maanantai 4. syyskuuta 2017

Hei tää ei oo paha rasti

Lauantaina 19.8 olin ensin oman seuran agilitykisoissa talkoilemassa aamuvuorossa, minkä jälkeen hain Mäihän kotoa ja lähdin sen kanssa kohti Raisiota ja rally tokon epiksiä. Ehdittiin käydä ennen epiksiä kaksissa ohjatuissa treeneissä, mutta muuten taas valmistautuminen oli vähän sinne päin - niin kuin usein viime aikoina. Nauratti oikein itseänikin, kun tavasin ratapiirrosta ennen kisaa kännykkä toisessa kädessä, kun yritin selvittää, miten mikäkin kyltti suoritetaan.. Tarkoituksenani oli vähän käydä kokeilemassa, miltä tuntuu kisata rallya ja ollaanko tällä treenimäärällä valmiita virallisiin kisoihin.

Rata oli mielestäni (rally tokosta mitään ymmärtämättä) meille aika vaativa. Radalla oli mm. pujottelu edestakaisin juosten ja meille vaikea saksalainen täyskäännös. Mäihän kanssa starttasimme radalle kuudentena, joten ehdin vielä hyvin ennen omaa vuoroa katsella muutaman suorituksen. Se osoittautui tällä kertaa ihan hyväksi taktiikaksi, koska näin vielä, miten muutama vaikeampi kyltti suoritettiin koiran kanssa.

Mäihä oli vähän ylivirittynyt kun menimme lähtöpaikalle. Siksi varmaan heti alussa ollut 360 asteen käännöksessä vasempaan se vähän painoi, mistä meni -1 piste. Tämän jälkeen olikin eniten pelkäämäni pujottelu edestakaisin juoksemalla. Mäihä painaa vieläkin seuruussa aika paljon, joten eniten pelkäsin, että kompuroin koiraan. Yllätyksekseni Mäihä esitti oikein siistiä seuraamista, jossa se piti hyvän etäisyyden enkä kompuroinut siihen. Myös saksalainen täyskäännös onnistui ihan hyvin. Sitten tultiin kyltille, missä piti ensin koiran istua perusasentoon, mistä se käskettiin maahan ja kierrettiin koira ympäri. Tämä lukutaidoton koiranohjaaja kuitenkin käski koiransa suoraan maahan, jättäen siis istumisen väliin, mistä meni -10 pistettä. En tajunnut tätä radalla, joten jatkoin ilman korjaamista. Loppu rata sujuikin ilman virheitä.

Mäihälle siis 89 pistettä ja tuomaripalkinto! Tuomari kehui Mäihän iloista tekemistä ja hyvää takapään käyttöä. Harmitti, kun ilman tuota mun töppäystä suoritus olisi hiponut täydellisyyttä. Tästä innostuneena ilmoitin Mäihän virallisiin kisoihin parin viikon päähän. Ennen sitä tarkoituksena olisi tutustua kyltteihin ja sääntöihin vähän paremmin, jotta kisapaikalla ei tule yllätyksenä, miten joku kyltti suoritetaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti