eteenpäin. 

LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin 

Tuossa alussa, hyökkäysten jälkeen, pimeän huoneen ovella ja koko testin aikana Mäihä on hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. 

LAUKAUSVARMA +++

 

Yhteensä pisteitä 127 miinusta 15

LOPPUPISTEET +112

Vain kolmen pisteen tähden

Lauantaina oli minun ja Mäihän ensimmäinen tokokoe.

Heräsin aamulla muutama tunti ennen kellon soittoa ajatukseen, että kaikista kauheinta mitä kokeessa  voisi tapahtua olisi se, että Mäihä nousisi paikallaan makuusta. Niin siinä sitten kävi, että kauhuskenaarioni toteutui ja Mäihä nousi paikallaolosta (maattuaan 1, 20 min tosi hienosti) liehittelemään vieressä maannutta narttua. Onneksi tuomari reagoi tähän nopeasti ja käski ottaa koiran hallintaan eikä Mäihä ehtinyt pilata toisen suoritusta. Ikinä se ei ole treeneissä tällaista tehnyt ja paikallaan olo on tuntunut varmalta. Tämä harmittaa todella paljon, varsinkin vieressä maanneen koiran puolesta. Onneksi ei pilattu heidän suoritustaan ja kävin vielä  erikseen pyytämässä anteeksi Mäihän nousemista.

Luoksepäästävyys: 10 - tässä ei ongelmia.

Paikalla makaaminen: 0

Seuraaminen kytkettynä: 8,5 -Liian kireästä remmistä ja katsekontaktin puutteesta lähti pisteitä. Olisi myös toivonut vähän harmoonisempaa seuruuta.Kehui kuitenkin, että Mäihä seuraa hyvällä paikalla ja vaikka vähän haahuileekin niin pitää paikkansa silti.

Seuraaminen taluttimetta: 9 - Tämä oli parempi, Mäihä oli tosi hyvin kontaktissa koko seuruun. Piste lähti täyskäännöksistä, jotka olisi voineet olla siistimpiä. Nyt vähän jyräsin Mäihän täyskäännöksissä. Pitää alkaa miettiä, jos tekisi käännökset oikealle.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10 - Tässä annoin pienen avun, mutta tuomari ei jostain syystä rokottanut siitä. Muuten hyvä.

Luoksetulo: 10 - Tässäkin saatiin vähän ylimääräistä, kun Mäihä tulee todella lähelle eteentulossa. Siitä tuomari kommentoi vain, että voisin pitää jalat yhdessä niin se ei välttämättä tulisi niin lähelle ja näytti kymppiä..

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8,5 - Tässä Mäihä ennakoi ja pysähtyi ilmeisesti liikkurin käskystä?

Estehyppy: 9 - Tässä Mäihä teputti, kun olin palaamassa sen viereen.

Kokonaisvaikutus: 9

Tuloksena ALO2, 157 p

Kaikista parasta oli se, että Mäihä teki kaiken tosi hyvällä fiiliksellä, vastasi hyvin kehuihin ja suoritti liikkeet omalla tasollaan (paitsi paikallaan makuun). Nyt ei ainakaan tarvitse jännittää sitä, että Mäihä menisi lukkoon mun jännityksestä ja palkattomuudesta. Tämä oli tosi mukava kokemus meille molemmille, nyt vain paikallaan makuu kuntoon ja kohti seuraavaa koetta!

Jostain on luovuttava, jotta voi saada jotain tilalle.

(Aiemmin olen sivunnut aihetta täällä ja täällä)

Aikaisemmin olen tuskaillut sitä, että koirillani olisi potentiaalia lajiin kuin lajiin, mutta en osaa päättää, mihin lajiin (/lajeihin) me panostetaan, kun aika ei riitä kaikkeen. Tästä piti tulla postaus, jossa mietin meidän tulevaisuuden näkymiä eri lajeissa. Ei tarvinutkaan, sillä tähän ongelmaan ratkaisu tuli kuin itsestään; ilman autoa on mahdotonta kulkea hakuilemassa ja Mäihän kanssa tulin siihen tulokseen, että agilityt on sen osalta liidelty (tästä voisin kirjoittaa myöhemmin lisää, nyt ei vielä pysty).

Nimbuksen tulon jälkeen minulta on kysytty useasti, tuliko minusta nyt "oikea" pk-ihminen (oikealla pk-ihmisellä tarkoitan sitä, että koira on otettu ensisijaisesti pk-puolta ajatellen). En oikein silloin tiennyt itsekään. Nyt olosuhteet ovat kuitenkin sellaiset, että minulla on mahdollisuus treenata koirieni kanssa vain pk-juttuja ja tokoa.

Lajin vaihtaminen on minulle vaikeaa, koska kaikki unelmani, toiveeni ja odotukseni ovat liittyneet agilityyn. Nyt pitäisi samalla innostuksella ja intohimolla suhtautua näihin "uusiin" lajeihin. Ehkä se jossain vaiheessa tapahtuukin, kun muut lajit eivät jää enää agilityn varjoon. Kyllä jossain vaiheessa tulen taas ottamaan agilityyn soveltuvan koiran, mutta se hetki ei ole nyt - eikä vielä pitkään aikaan, mutta jonain päivänä vielä. Mäihän terveys on kuitenkin kaikkein tärkein ja jos se pysyy paremmassa kunnossa ilman agilityä ja alkaa käyttäytyä paremmin laumassa niin päätös on selvä.

Summasummarum: Mäihä ja Nimbus keskittyvät molemmat tokoiluun ja jäljestämiseen. Katsotaan mihin asti meidän rahkeet riittää niissä lajeissa, molemmat on kumminkin mulle kohtalaisen uusia lajeja enkä ole kouluttanut yhtään koiraa niissä "valmiiksi". Molemmat pitäsi vielä testata paukkujen osalta, jotta tietää, onko asiaa pk-kokeisiin.  

Lopussa kiitos seisoo ja matkan varrella kadotitte musta kaiken heikon

Mäihä seuraamassa kisoja 5 kk ikäisenä, kuva Laura Raudaskoski

Viikonloppuna pääsin seuraamaan huippu agilityä, kun olin talkoilemassa agilityn maajoukkuekarsinnoissa, jotka meidän seura tänä vuonna järjesti. Samalla se oli minulle otollinen tilaisuus tarkastella omaa suhdetta kilpailemiseen, joka on nykyisin aika monimutkainen. Oli kivaa olla koiraihmisten ilmoilla pitkästä aikaa, mutta samalla se herätti joukon ristiriitaisia tunteita.Välillä minulla on sellainen tunne, että minulla on palava halu takaisin kisaamaan. Haluan tuntea sen odottavan jännityksen kun astelen lähtöviivalle ja sen onnen tunteen, kun olen päässyt maaliin. Joku pieni ääni kuitenkin sanoo minulle, ettei kannata enää. Kehänauha on asettanut minun ja muiden kilpailijoiden välille rajan, jota en pysty enää ylittämään.

Todetaan faktat. Syksyllä tulee kolme vuotta siitä kun olen viimeksi kisannut. Kolme vuotta. Osittain siksi kisaamisen ajatteleminen on saanut ihan mielettömät mittasuhteet mun päässä. Kisakynnys alkaa olla jo ylitsepääsemätön ja treenaaminen alkaa tuntua vaikealta heti, kun ajattelen kisaamista. Olen toki koko ajan treenannut tavoitteena kisaaminen, mutta kun se on tuntunut todella kaukaiselta, "sitten joskus" tapahtuvalta asialta, on treenaaminen ollut kivaa. Kisojen säännöt ovat ikään kuin antaneet raamit sille, minkälaiseen lopputulokseen pitää pyrkiä, mutta treeneissä olen pystynyt hellittämään kisaamiseen liittyvistä painesta. Heti kun joku mainitseekin kisaamisen tunnen, miten henkinen nutturani alkaa kiristyä.

Riimi, kuva Saara Kangasniemi

Olen miettinyt paljon sitä, missä vaiheessa aloin kasata itselleni paineita pärjäämisestä ja milloin olen viimeksi nauttinut kisaamisesta. Silloin kun aloitin Tamin kanssa kisaamisen astelin lähtöviivalle onnellisena siitä, että olin onnistunut kouluttamaan Tamin ihan itse ja menin aina suurella ylpeydellä näyttämään, mitä me oikein osataan. Silloin osasin olla pieniin asioihin tyytyväinen, kuten siihen, että Tami pysyi lähdössä, aloitti kepit oikein tai suoritti kontaktit hyvin. Kaikki kuitenkin muuttui, kun nousimme kolmosiin. Silloin aloin stressaamaan tuloksesta todella paljon ja kisaamisen mukavuus kärsi siinä samalla.

Riimi, kuva Saara Kangasniemi

Kun me jäätiin pitkälle kisatauolle syksyllä 2010 (joka päättyi mun polven leikkaamiseen seuraavana keväänä) olin todella jumissa meidän kisaamisen kanssa. Kävin kisoissa tekemässä ratoja hirveällä "pakko-tehdä-nolla"- asenteella eikä niistä radoista mitään tullut. Aina ratojen jälkeen sain peitellä itkua, kun olin niin pettynyt itseeni, omaan asenteeseeni ja siihen mihin olin alunperin hauskan harrastukseni vienyt. Silloin juttelin yhden treenikaverin kanssa suhtautumisestani kisaamiseen ja hän kehotti minua ottamaan agilityn enemmän harrastuksen kannalta ja vähemmän vakavasti. Ja neuvoi ettei saisi luovuttaa vaikka tie näyttää kuinka vaikealta ja jos ei tiedä mitä haluaa tehdä niin pitää miettiä mitä ei halua / ei pidä tehdä ja lähteä siitä liikkeellee rakentamaan jotain parempaa. Silloin olin liian rikki tekemään asialle mitään. Nyt kun aikaa on kulunut ja olen uudestaan miettinyt ja pyöritellyt tätä ajatusta treenaamisen mukavuudesta tajuan, kuinka pakkomielteisesti olen siihen suhtautunut. Kun olen saanut jalostaa asennettani kaikessa rauhassa, olen huomannut, että treenaaminen on ollut kivempaa kuin pitkään aikaan. Pelkään, että alkamalla kisaamaan pilaan kaiken ja olen taas samassa oravanpyörässä, josta olen kovalla työllä opetellut pois. Siksi yritän katsella asiaa uudesta näkökulmasta. Sitten kun alamme kisaamaan niin me edelleen lähdemme sinne voittamaan, mutta nyt vähän erilaisella asenteella; lähdemme voittamaan itsemme, saavuttamaan asetetut tavoitteet ja opettelemaan tekemään asioita myös siksi, että ne ovat hauskoja. Yritän opetella laittamaan hyvän fiiliksen kisoissa pärjäämisen edelle.

Tami

Tami Tamminen viettää lepposia varhaiseläkeläisen päiviä treenaillen ja lenkkeilen.

En ole aikaisemmin innostunut pelaamaan Tamin kanssa koulutuspelejä sen ihan överiksi menneen vireen takia. Tamia kouluttaessa huomaan juurikin tuon tekemäni virheen; nostattaessani sitä liki 7 vuotta olen saanut aikaan sen, että Tamin vire on jo heti koulutustuokion alussa liian korkea. Oppiminen on myös hitaampaa tuon vireen takia kuin muilla koirillani. Toimiva ratkaisu on kuitenkin antaa sen höyrytä aluksi, sen jälkeen se pystyy ajattelemaan ja koulutus edistyy.  Harjoittelussa on se hyvä puoli, että meidän molempien kärsivällisyys kasvaa..

Tamin kanssa ollaan myös ajettu jälkeä (sekä ihmisjälkeä että verijälkeä). Ihmisjälkeä ollaan ajettu enemmän (se kun on ohjaajalle tutumpi kuin verijälki). Verijälkeen olisi tarkoitus tutustua vähän tarkemmin, kun pääsemme opettajamme kanssa samalle paikkakunnalle :)

Tami kävi silmätarkastuksessa 7.3. tuloksena terveet silmät 8,5 vuotiaana. Jaanalla Tami kävi muutaman kerran talvella. Ihan hyvässä kunnossa se oli muutamaa fasettilukkoa lukuunottamatta.
 

Mäihän kuulumiset

Blogia sai selata aika pitkästi taaksepäin ennen kuin löytyi Mäihän kuulumisia. Tässä olisi tiivistelmää viime talven tapahtumista (tuntuu hassulta kirjoittaa talven jutuista, kun kesä on näin pitkällä. Pitäiskö päivittää useammin?).

Talvella keskityttiin pääasiassa agilityn treenamiseen. Kävimme syksyn ja talven mittaan monissa ulkopuolisten kouluttajien koulutuksissa, olimme aluevalmennuksessa ja treenasimme lupaavien ryhmässä. Ulkopuolisten koulutuksista parhaiten mieleen jäi Elina Jänesniemen ja Jenni Leinon koulutukset omalla hallilla ja matka Mouhijärvelle Marko ja Maria Mäkelän oppiin. Mäihä sai paljon positiivista palautetta kaikilta kouluttajilta, siinä on kuulema potentiaalia vaikka mihin.

Useampi kouluttaja nosti pöydälle minun oman asenteeni, jälleen kerran. Tai oikeastaan sen, miksi annan itseni löysäillä ja ohjata miten sattuu radalla ensimmäisillä yrityksillä, kun pienellä persuuksille potkimisella pystyn ja osaan tehdä asiat hyvin. Tästä aiheesta yritän kirjoitella enemmän toisella kertaa.

Tällä hetkellä ollaan pidetty muutaman kuukauden taukoa agilitystä kyytiongelmien takia. Ei olla silti oltu kokonaan treenaamatta, vaan ollaan vahvistettu käännöksiä ja ohjauskuvioita roskikstreenillä. Taitaa olla ikuisuusprojekti tuo käännösten työstäminen, siltä se ainakin nyt tuntuu. Ehkä omaan osaamiseeni nähden haukkasin liian ison palan kakusta. Jatkamme kuitenkin harjoituksia, katotaan mitä siitä tulee. 

Ennen kyytiongelmia treenasimme myös tokoa valmennusryhmässä kaksi kertaa viikossa (+ treenit kotona). Meillä oli mukava ryhmä ja pääsimme hyvin eteenpäin. Seuraaminen on ollut todella suuri ongelma ja siinä riittää edelleen työstämistä... Muiden liikkeiden osalta alamme olla kisakunnossa. Tällä hetkellä treenaamme tokoa useamman kerran viikossa läheisen koulun kentällä. Olen kyllä (seuraamista lukuun ottamatta) todella tyytyväinen Mäihän edistymiseen tokossa. Silloin kun aloitimme treenaamisen ryhmässä, Mäihä ei voinut keskittyä ollenkaan, kun treenikaverit tekivät noutoa tai palkkasivat pallolla. Nyt Mäihä keskiittyy hyvin melkein minkälaisessa pallosateessa tahansa.

Kesäkuu on melkein vaihtunut heinäkuuksi enkä ole ajanut Mäihällä vielä yhtään jälkeä. Olen keskittynyt Nimbuksen kanssa jäljestämiseen ja elättelen vielä toiveita, että Mäihän kanssa jatkettaisiin hakua. Viime syksynähän jälki jäi ihan levälleen. Esinemotivaatio ei ole kohdallaan ja Mäihä oli todella huolimaton jäljellä. Nyt pitää joka tapauksessa käydä ihan lähipäivinä ajamassa sen kanssa jälki ja katsoa miltä tilanne vaikuttaa.  

