lauantai 14. tammikuuta 2012

Koiramaiset kuulumiset

Uusi Vuosi, uudet kujeet ja uusi lupaus alkaa päivittämään blogia ahkerammin! ;)

Meidän muutosta alkaa olla puoli vuotta aikaa. Muutto toi mukanaan monia uusia asioita, mutta myös uudenlaisen arjen pelkästään kahden koiran kanssa.

Ainakin joskus omatuntoni sanoo tekojani oikeiksi tai vääriksi. Voin esittää omalletunnolleni järkiperusteluja, mutta aina ne eivät vakuuta minua itseänikään. Omatuntoni sanoo, että moni asia, joka voi tuntua viisaalta tai hyvältä, onkin väärin ja pitää siksi jättää tekemättä. Näin se sanoi myös silloin, kun päätin, ettei Riimi jää asumaan meidän kanssa tänne, vaan muuttaa porukoideni luokse Rovaniemelle.

Päätöksenteko ei ollut minulle helppoa. Vielä muuttoa edeltävällä viikolla olin täysin vakuuttunut siitä, että mukaani lähtisi kolme koiraa. Kuitenkin muuton lähestyessä aloin punnita asioita uudelleen ja minusta alkoi tuntua, että olin tekemässä ratkaisua, joka oli ainoastaan itsekäs eikä oikeasti koiran parasta ajatellen tehty. Siksi päädyimme ainakin väliaikaisesti sellaiseen ratkaisuun, että Riimi jää pohjoiseen ulkoiluttamaan porukoita ja pitämään Piin mielen virkeänä. Kovasti rupellihäntä mielessäni pyörii, mutta alan hiljalleen tottua siihen, että aina iloinen hännänheiluttaja porukastamme puuttuu.

Tami täytti 4.10 jo kokonaiset 7-vuotta! Sinä iltana istuimme takapihalla katselemassa hiljalleen pimentyvää syysiltaa. Tami tietenkin istui sylissäni, missäs muualla. Se on pienestä pennusta asti ollut oma harmaa varjoni, joka mieluiten katselee maailman menoa jalkojeni juuresta tai sylistäni. Siinä istuskellessamme mietin, miten valtavan onnekas olen ollut, kun olen saanut tuollaisen koiran kuin Tami. Toivottavasti meillä on yhteistä matkaa edessä vähintään yhtä paljon kuin sitä on jo kuljettu.

Tamin jalan osalta takapakkia tuli marraskuussa, kun vein Tamin Jaana Timosen (eläinten osteopaattinen hieronta) käsittelyyn. Olin muutama viikko sitten huomannut, että Tamin vasemman takajalan askel jää lyhyeksi ja seistessään se lepuuttelee sitä selkeästi. Kun huomasin asian, mieleeni tuli heti ajatus, että Tami ei ole sittenkään toipunut täysin toukokuussa sattuneesta törmäyksestä Mäihän kanssa.

Jaanan mukaan Tamin etureidessä ja pakaralihaksessa on mittavat pehmytkudosvauriot, minkä lisäksi polvessa on myös jotain vaurioita. Törmäys on ollut todella kova, koska Tamin vasen polvi on ollut täysin terve - muutama vuosi sitten tehdyssä polvitarkissa tulos oli 0. Vauriot oli niin suuret, että pahimmassa tapauksessa Tami jää klenkaksi koko loppu iäkseen :( Tällä hetkellä keskityn kuntouttamaan Tamin niin hyvään kuntoon kuin suinkin, jotta se pystyisi elämään mahdollisimman pitkään kivuitta. Tunnen ihan hirveätä syyllisyyttä tämän takia, koska tämän kaiken olisi voinut välttää, jos olisin ollut huolellisempi. Sanomattakin lienee selvää, että Tamilla on lajin vaihto edessä, agilityssä meitä ei tulla enää näkemään.

13.11 rakas Pii täyttää jo 14-vuotta! <3 Oli mukavaa käydä muutama viikko sitten kotona ja huomata, miten reipas ja hyväkuntoinen Pii on ikäisekseen. Olihan se harmaantunut taas vähän enemmän kuin viimeksi kesällä sen nähdessäni ja kuulokin on selkeästi huonontunut, mutta muuten meno on samanlaista kuin aina aiemminkin. Oli ihanaa nädä, miten reippaasti Pii jaksoi käydä pidemmilläkin lenkeillä poikien kanssa ja myyrästää aina sopivan tilaisuuden tullen..


Mäihän treenaaminen on pääasiassa samanlaista ääripäiden välissä tasapainoilua kuin aina aikaisemminkin. Koko syksyn treenitahti on ollut melko hektinen, mikä on sopinut meille molemmille oikein hyvin. Nyt aloitetaan agilityn ja tottiksen treenaaminen tosissaan, kun maastojen osalta kausi laitettiin pakettiin marraskuun lopussa, Rautasen Keijon opissa. Minua on koko kevään ja kesän mietityttänyt, teenkö asioita oikein tuon koiran kanssa. Nyt sain vihdoin varmistuksen omille ajatuksilleni siitä, miten vien Mäihää eteenpäin. Päivä oli todella antoisa; treenaamisen lisäksi sain Keijolta vahvistusta koiran ohjaajana. En ehkä osaa vielä tehdä kaikkia asioita oikein Mäihän kanssa, mutta Keijon ansioista minulla on nyt uskoa siihen, että jonain päivänä vielä osaan. Ja meistä tulee mahtavia. Kiitos Keijo, ja keväällä taas nähdään! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti