Tiistain ensimmäisessä osakilpailussa Nimbukselle oli arvottu suoritusnumeroksi 11 eli se oli koko porukan kolmanneksi viimeinen koira. Molemmissa etsinnöissä oli aikaa 3,5 minuuttia, mikä oli ihan ruhtinaallisesti niille etsintäalueille. Ulkoetsinnässä oli nurmikko pohjainen alue, missä oli aika paljon kaikkea tavaraa. Ajoneuvoissa vuorostaan oli auto + peräkärry sekä kottikärryt.
Nimbus tiistain ulkoetsinnässä, kuva Tettan Lindqvist |
Ajoneuvoetsinnässä kävimme ensin tutkimassa kottikärryn, mutta Nimbus siirtyi aika nopeasti autolle. Siinä Nimbus tutki autoa tarkasti ja huolellisesti, päätyen lopulta peräkärryn päätyyn ja teki sen alareunaan hienon ilmaisun. Ilmoitin löydöstä, mikä oli oikein. Tähän olin todella tyytyväinen, Nimppa teki hienoa työtä ja aikaakin kului vain 58 sekuntia.
Torstaina, cupin toisessa osakilpailussa, lähdimme ihan alkupäässä, kun pääsimme kolmantena koirakkona alueelle.
Aloitimme laatikkoetsinnästä, missä oli 20 laatikkoa, jotka vaihtelivat kukkapurkeista eri kokoisiin pahvilaatikoihin. Aikaa tällä alueella oli 1,5 min. Laatikot oltiin aseteltu niin, että keskellä oli neljän laatikon rypäs ja loput olivat isona ympyränä näiden neljän laatikon ympärillä. Nimbus haisteli kaksi laatikkoa ympyrän oikeasta reunasta, mutta sitten ampaisi keskelle, käänsi siellä olevan kukkapurkin ympäri ja työnsi kuononsa purkin pohjaan. Tämän jälkeen Nimppa teki todella hyvän ja nopean ilmaisun. Ilmoitin löydöstä vähän epävarmasti, koska tuntui hieman oudolta, että oikea olisi löytynyt niin nopeasti. Epäilyistäni huolimatta tämä oli kuitenkin oikea laatikko! Ilmeisesti pienestä tuulesta oli apua tässä kohtaa ja Nimbus sai hajun ympyrän keskellä olevasta kohteesta. Aikaa tähän pyrähdykseen kului 13.5 sekuntia.
Oikea laatikko löytyi! Kuva: Terhi Niittyaro-Pettersson |
Laatikkoetsinnän perään tehtiin heti ulkoetsintä, jossa aikaa oli kolme minuuttia. Nimppa lähti määrätietoisesti alueelle ja kiinnostui nopeasti alueen takalaidassa olevasta puisesta puiston penkistä. Penkin istuinosan keskivaiheen kohdalla Nimbus meni osittain penkin alle, tarkensi hetken ja teki siistin ilmaisun. Ilmoitin löydostä, mikä oli oikein. Täytyy myöntää, että tällä etsintäalueella olin todella tyytyväinen Nimbuksen työskentelyyn. Nimppa ei ole kahdessa aikaisemmassa möllikokeessa onnistunut ulkoetsinnässä, vaan heinäkuun möllikokeessamme tuli väärä löytö ja cupin ensimmäisessä osakilpailussa aika loppui kesken. Tällä alueella haju löytyi 33 sekunnissa.
Illan päätteeksi palkittiin vielä etsintäalueiden nopeimmat ja molempien päivien yhteistuloksien perusteella parhaat koirakot. Nimbus voitti torstai-illan ulkoetsinnän ja Par-haun cupin yhteistuloksissa se ylsi sijalla 3! :)
Kokonaisuudessaan olen todella tyytyväinen Nimbuksen ilmaisuihin. Päätin jo ennen tätä möllikoetta, että palkkaan Nimpan vasta, kun se on tehnyt hyvän ja selkeän ilmaisun piilolle. Minulla jäi sen verran harmittamaan se, että Nimppa ei ilmaissut hajutestissä, joten ajattelin tämän olevan hyvä tilaisuus keskittyä kunnollisiin ilmaisuihin. Molempien päivien jälkeen kotiin ajaessani hymyilin kuin naantalin aurinko. Mikäs siinä hymyillessä, kun on noin hieno harrastuskoira kuin Nimbus :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti