keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ei se päämäärä, vaan se matka


Viimeisen vuoden aikana käyneiden vastoinkäymisten takia olen viime aikoina miettinyt aika paljon karvalaumani koostumusta. Lähinnä siis harrastuksellisesta näkökulmasta, näin normaalissa arjessa olen tällä hetkellä kohtuullisen tyytyväinen laumaani. Reilu vuosi sitten samoihin aikoihin ajattelin tilanteen olevan varsin herkullinen; minulla oli jo vanhempi kohtuullisen varma kisakoira, nuorempi kisakoira oli hiomaton timantti ja tulevaisuuden uusi lupaus oli kotiutunut. Vuodessa tilanne kääntyi aivan päälaelleen ja nyt ilmassa leijuu joukko kysymysmerkkejä. Vanhemman kisakoiran ura oli tässä, kuten myös hiomattoman timantin ja tulevaisuuden lupaus on vielä täysin kesken, etten osaa sanoa siitä yhtään mitään.

Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen olen sellaisessa tilanteessa, että minulla ei ole minkäänlaista kisakoiraa agilityyn. Tämän sanottuani moni kommentoi ajatustastani kysymällä, mikä Mäihä sitten on, jos ei tulevaisuuden toivoni agilityssä. Pystyäkseni taas kisaamaan agilityssä mun pitäisi pystyä paiskaamaan kaikki rimat lattialle ja unohdettava kaikki kilpailemiseen liittyvät odotukset, mitä olen Mäihän kohdalle asettanut. Tässä(kin) asiassa täydellisyyteen pyrkivä luonteeni toimii kaiken tekemisen jarruna. Aiemmin en pystynyt treenaamaan Mäihän kanssa ryhmässä, koska otin hirvittävät paineet siitä, että Mäihä ei ole omasta mielestäni vielä riittävän taitava. Olen kuitenkin käynyt Mäihän kanssa toteamassa kahden kurssin verran, ettei maailma tipahda niskaan eikä seinät kaadu päälle, vaikka kaikkea ei ihan osattaiskaan. Se on tehnyt ennen kaikkea mun pääkopalle tosi hyvää ja ehkä joskus pystyn päästämään edes vähän irti täydellisyyden tavoittelusta ja alkaisin ihan vain treenaamaan.

Viime vuonna asetin tavoitteekseni kehittyä paremmaksi / armollisemmaksi kouluttajaksi koirilleni. Vuoden aikana opin koirista paljon uutta, mutta yhtään armollisemmaksi en kyllä tullut. Kun mikään ei ole tällä hetkellä varmaa niin ehkä juuri siksi on hyvä heittää turha vakavuus roskakoriin ja alkaa päämäärän tavoittelun sijaan keskittymään hauskaan matkaan. Tästä päivästä lähtien tämä tyttö yrittää saada peliin vähän positiivisempaa asennetta!

1 kommentti:

  1. Nauti raakileesta - kouluttaminenhan on kivointa koko hommassa!

    (Kiva lukia kuulumisia. :) )

    Toivoo yksi liki agikoiraton ihminen. (Tuutikin kanssa ei kovin pitkään enää hupailla radoilla.)

    VastaaPoista