keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Siperia opettaa, mutta niin opettaa Pohjanmaakin

Tarvitsin hetken etäisyyttä ennen kuin pystyin kirjoittamaan tämän. Vaati oman aikansa saada käsitellyksi kaikki ne ajatukset, joita muuttamisen hetkellä mielessäni pyöri. Vaikka tämä teksti ei todennäköisesti tavoita kaikkia, joille tämä on suunnattu, on minulle silti tärkeää, että saan kirjoittaa tämän. Pääsen minua vaivanneista ajatuksista erilleen ja voin jatkaa eteenpäin.

Rovaniemen agility porukkaa haluan kiittää kaikesta. Siellä on monta ihmistä joilta olen saanut todella paljon - en pelkästään vinkkejä koulutukseen, vaan myös tukea ja kannustusta silloin, kun olen sitä tarvinnut. Olen saanut viettää monta ikimuistoista hetkeä mahtavassa porukassa ja niitä hetkiä on mukava muistella myöhemmin. Vaikka etsisin omaa tietäni kauankin niin en tule koskaan unohtamaan, mistä sain kipinäni agilityyn. Te olette kaikki mulle erityisiä.

Yleensä ollaan sitä mieltä, että ihmiset aukaisevat suunsa väärässä paikassa ja väärällä hetkellä. Minullaki on paljon tällaisia kokemuksia, mutta tällä kertaa koin päinvastoin. Aukaisin suuni oikeassa paikassa ja oikealla hetkellä. Siitä seurannut reaktio antoi sinettinsä väistämättömälle - muutokselle, joka oli tapahtunut hiljalleen. Silloin tajusin, että paikkani ei ole Rovaniemellä eikä paikallisen pk-porukan treeneissä. Sen tajuaminen teki lähtemisestäni helpompaa - ja ennenaikaista. Niin, tällä hetkellä aiona varma asia uudella paikkakunnalla on asunto - työtä ei ole tiedossa enkä päässyt opiskelemaan. Silti tämä on minulle ainoa oikea ratkaisu.

On olemassa kahdenlaista hulluutta; tuhoavaa hulluutta ja sellaista hulluutta, joka auttaa ihmistä ylittämään rajansa. Molempien seuraukset ovat suuren. Tuhoava hulluus nimensä mukaisesti tuhoaa ihmisen tai jotain ihmisen ympäriltä. Hallitun hulluuden avulla selviytyy tilanteista voittajana ja kykenee rikkomaan rajoja. Se antaa päätöksentekohetkellä rohkeuden tehdä tärkeitä ratkaisuja. Olen varma, että päätökseni muuttaa on jälkimmäistä hulluutta. Jonain päivänä ihmiset vaihtavat "eihän tuossa ole mitään järkeä"- kauhistelunsa "tiesin alusta asti, että teit oikean ratkaisun"- tyyppisiin lauseisiin.

Mielestäni ihminen on tekojensa mitta. Olen pyrkinyt toimimaan sen mukaan ja odotan samaa muilta. En tee asioita joiden takana en pysty seisomaan. Olen jättänyt menemättä tarjolla oleviin koulutuksiin sen takia, etten ole pystynyt allekirjoittamaan kouluttajan koulutustapoja / jotain mitä he ovat tehneet. Jos olisin mennyt, siinä tapauksessa olisin hyväksynyt hänen menetelmänsä. Entä jos yksi kouluttaja kutsutaan kouluttamaan useaan kertaan peräkkäin? Väännän tämän asian vielä rautakangesta muutamalle henkilölle: kritiikkini ei koskenut leiriä, vaan viimeisen vuoden aikana pk-jaoston järjestämiä koulutuksia, joissa siis sama henkilö on kouluttanut sekä tottista että maastoa - ja nyt kaiken lisäksi tämä leiri. Tämän takia koin mahdottomaksi harrastaa pk-juttuja Rovaniemellä. Ihmiset allekirjoittavat hänen tapansa kutsumalla hänet kerta toisensa jälkeen kouluttamaan ja osallistumalla koulutuksiin. Silloin on ainakin minulle turha tulla sanomaan, että oikeasti teen toisella tavalla. Mielestäni tilanne on sama, jos turkiksiin pukeutunut ihminen väittää, ettei oikeasti kannata turkiksia. Kyse on tietoisesta valinnasta ja silloin siitä pitäisi kantaa vastuu.

Minulle asiat ovat joko - tai, kokonaan tai sitten ei ollenkaan. En tingi omista periaatteistani, joten sen takia koen tärkeäksi treenata sellaisessa porukassa, jossa muut jakavat samankaltaisen ajatusmaailman kanssani. Sanokaa nyt vaikka ahdasmieliseksi, mutta näin se vaan menee.

Luulin kirjoittaneeni kieltä, jota kaikki kykenisivät ymmärtämään.Vastauksien perusteella kukaan ei kuitenkaan ymmärtänyt mistä kirjoitin - eihän meidän kerhossa ole sellaista ongelmaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, miten toimin ja seison edelleen sen takana, mitä kirjoitin. Esitin kirjoituksissa asiat asioina enkä mennyt henkilökohtaisuuksiin - muutamalla keskustelijalla juomat ei oikeen pysyneet mukissa. Heidän harmikseen en ole sanoin murrettavissa. Yritin turhaan korjata jotain, jonka vuosien varrella uskomukset ovat tuhonneet. Onnekseni aina voi aloittaa alusta - jossain muualla.

Nyt tiedän, että oli sopiva aika lähteä. Olen oppinut yhden tärkeän sanan, jonka osaaminen on hengissä pysymisen edellytys tässä maailmassa. Tärkeiden sanojen on varmasti tarkoituskin olla lyhyitä - silloin ne ovat selkeitä ja ne on helppo lausua. On kuitenkin yksi sana, jota ihmisillä on yleensä aivan äärettömän vaikea sanoa. Ei. Sillä on yleensä ilkeyden ja itsekkyyden maine. Ihmiset sanovat niin paljon mielummin kyllä, koska silloin pidämme itseämme hienoina ihmisinä - jalomielisinä ja ymmärtäväisinä. Minäkin olin oppinut sanomaan "joojoo" ennen kuin edes kunnolla tiesin, mitä se tarkoitti - ja mihin sen sanominen voi johtaa. Lähes kaksikymmentä vuotta Rovaniemellä riitti osoittamaan minulle, mitä haluan ja mitä en missää tapauksessa halua. Millaiseksi haluan tulla ja minkälaiseksi en ainakaan halua tulla.

Toivon, että tieni antaa minulle paljon, vaikka se samalla vaatisi vielä enemmän. Siperia opettaa, mutta kaikkea se ei pysty opettamaan. Uskon, että täältä voin saada jotain enemmän.

1 kommentti:

  1. Saana, kirjoituksestasi huomaa, että olet ajatellut asioita aika paljon ja pohjia myöten. Olet rohkea ja vahva nuori nainen, kun uskallat kirjoittaa ajatuksesi näin suoraan kaikkien luettavaksi. Tie ei aina välttämättä tule olemaan se kevein, mutta voin kertoa, että kaikesta selviää! Seiso pystyssä päin ja katso elämää eteenpäin.

    Kaikkea hyvää toivottelen sinne lähes entisille kotinurkille :). Näemme varmasti syyskuussa.
    Tuija

    VastaaPoista