Nimbuksen terveystulokset

Lausunnot Nimbuksen lonkista ja kyynärpäistä olivat ilmestyneet eilen KoiraNettiin:

Lonkat C/C
Kyynärpäät 0/0

Aiemmin selkä ja olat oltiin kuvattu terveiksi ja polvien tulos oli 0/0.

:))

Nimbus 1 wee!

Kahden kuukauden blogihiljaisuuteen mahtuu kaikenlaista - niin hyviä kuin huonojakin juttuja. Kirjoittelen jokaisesta koirasta oman postauksen, kun kaikkien koirien kuulumiset ei mahdu samaan tekstiin :) Kuvat on ottanut Kati Kuuttila, kiitos!

Aloitetaan vaikka Nimbuksesta. Nimbus on ollut meillä kaksi kuukautta, vaikka kliseisesti täytyy sanoa, että tuntuu kuin se olisi ollut täällä aina. Tami ja Mäihä tulevat hyvin toimeen Nimbuksen kanssa ja kotona kaikki ovatkin vapaana samassa tilassa ilman kokoaikaista riekkumista.

Nimbuksesta on tullut minulle koira, jollaista en kuvitellut koskaan saavani. Perusluonteeltaan Nimbus on rauhallinen. Se on kotona melko huomaamaton, mutta treeneissä aktiivinen ja yritteliäs. 

Nimbus on ihan eri tyyppinen kuin aikaisemmat koirani.Tosikko-Tamiin ja vilkkaaseen Mäihään verrattuna Nimbus on maltillinen, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa työskentelevä veijari. Se on todella vahvaviettinen, joten vireen hallinta on olennainen osa koulutusta. Näin vahvaviettisen koiran kanssa työskenteleminen on minulle uutta ja oikeanlaisen mielentilan ylläpitämisestä on tullut paljon haastavampaa kuin käytöksien ja liikkeiden opettaminen. Tässä sitä oppii taas jotain uutta :)

Kesän aikana on tarkoitus tehdä hyvät perusteet hakuun ja jälkeen. Tällä hetkellä ollaan työstetty arkikoulutuksen lisäksi tottista. Tokoa treenaamme IKKJ:n valmennusryhmässä kaksi kertaa viikossa ja sen lisäksi kotona päivittäin. Tämä ollaan saatu ihan hyvälle alulle.

Onnea Nimppa ja kumppanit! :)

Sattuipa kerran että..

Elämässä on mahtavaa, kun uskaltaa antaa hyville asioille mahdollisuuden tapahtua. Ei mieti liikaa onko jokin järkevää, vaan tarttuu hyvältä tuntuviin ajatuksiin ja antaa kohtalon hoitaa loput. Kun tällainen tarjous tulee eteen niin silloin pitää uskaltaa tarttua siihen. Niinpä meille muutti saksanpaimenkoira Nimbus (Priamon Nimbus).

Kuulin Nimbuksesta ystävältäni, jolla on koira Nimbuksen emän ensimmäisestä pentueesta, sekä Nimbuksen veli. Molemmat ovat todella miellyttäviä koiria, joten Nimbuksen ottamista ei tarvinnut kauaa miettiä.

Nimbus täyttää kohta 10 kuukautta. Lähes kaikki ovat halunneet tietää, mitä "vikaa" Nimbuksessa on ollut, koska se on palautunut kasvattajalle. Koirassa ei ole mitään vikaa. Edellisestä kodista se palautui perhesyiden vuoksi, elettyään tarhakoirana. Nimbusta ei ole juurikaan koulutettu, joten olen joutunut aloittamaan sen koulutuksen perusasioista.

Alun järkytyksen jälkeen Tami ja Mäihä ottivat Nimbuksen hyvin vastaan. Sisällä pidän niitä kahdella puolella, jotta ne pysyisivät rauhallisempina. Lenkitän niitä kuitenkin yhdessä, mutta en anna niiden silloinkaan vimmata keskenään, vaan haluan niiden keskittyvän rauhalliseen ulkoiluun.

