perjantai 4. lokakuuta 2013

Tiesin, että spesiaalikeissi tää olis ja aika vain sitä vahvistaa.

Mun rakas Susipoika täyttää tänään jo 9-vuotta!

Vaikea uskoa, että Tami, tuo minulle "tilattu" otus, täyttää jo 9-vuotta. "Tilatulla" tarkoitan sitä, että kun kävin katsomassa Illiä muutama viikko ennen synnytystä kuiskasin sen korvaan: "Mie haluaisin mieluiten harmaan pitkähäntäisen urospennun." Aurinkoisena päivänä 4. lokakuuta Kati sitten laittoi mulle viestiä missä kertoi, että ensimmäisenä oli syntynyt suurikokoinen harmaa pitkähäntäinen urospentu. Muita uroksia tähän pentueeseen ei sitten syntynytkään vaan Tami sai seurakseen viisi siskoa.

Muistan myös sen kun pennuilla oli ikää noin kolme viikkoa ja istuin pentulaatikon laidalla, sylissäni pikkuinen Tami, joka oli nukahtanut syliini. Katsoin Tamia ja kysyin sitten Katilta, että millaisen harrastuskaverin ja yleensäkin kotikoiran tästä pienestä karvapallosta saan. Kati sitten vastasi, että "Göötistä saat loistavan harrastuskaverin, sellaisen joka on aina valmiina toimintaan ja joka rakastaa käydä pitkillä lenkeillä, olla ihmisten kanssa ja joka on energinen, uskollinen ja peloton. Koiran, joka on suuri koira pienessä paketissa." Ja tällainen Tami on ollut kirsusta hännänpäähän koko ikänsä ja toivottavasti aina pysyykin sellaisena. Sydämellinen kiitos Katille, tästä ihastuttavasta otuksesta, jonka kanssa jokainen päivä on ollut erityinen!



2 kommenttia:

  1. Gena onnittelee isäänsä! <3

    VastaaPoista
  2. Genalla on nyt 2 luvaa (hypäri&agi)...hypäreitä useampi ja yliaikanollia useampi.. josko se tästä. Kun nyt tälle kaudelle löydettiin se vauhti, sit alkoi miun ohjaus rakoilla ja virheitä tullut jopa enemmänkin, mut toisaalta silti ollut tähän vuoteen tyytyväisempi :)

    VastaaPoista