Terveyspuolella Mäihä kävi silmäpeilauksessa 7.3 ja silmät todettiin terveiksi. Mäihä kävi Jaanalla muutaman kerran talven aikana ja se oli silloin todella jumissa. Viimeisin käynti Jaanalla oli toukokuussa. Mulla jännitti ihan sairaasti se, kuinka jumissa se olisi. Olikin positiivinen yllätys, kun Jaana sanoi Mäihän olevan pelottavan hyvässä kunnossa :)  Seuraavan kerran ollaan menossa tarkastukseen heinäkuussa, katsotaan miltä tilanne näyttää silloin.

Video!

Nimbuksen arkikoulutuksen lisäksi ollaan alettu työstämään tottista. Ei olla vielä kauhean pitkällä, mutta jotain juttuja ollaan saatu jo hyvälle alulle. Videon kuvanlaatu on jostain syystä todella huono, koittakaa kestää..

Nimbuksen treenit

Riimi 6-vuotta!

Paljon onnea Riimi ja Region's E-pentue, Lana, Elfa ja Rampe! :)

Riimi on viihtynyt pohjoisessa Piin kaverina oikein hyvin. Kävin viikko sitten Rovaniemellä, oli ihana nähdä molemmat koirat taas pitkästä aikaa! Molemmat on mulle niin tärkeitä, vaikka kaukana asuvatkin.

Pyynnöstäni äiti käytti Riimin luustokuvissa tammikuussa. Riimihän on lonkkakuvattu 2009 ja silloin tulos oli D. Halusin kuvata sen uudestaan, jotta saataisiin vähän lisää tietoa siitä, onko lonkkiin tullut pahoja muutoksia. Molemmissa lonkissa on muutoksia, mutta ei vielä huolestuttavia, kun kyseessä on pieni koira. Riimille kokeiltiin Royal Caninin Mobilityä, mutta se ei oikein maistunut, joten ruoka vaihdettiin takaisin normaaliin ja alettiin antamaan nivelainetta. Muuten annettiin ohjeeksi jatkaa normaalia elämää :)

Nimbuksen terveystulokset

Lausunnot Nimbuksen lonkista ja kyynärpäistä olivat ilmestyneet eilen KoiraNettiin:

Lonkat C/C
Kyynärpäät 0/0

Aiemmin selkä ja olat oltiin kuvattu terveiksi ja polvien tulos oli 0/0.

:))

Nimbus 1 wee!

Kahden kuukauden blogihiljaisuuteen mahtuu kaikenlaista - niin hyviä kuin huonojakin juttuja. Kirjoittelen jokaisesta koirasta oman postauksen, kun kaikkien koirien kuulumiset ei mahdu samaan tekstiin :) Kuvat on ottanut Kati Kuuttila, kiitos!

Aloitetaan vaikka Nimbuksesta. Nimbus on ollut meillä kaksi kuukautta, vaikka kliseisesti täytyy sanoa, että tuntuu kuin se olisi ollut täällä aina. Tami ja Mäihä tulevat hyvin toimeen Nimbuksen kanssa ja kotona kaikki ovatkin vapaana samassa tilassa ilman kokoaikaista riekkumista.

Nimbuksesta on tullut minulle koira, jollaista en kuvitellut koskaan saavani. Perusluonteeltaan Nimbus on rauhallinen. Se on kotona melko huomaamaton, mutta treeneissä aktiivinen ja yritteliäs. 