Pyysin Nimpan kasvattajaa ottamaan välikuvat ennen luovutusta. Lonkat ja kyynärpäät näyttivät siisteiltä. Kuvanneen eläinlääkärin arvio BB ja 00. Virallisiin kuviin mennään maaliskuun lopulla. En voi olla mainitsematta Nimbuksen tuplakannuksista eli kynsien leikkuuseen käytettävä aika kirjaimellisesti "tuplaantuu" :)

Viikon verran olemme tutustelleet keskenämme enkä voisi olla yhtään enempää tyytyväinen Nimbukseen. Se on kulkenut mukanani monissa treeneissä eikä se välitä mitään halleista, oudoista alustoista tai toisista treenaajista, vaan se keskittyy minuun. Yhteisessä arjessa meillä kummallakin riittää opeteltavaa juuri Nimbuksen kouluttamattomuuden vuoksi. Nimbukselle ei ole juttu eikä mikään hypätä  metrisen portin yli ja minulle ei ole temppu eikä mikään unohtaa ruokia pöydille.. Tästä syystä ruokavarat ovatkin aika hyvin huvenneet parempiin suihin.

Nimbuksen kanssa olemme lähteneet treenaamaan perusjuttuja; kohteita (kosketuskeppi, kosketusalusta, kuonokosketus), luopumista ja vapautuksia. Tarkoitus olisi alkaa treenaamaan kesällä maastoja (jälki, haku) ja jos poika tykkää uida niin kokeilemme varmaankin vepeä.

Kiitos Pekalle ihanasta Nimppa-Liljasta!

Postauksen kuvat on ottanut Kati Kuuttila, kiitos Kati upeista kuvista!

Pii 15-vuotta!

Huomenna meidän Pii juhlii 15 vuotissynttäreitään. Tai no tarkkaan ei tiedetä minä päivänä Pii on syntynyt, kun Pii tuli meille vähän arveluttavista oloista. Se kuitenkin tiedetään, että marraskuussa se on syntynyt; minä ja velljeni vain päätimme, että Piin synttäreitä juhlitaan 13. päivä.

Pii tuli naapurillemme sattumalta noin 4 kuukautta vanhana maaliskuussa -98. Naapurillemme oltiin annettu ohjeeksi, että jos pentu ei löydä viikon sisällä kotia niin se pitäisi lopettaa. Veljeni ja minä (erityisesti minä) olimme haaveilleet koirasta ja menimmekin katsomaan naapurin lasten kanssa pentua. Ihastuimme pentuun samantien. Enää ei ollut sitten muuta tehtävää kuin taivutella vanhempamme. Isä ja äiti lupasivat käydä katsomassa pentua ja sen jälkeen miettiä asiaa. Yllätys olikin todella mieluinen, kun isä yhtenä iltana toi Piin meille tutustumaan! Muistan miten annoin sille keksiä ja Pii meni murustelemaan sitä olohuoneen matolle :) Siinä vaiheessa Pii oli kiertänyt meidät kaikki tassunsa ympärille ja unelma omasta koirasta oli vihdoinkin totta. Pii johdatti minut koiraharrastusten maailmaan, kun kokeilimme agilityä, tokoa ja kävimme mätsäreissä. Ja se maailma vei minut mukanaan.

Pii viettää vanhempien luona leppoisia eläkepäiviä. Nykyään se viihtyy myös paremmin sisällä ja nukkuukin yöt sohvalla. Lenkeillä Pii käy sen verran kuin jaksaa ja Rattoksessa se jaksaa vielä hyvin myyrästää aina kun siellä käydään.

Onnea rakas  <3>

Mäihän sairaskertomus

En ole kirjoittanut asiasta aiemmin, koska en ole uskaltanut ennen tarkempaa selvitystä spekuloida asiaa suuntaan tai toiseen. Nyt ollaan saatu asioihin varmuus, joten tässä koko sairaskertomus kokonaisuudessaan:

Kaikki alkoi siitä, kun vein Mäihän parin kuukauden tauon jälkeen rutiini tsekkaukselle Jaanan luo. Mäihä ei ehkä normaalistikaan ole mikään helpoin käsiteltävä, mutta nyt se oli selkeästi kipeä. Aina kun Jaana yritti käsitellä lannerankaa Mäihä murisi, venkoili ja yritti tikata. Mäihän tehdessä kaikki hoitoyritykset mahdottomaksi tultiin siihen tulokseen, että lanneranka pitää kuvata, jotta tiedämme, onko selässä jotain muutoksia joiden takia se olisi kipeä. Mäihän selkähän on kuvattu 1 v 3 kk ikäisenä eikä silloin siellä näkynyt mitään muutoksia, mutta tulimme Jaanan kanssa siihen tulokseen, ettei kuvaamisesta ainakaan mitään haittaa olisi, vaan saisimme lisää tietoa siitä, miten hoitokuviot menee jatkossa.

