Vähän reilu kuukausi sitten koimme suuren elämänmuutoksen. Mieluisan sellaisen, onneksi. On ollut mukavaa, kun koirat ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Nimbus on utelias ja iloinen vauvaa kohtaan, kun taas Mäihä on kiinnostunut enemmän kakkavaipoista kuin itse vauvasta. Kummallakaan koiralla ei ole kokemusta näin pienestä ihmistaimesta, joten olen todella iloinen, että uusi tulokas sai koirien hyväksynnän samantien.
On ollut hauska seurata koirien suhtautumista vauvaan. Ajattelin etukäteen, että Mäihälle tämä voisi olla kova paikka, kun se ei ole yleensä kauhean hyvä kestämään muutoksia, mutta yllättävän neutraalisti se suhtautui. Nimbuksen suhtautumisesta en ole ollut huolissani missään vaiheessa, mutta ehkä sen suuri kiinnostus vauvaa kohtaan tuli vähän yllätyksenä. Ensimmäisinä päivinä Nimbus alkoi heti vinkua, kun vauva itki ja seurasi jokaista hoitotoimenpidettä hyvinkin tarkasti vierestä. Se jätti jopa aamuruokansa kesken vauvan alkaessa itkemään. Näin kuukauden yhteiselon jälkeen molemmat ovat tottuneet toisiinsa sen verran, ettei Nimbuksen tarvitse heti rynnätä katsomaan vauvaa pienestäkin inahduksesta.
Pikku hiljaa ollaan palattu treenielämään muutaman viikon totaalitauon jälkeen. Hiljaiseloa treenirintamalla on ollut oikeastaan jo parikin kuukautta, joten tauon jälkeen tuntuu, että niin koirat kuin ohjaajakin pursuaa loputonta treenimotivaatiota. Katseet on käännetty jo tulevan kevään / kesän koekautta varten ja koekalenteria onkin tullut selattua ahkerasti. Muuttunut arki asettaa omat haasteensa treenaukselle, mutta se on tärkeää yhteistä aikaa minulle ja koirille, joten siitä tullaan pitämään kiinni.
