Valintojen maailma

Olen viime aikoina miettinyt valintoja, joita teemme koiraharrastuksen saralla ja miten erilaiset tilanteet vaikuttavat niiden tekemiseen. Sen jälkeen kun olemme valinneet tulevan harrastuskaverimme rodun, kasvattajan, sukupuolen jne. perusasiat niin on aika miettiä, miten aiomme tulevaa harrastustykkiämme kouluttaa. Kaikenlaisia koulutusmalleja on nykyään yhtä monta kuin on harrastajaakin ja  tieto erilaisista menetelmistä leviää paremmin kuin aikaisemmin. Tietoa on saatavilla niin netistä, luennoilta, erilaisista koirakouluista, jotain lajia harrastavasta seurasta jne. Se on omalla tavallaan rikkaus, mutta siinä piilee myös omat riskinsä. Koiraharrastuksen kenttä on kokonaisuudessaan hyvin laaja ja se vaatii asiaan perehtymistä ja tuntemusta erilaisista tavoista.

Teemme jatkuvasti valintoja kouluttaessamme koiramme; mistä toiminnasta palkkaamme, miten palkkaamme jne. Valintatilanteen raadollisuudesta otan esimerkiksi viime viikkoisen kauppareissun, kun eksyin karkkihyllylle. Seisoin pitkään paikoillani ja katselin valikoimaa. Muutaman kerran otin epäröivän askeleen kohti hyllyä ja saatoin ottaa jonkun pussin hyllystä, ainoastaan laittaakseni sen takaisin. Valinnasta teki vaikean tieto siitä, että valitessani yhden pussin niin samalla jätän kaikki muut pussit kauppaan. Valinnan jälkeen minun on vain syötävä valitsemani karkkipussi, vaikka myöhemmin huomaisinkin, että olisin halunnut suklaan sijaan salmiakkia.

Oikean elämän valinnoissa periaate on sama, mutta mittakaava on vain suurempi. Kun päättää valita yhden tien niin samalla hetkellä hylkää kaikki muut ja sitten on vain kuljettava sitä tietä, jonka on valinnut, vaikka myöhemmin tajuaisi tehneensä virheen.

Mielestäni valinnan tekeminen vaatii ohjaajalta tietynlaista itsevarmuutta. Varsinkin jossain sellaisessa tilanteessa, missä on muitakin osapuolia ja siihen liittyy mahdollisesti painetta tehdä asiat jollain tietyllä tavalla. Muistan itse vuosien takaa koulutuksen, jossa olin oman koirani kanssa. Treeneissä harjoiteltiin 2on2off- kontaktia puomilla, jota olin jo opetellut yhdellä tavalla koirani kanssa. Meillä oli kouluttajan kanssa eriävät näkemykset siitä, miten asia koulutetaan "oikein" ja hän päätti siinä tilanteessa ottaa koirani ja näyttää, miten hänen tapansa käytännössä toteutetaan. Siinä vaiheessa seisoin vain monttu auki paikoillani enkä saanut sanaa suustani, vaikka minun olisi siinä tilanteessa pitänyt huutaa. Tapa oli nimittäin mielestäni koiralle kurja ja soti täysin omaani vastaan. Monista tekijöistä johtuen valitsin nyökyttelyn itku kurkussa sen sijaan, että olisin puolustanut omaa tapaani. Yksi näistä tekijöistä oli, että pidin kouluttajaa jonkinlaisena auktoriteettina ja minun oli vaikeaa asettua häntä vastaan, vaikka mielestäni hänen tapansa oli monelta kantilta katsoen väärä.

Sen jälkeen olen useasti miettinyt, että koulutuksen onnistumiseksi on ensiarvoisen tärkeää a) tuntea oma koira, b) tietää mikä sille sopii ja c) tietää mitä itse haluaa ja mitä ei halua. Ehkä kohta c on se, mikä monesti unohtuu  miettiä etukäteen siinä vaiheessa, kun ollaan esimerkiksi jonkun vierailevan kouluttajan koulutuksessa. Pitäisi aina muistaa, että olemme itse vastuussa siitä, mitä ja miten opetamme asiat koirallemme ja mitkä ovat niiden tapojen seuraukset. Tiedän, että on vaikeaa pitää päänsä vieraan ihmisen edessä ja varsinkin edellä kuvaamani kaltaisessa tilanteessa, kun kouluttajalla on jonkinlainen asema. On kuitenkin tärkeämpää pitää päänsä kuin alkaa toteuttamaan jotain asiaa, mikä ei tunnu itsestä hyvältä. Koiran omistaja on kuitenkin se, joka elää koiransa kanssa päivittäin sen koulutuksen jälkeen eikä suinkaan neuvoja antanut kouluttaja. Tuollaisissa tilanteissa valinnat tulevat nopeasti - siksi itselle pitäisi olla aivan päivän selvää, miten haluaa asiat tehdä. Siksi olisi tärkeää olla perillä siitä millaisia koulutusmenetelmiä on tarjolla, mitkä niistä sopivat omaan ajatusmaailmaan ja mitkä niiden seuraukset ovat.

Lisäksi pitää pystyä pitämään oma näkemyksensä muiden edessä myös ihan koiran takia. Yleensä koiraseuroilla on "jokaiselle jotain"- ajatus, mikä johtaa siihen, että seurat tilaavat monenlaisia kouluttajia. Itse olen kiinnostunut käymään monenlaisissa koulutuksissa (lukuunottamatta kouluttajia joilla on täysin vastakkainen ajatusmaailma kanssani). En näe sitä ongelmana, koska minulla on itselläni vahva ajatus siitä, miten haluan asioita tehdä. Ongelman näen siinä, että ihmiset yleensä vaihtavat toimintatapojaan ja kriteereitään aina kouluttajan mukaan. Esimerkiksi joillain on taipumus kouluttaa jonkun kouluttajan opeilla siihen asti kunnes tulee joku muu kouluttaja, joka saattaa käyttää aivan päinvastaisia menetelmiä ja siitä huolimatta hänen sanaansa uskotaan kuin absoluuttista totuutta siihen asti kunnes tulee seuraava kouluttaja jne. Olen kouluttanut useita vuosia agilityä ja voin sanoa, että olen törmännyt useasti tälläisiin ihmisiin ja  kouluttajan näkökulmasta tällainen on enemmän kuin rasittavaa. En tarkoita tokikaan sitä, että pitäisi pysyä itsepintaisesti omassa mielipiteessään eikä koskaan kuunnella ketään muita. Omaan työkalupakkiin on hyvä saada erilaisia tapoja, mutta pitää siinä joku logiikka olla. Pointtini siis kärjistettynä on se, että koiraparat menevät ihan pyörälle päästään jos ensiksi ollaan koulutettu operantisti ja sen jälkeen aloitetaankin kaksi viikkoa kestävä jääkausi. Joku johdonmukaisuus pitäisi olla myös kouluttamisessa, jotta sitä voi tehdä tehokkaasti ja siinä voi onnistua. Yleensä langetaan ns helppoihin ratkaisuihin ja unohdetaan, että esimerkiksi jonkun ongelmakäytöksen, jonka takana on paljon massaa, muuttaminen on kovaa työtä. Siksi jos menetelmiä vaihdetaan koko ajan ja itselläkin on vähän pallo hukassa niin lopputuloksena on vain katastrofi.

On hyvä tiedostaa, miten ja miksi haluaa tehdä asiat tietyllä tavalla. Kannattaa kuunnella muita, mutta ei pureksimatta niellä heidän oppejaan. On parempi miettiä kaikessa rauhassa, mitä haluaa tehdä, ettei tule tehtyä mitään minkä seuraukset ovat haitalliset.