Nimbus on ihan eri tyyppinen kuin aikaisemmat koirani.Tosikko-Tamiin ja vilkkaaseen Mäihään verrattuna Nimbus on maltillinen, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa työskentelevä veijari. Se on todella vahvaviettinen, joten vireen hallinta on olennainen osa koulutusta. Näin vahvaviettisen koiran kanssa työskenteleminen on minulle uutta ja oikeanlaisen mielentilan ylläpitämisestä on tullut paljon haastavampaa kuin käytöksien ja liikkeiden opettaminen. Tässä sitä oppii taas jotain uutta :)

Kesän aikana on tarkoitus tehdä hyvät perusteet hakuun ja jälkeen. Tällä hetkellä ollaan työstetty arkikoulutuksen lisäksi tottista. Tokoa treenaamme IKKJ:n valmennusryhmässä kaksi kertaa viikossa ja sen lisäksi kotona päivittäin. Tämä ollaan saatu ihan hyvälle alulle.

Onnea Nimppa ja kumppanit! :)

Sattuipa kerran että..

Elämässä on mahtavaa, kun uskaltaa antaa hyville asioille mahdollisuuden tapahtua. Ei mieti liikaa onko jokin järkevää, vaan tarttuu hyvältä tuntuviin ajatuksiin ja antaa kohtalon hoitaa loput. Kun tällainen tarjous tulee eteen niin silloin pitää uskaltaa tarttua siihen. Niinpä meille muutti saksanpaimenkoira Nimbus (Priamon Nimbus).

Kuulin Nimbuksesta ystävältäni, jolla on koira Nimbuksen emän ensimmäisestä pentueesta, sekä Nimbuksen veli. Molemmat ovat todella miellyttäviä koiria, joten Nimbuksen ottamista ei tarvinnut kauaa miettiä.

Nimbus täyttää kohta 10 kuukautta. Lähes kaikki ovat halunneet tietää, mitä "vikaa" Nimbuksessa on ollut, koska se on palautunut kasvattajalle. Koirassa ei ole mitään vikaa. Edellisestä kodista se palautui perhesyiden vuoksi, elettyään tarhakoirana. Nimbusta ei ole juurikaan koulutettu, joten olen joutunut aloittamaan sen koulutuksen perusasioista.

Alun järkytyksen jälkeen Tami ja Mäihä ottivat Nimbuksen hyvin vastaan. Sisällä pidän niitä kahdella puolella, jotta ne pysyisivät rauhallisempina. Lenkitän niitä kuitenkin yhdessä, mutta en anna niiden silloinkaan vimmata keskenään, vaan haluan niiden keskittyvän rauhalliseen ulkoiluun.

Pyysin Nimpan kasvattajaa ottamaan välikuvat ennen luovutusta. Lonkat ja kyynärpäät näyttivät siisteiltä. Kuvanneen eläinlääkärin arvio BB ja 00. Virallisiin kuviin mennään maaliskuun lopulla. En voi olla mainitsematta Nimbuksen tuplakannuksista eli kynsien leikkuuseen käytettävä aika kirjaimellisesti "tuplaantuu" :)

Viikon verran olemme tutustelleet keskenämme enkä voisi olla yhtään enempää tyytyväinen Nimbukseen. Se on kulkenut mukanani monissa treeneissä eikä se välitä mitään halleista, oudoista alustoista tai toisista treenaajista, vaan se keskittyy minuun. Yhteisessä arjessa meillä kummallakin riittää opeteltavaa juuri Nimbuksen kouluttamattomuuden vuoksi. Nimbukselle ei ole juttu eikä mikään hypätä  metrisen portin yli ja minulle ei ole temppu eikä mikään unohtaa ruokia pöydille.. Tästä syystä ruokavarat ovatkin aika hyvin huvenneet parempiin suihin.

Nimbuksen kanssa olemme lähteneet treenaamaan perusjuttuja; kohteita (kosketuskeppi, kosketusalusta, kuonokosketus), luopumista ja vapautuksia. Tarkoitus olisi alkaa treenaamaan kesällä maastoja (jälki, haku) ja jos poika tykkää uida niin kokeilemme varmaankin vepeä.

Kiitos Pekalle ihanasta Nimppa-Liljasta!

Postauksen kuvat on ottanut Kati Kuuttila, kiitos Kati upeista kuvista!