Kun pääsin kotiin soitin samantien ajan Seinäjoen eläinklinikalle Jarmo Rintasalolle. Viime maanantaina kävimme sitten kuvauksissa. Helpotus oli suuri, kun eläinlääkäri ei löytänyt kuvista mitään poikkeavaa, vaan nikamat ja nikamien välit olivat siistit. Kun luustosta ei kerta löytynyt mitään vikaa ell tuli siihen tulokseen, että tämä on jotain lihasperäistä - joten ei muuta kuin soittoa Jaanalle. Saimme Jaanalle ajan onneksi jo samalle viikolle. Lannerangasta sitten löytyikin fasettilukko, joka oli todennäköisesti painanut hermoa ja se oli aiheuttanut lannerangan arkuuden. Uusi aika katsottiin muutaman viikon päähän. Sitä ennen pidetään Back on Trackia yöt ja harjoitusten jälkeen kokeillaan palautusjuomaa. 

Tässä vielä kuva Mäihän lannerangasta (ikä 2 v 8 kk)

Päivässä vaihtui kesäkuusta syksyyn,

liian nopeasti iso pallo pyörähtää.

Meitä ei nähty tänä kesänä kisakentillä, mutta ei myöskään treeneissä. Jälleen kerran jouduimme vaikeuksien uhreiksi, joten kesän saldo treenirintamalla jäi aika heikoksi. Kesän alussa ehdittiin käydä jokunen kerta hakumetsässä ja jälki pelloilla, mutta sen jälkeen ollaan käyty vaan agilityn aluevalmennuksen treeneissä kerran kuussa. Nyt ollaan potkaisemassa treenien täyteistä syksyä käyntiin, toivottavasti ehdittäisiin ottaa vähän kiinni menetetyissä treeneissä!

Agilityn aluevalmennuksessa ollaan oltu neljä kertaa toteamassa, että treenaaminen on meitä lahjattomia varten. Ei ne ongelmat treenaamatta katoa eikä yhteinen sävel löydy ilman treeniä, ainakaan minun kokemukseni mukaan.Tällä hetkellä meidän tekeminen on aikamoinen katastrofi, kun ohjaajalla on kaksi vasenta jalkaa ja koiralla neljä erittäin vikkelää koipea.. Minä olen hakenut radoille lisää vauhtia pururadalta, mikä on kostautunut polven kipuiluna.

Aluevalmennuksen lisäksi ollaan päästy muutaman kerran treenaamaan ulkopuolisten silmien alle vierailevien kouluttajien treeneissä. Viime viikonloppuna meitä oli kouluttamassa Anne Savioja, josta tykkäsin paljon. Todella perusteellinen ja mukava kouluttaja, jonka radoilla oli vaihtelevasti luukutusta ja teknistä vääntämistä. Ja minä ehkä vihdoinkin opin tekemään sokkarin oikein. En varmaan ole tätä ennnen tehnyt sokkareita edes treeneissä, joten jo oli aikakin opetella!  ;)

Viime viikon lauantaina olikin kiva päivä kun käytiin göötti porukalla tekemässä verijäljet läheiseen metsikköön. Tami pääsi ekaa kertaa ajamaan verijälkeä ja hienosti se menikin :) Tätä yritetään vielä päästä tekemään muutama kerran tämän syksyn aikana.

Etsiessäni tähän tekstiin kuvia, löysin tämän.

 
Nykyään on aika haikeaa käydä kotona. Tulee aina mietittyä, onko se viimeinen kerta kun me nähdään. Onhan vielä aikaa?