tiistai 20. elokuuta 2013

Mäihän luonnetesti

Oli kyllä jännää! Tuomarikin totesi, ettei osannut oikein sanoa, että kumpi jännitti enemmän minä vai koira ;) Kyllä mulla puntit tutisi siihen malliin, että taisin olla minä joka jännitti enemmän :) Tuomareina toimi Irene Puputti ja Marco Vuorisalo.

Tässä on linkit videoihin;
Ensimmäinen osa
Toinen osa
Kolmas osa

Osa-aluiden pisteet ja tuomareiden kommentit:



TOIMINTAKYKY -1, pieni
eli tarkastellaan koiran rohkeutta ja se Mäihällä vähän pettää tietyissä tilanteissa. Puolustuksessa sen tekisi mieli puolustaa, mutta rohkeus pettää. Ja kuinka järjestelmällinen sen toimintakyky on näkyy kelkalla, kun se kiipeää minun syliin  niin ei se oikeastaan sitä kelkkaa katso, vaan se haistaa sen vasta kun mennään toiselle puolelle. Pimeässä huoneessa se vahingossa törmää minuun.

TERÄVYYS +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyhalua
 eli minkälainen kynnys sillä on käyttää aggressiota (katsotaan näissä uhkaustilanteissa ja erikoiskokeena seinällä). Ei osoita minkäänlaista aggressiota missään. Eli kun hyökkäys loppuu niin se on ihan ystävä ihmisen kanssa sen jälkeen.

PUOLUSTUSHALU +3, kohtuullinen, hillitty
 eli kuinka se puolustaa meidän pientä ”laumaa”, kun olemme kahdestaan liikenteessä. Tässä katsotaan nimenomaan sitä halua. Halua Mäihällä olisi, mutta sitten kun se rohkeus pettää niin se menee minun taakseni. Se kyllä yrittää, mutta sitten se ei tiedä mitä tekisi niin sitten se lähtee taaksepäin. Yrityksestä se saa kuitenkin +3.


TAISTELUHALU +2, kohtuullinen
eli kuinka se nauttii lihasten ja leukojen käytöstä ja vastustaa uhkia. Leikissä se lähtee leikkiin hyvin mukaan. Se tarttuu keppiin, mutta kun siihen tulee vähän vetoa niin se päästää aika helposti irti. Kelkalla se taistelee ihan hienosti, vaikka sitä pelottaa. Ensin se pakittaa, menee eteenpäin, taas pakittaa ja taas menee eteenpäin. Siinä se osoittaa selkeästi taistelua. 

HERMORAKENNE +1, hieman rauhaton
eli kuinka se kuormittuu testin aikana. Mäihä kuormittuu selkeästi. Sitä vähän kävelytetään välillä, että annetaan sille aikaa enemmän tasaantua, se vaatii  vähän enemmän palautusaikoja. Se selviää kuitenkin omin jaloin testistä. Vielä pysyy hermot plussalla, mutta ei ole ihan hirvittävän kaukana siitä, että se kuormittuisi liikaa. Ei jäänyt kauheasti siitä, että hermot olisivat menneet miinukselle. Varsinkin ennen pimeää huonetta, kun se saa pienen hengähdystauon niin pimeässä huoneessa se kasaa itsensä hienosti eikä ole enää niin pelottava tilanne, kun siellä ei ole mitään uhkia. Siellä se kävelee reippaan oloisesti.


TEMPERAMENTTI +1, erittäin vilkas
eli vilkkaus, miten se kokee ja näkee asiat täällä ympärillä. Se näkee aika paljon  ja ehtii välillä katsella joka puolelle. Kun hermorakenteeltaan ei ole ihan niin vahva ja siihen yhdistettynä vilkkaus niin se voi vähän lisätä sellaista säheltämistä. Säheltäminen lisää sitä hermokuormaa turhan takia.

KOVUUS +1, hieman pehmeä
eli kuinka se muistaa näitä ikäviä asioita. Se muistaa ne ja kun se vilkkautensa takia ehtii tekemään aika paljon ja kun se ehtii juuri ennen sateenvarjon räpsähtämistä siirtyä väärälle puolelle niin se ei tule niin vahvana reaktiona, mutta silti se muistaa sen. Pystyy kuitenkin kävelemään ohitse  siitä. Sitten tuo tynnyrin kohdalla se vähän jumittaa, mutta minun voimalla se selviää tilanteista. Tynnyrillä, kun istun siihen päälle niin Mäihä tulkitsee sen, että kun minun mielestä se on ihan ok, niin ei hänenkään tarvitse pelätä. Mun voima kantaa sitä eteenpäin. 


LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin 
Tuossa alussa, hyökkäysten jälkeen, pimeän huoneen ovella ja koko testin aikana Mäihä on hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. 

LAUKAUSVARMA +++
 
Yhteensä pisteitä 127 miinusta 15
LOPPUPISTEET +112

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti