BH-koe 17.9

Nivalan kokeessa, kuva: Hanna Kankaanpää

Mäihä suoritti BH-kokeen hyväksytysti Kuortaneella 17.9! :)

Kokeeseen olen tyytyväinen, vaikka suoritus kasattiin lyhyessä ajassa. Kuulin viikkoa ennen koetta kaveriltani, että kokeessa olisi vielä vapaita paikkoja jäljellä ja hetken miettimisen jälkeen päätettiin ottaa haaste vastaan. Toki olemmehan me treenanneet paljon tokoa, että liikkeet eivät sinällään olleet uusia, mutta pitkät kaaviot ja palkattomuus mietitytti Mäihän kohdalla. Mäihä kuitenkin suoriuti kokeesta omalla tasollaan ja kaupunki osuudessa ei ollut mitään moitittavaa, joten koe oli läpäisty :)

Mäihä on nyt saavuttanut tälle vuodelle asetetut tavoitteet tokossa/tottiksessa (BH ja TK1), mihin olen Mäihän kohdalla tyytyväinen. Eihän nämä mitään suuria saavutuksia ole, mutta minulle ja Mäihälle tämä on työvoitto. Koulutuksessa on tapahtunut virheitä, joita pitäisi lähteä korjaamaan jos haluaisi vielä kisata pidemmälle. Aika näyttää löytyykö minulta tarpeeksi motivaatioita virheiden korjaamiseen vai keskitymmekö vain agilityyn. 

Mikä kesä?

Kesä oli ohi nopeasti. Päivät menivät kuin sumussa, viikot kuin varkain ja nyt huomaan koko kesän kadonneen. Loppukesän lämpimät yöt alkavat vaihtua pimeisiin syysiltoihin. Aamulenkillä kellastuneet lehdet tippuivat puista. Syksy tekee tuloaan.

Meidän kesästä tuli loppujen lopuksi hyvin erilainen kuin mitä olin suunnitellut. Minulla todettiin välilevyperäinen ongelma selässä, mikä on tarkoittanut taukoa niin agilitystä kuin jäljestämisestäkin, joten loppukesän treenit jäivät näiden lajien osalta varsin vaisuiksi. Sen sijaan tottista tehtiin muutama kerta viikossa. Nyt minäkin olen hiljalleen päässyt kiinni normaaliin treenielämään.

 

Mäihä on päässyt taukoni aikana muutaman kerran esteille Sonjan kanssa. Kisoissakin he ovat käyneet juoksemassa neljän startin verran. Seinäjoen kisoista parille 2 x hyl, kuten myös viikko sitten Vaasan kisoissa. Sonjalle suuri kiitos Mäihän treenaamisesta! :) Olen itse ollut Mäihän kanssa muutaman kerran esteillä ja se on tuntunut radalla yllättävän kivalta, ainoastaan rimojen tiputtelu on tällä hetkellä suurin ongelma. Olen tässä tauon aikana miettinyt, että alan puuttumaan tiukemmin rimojen tiputteluun. Kontaktit ovat myös sellainen asia, mikä pitää ottaa taas työn alle. Ne eivät ole vielä niin hyvät ja varmat kuin haluaisin. Aion muuttaa suoritustapaa hieman, mutta perusajatuksena edelleen, että ne tehdään pysäytyksinä 2on2off -tyyliin. En osaa olla nyt näiden asioiden kanssa niin epätoivoinen kuin vielä vähän aikaa sitten, koska nyt minulla on mielessä suunnitelma, miten lähden ratkomaan näitä ongelmia.  

Nimbus on tottiksen lisäksi treenannut myös erilaisia hajujuttuja, kuten tarkkuusruutua ja hajuerottelua. Pidän todella paljon Nimbuksen tavasta työskennellä näissä harjoituksissa. Molemmissa harjoituksissa se työskentelee rauhallisesti ja sinnikkäästi. Jälkiä ollaan ajettu useampi (sekä pellolla että metsässä) ja ne ovat menneet ihan hyvin. Kulmat ovat olleet Nimbukselle todella vaikeita, mutta nyt koin todellisen valaistumisen asian kanssa ja työskentely kulmissa on parantunut huomattavasti. Jäljen nostaminen on toinen asia, mikä on tuottanut vähän ongelmia (takajälki), mutta viime treeneissä ollaan saatu ihan lupaavannäköisiä onnistumisia, joten tätä jatketaan samalla tekniikalla. Tajusin myös, että olen ehkä aliarvioinut Nimbusta, joten nyt olisi tarkoitus alkaa vähän haastamaan sitä tekemällä sille vaikeampia jälkiä. 

Lagun kisat 9.7

Eilen Mäihä pääsi pitkästä aikaa kisaamaan Lagun iltakisoissa, tällä kertaa kaverini Sonjan kanssa. Minulla on tällä hetkellä sen verran ongelmia selän kanssa, etten pysty itse kisaamaan, mutta onneksi Sonja suostui lähtemään Mäihän kanssa radalle! Tuomarina oli Hilpi Yli-Jaskari, jolla oli oikein mukavia ja virtaavia ratoja. En muuten tiedä kumpi on jännempää: mennä itse radalla vai katsoa oman koiran menoa lainakartturin kanssa. Joka kerta kun olen menossa radalle niin minua jännittää todella paljon, mutta en voi väittää, että nyt olisi jännittänyt yhtään sen vähempää!

Kisat aloitettiin hyppyradalla, josta tuli virhe keppien aloituksesta ja kaksi rimaa. Toiselta radalta yksi rima ja harmittava hylkäys, kun Mäihä ei osannut pussin jälkeen edetä hypylle, vaan meni ohi. Näitä pieniä virheitä lukuunottamatta mielestäni meno näyttää oikein hyvältä. Toivottavasti tämä pari nähdään vielä toistekin radalla, kunnes saan oman selkäni kuntoon.  

Tässä linkki ratoihin.

Kävelen kunnes en näe mun edessä ketään

Kävimme isän ja koirien (Mäihä ja Nimbus) kanssa vaeltamassa Kilpisjärvellä. Kilpisjärvi on jostain syystä sellainen paikka jonne minun on päästävä aina uudestaan ja uudestaan, vaikka olen käynyt siellä monta kertaa. Laskeskelin, että viimeksi olen tehnyt oikean lomareissun (ei siis yhdistettynä kisareissuihin) samoissa maisemissa vuonna 2009, joten jo oli aikakin lähteä reissuun! Myös pieni miniloma normaalista arjesta oli ihan paikallaan kiireiseen kevään ja alkukesän jälkeen.

Reissu meni hyvin, vaikka käveltyjä kilometrejä ei kauheasti kertynyt kahdessa päivässä. Kävimme kuitenkin Saanajärvellä ja Pikku-Mallan päällä. Säät suosivat ja maisemat olivat upeat, huippu reissu!

Ei tarvinnut nousta kauhean korkealle, kun oli vielä lunta!

 

 

Minä olen muuttunut, itseluottamus nollassa

Viime aikoina olen pohtinut tämänhetkistä harrastuselämääni. Tämä ei sinällään poikkea normaalista tilanteesta, mutta jotenkin viime aikojen treenit ovat saaneet minut mietteliääksi. Viime aikoina ollaan treenattu paljon, mutta treenit eivät ole olleet niin suunnitelmallisia kuin olisi pitänyt eikä treenien määrään nähden edistymistä ole tapahtunut. Siitä huolimatta en ole muuttanut treeneissä juuri mitään. Miksi?

Vielä Rovaniemellä minut tunnettiin pedanttina treenaajana, joka treenasi joka päivä jotain ja jolla oli tarkka suunnitelma siitä, mihin pyrki. Olin sanalla sanoen määrätietoinen. Silloin minulla oli selkeät tavoitteet, jotka pidettiin kirkkaasti mielessä ja niiden eteen tehtiin töitä jokaisessa treenissä. Treenaaminen oli kuitenkin ennen kaikkea ennakkoluulotonta; en halunnut tehdä asioita niin kuin niitä oli aina tehty, vaan halusin kokeilla uutta ja rikkoa omia rajojani kouluttajana. Silloin kuin onnistuin se tuntui valtavan upelta!

Mikä on muuttunut? Olen jossain vaiheessa hukannut uteliaisuuden/kokeilunhalun ja epäonnistumisen pelko on ajanut etenemishalukkuuden edelle. Usko omiin taitoihin on hävinnyt ja kunnianhimoa ei ole enää riittävästi jäljellä. Takerrun taas liikaa mielikuvaan täydellisestä suorituksesta enkä uskalla lähteä kokeilemaan, koska mitä jos jonkun liikkeen lopputulos ei pärjääkään mielikuvalle? Tulenko koskaan olemaan tyytyväinen koiran osaamiseen, jos liikkeet eivät näytä yhtä upeita, vauhdikkaita ja näyttäviä kuin kuvitelmissani? Virheiden pelko on johtanut siihen, että en anna itselleni enkä koiralle mahdollisuutta yrittää ja epäonnistua. Treenaamisestamme puuttuu tällä hetkellä ennakkoluulottomuus ja uskallus kokeilla.

Minun ongelmani on se, että treenit junnaavat paikoillaan, koska epäonnistumisen pelossani en uskalla kokeilla mitään uutta. Aikaisemmin toimin siinä tilanteessa toisin. Silloin huomatessani ongelman saatoin hetken harmitella asiaa, mutta nopeasti kuitenkin lähdin ratkomaan sitä ja keksimään tapaa mennä eteenpäin. Nykyään ongelmien tullessa esiin lamaannun enkä osaa oikein tehdä mitään asian ratkaisemiseksi. Uskon tämän johtuvan osittain siitä, että olin aikaisemmin kunnianhimoisempi - se kantoi tuollaisissa tilanteissa. Toistan vain mekaanisesti samoja asioita enkä pysty kehittämään ratkaisua ongelmaan.  

Toinen asia mikä vaikuttaa etenemisen pysähtymiseen on ehkä se, että pysyttelen liian tiiviisti mukavuusalueella. Uskon, että tämä johtuu myös epäonnistumisen pelosta. Olen yrittänyt miettiä, mikä voisi olla pahinta mitä voisi tapahtua jos lähtisin kokeilemaan jotain erilaista. Mitä oikein pelkään? Sitä, että en osaa ratkaista eteen tullutta ongelmaa?  Toimin näin, vaikka tiedän, ettei edistymistä voi tulla tällä tavalla. Minun pitäisi haastaa itseäni kokeilemaan jotain, mikä veisi minut pois mukavuusalueeltani ja lähteä reippaasti ratkaisemaan ongelmia heti nähdessäni merkkejä sellaisesta. Epäonnistumisen pelko on jossain asioissa niin voimakas, että jään mielummin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen, kun kokeilen jotain uutta, vaikka mieli tekisikin.

En osaa jotenkaan vetää yhteen tätä tekstiä. Olen kirjoittanut samasta aiheesta joskus aikaisemminkin ja jotenkin turhauttaa, että painin saman asian kanssa vieläkin. Tiedän, että tässä asiassa riittää työstämistä ennen kuin pääsen perille.

Täällä jälleen!

Mietin pitkään tämän blogin kohtaloa. Löytyykö aikaa ja mielenkiintoa päivittämiseen vai kannattaako lopettaa tähän. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että haluan yrittää vielä kerran kirjoitella tänne. Aion kirjoitella entiseen tapaan kisakatsauksia ja enemmän pohdintoja meidän treenielämästä. Minusta ei välttämättä ole purkamaan jokaisten treenien antia, mutta tarkoitukseni on välillä istua alas ja miettiä, missä sitä oikein mennään. Tässä lyhyt katsaus tämän hetken tilanteeseen:

Tällä hetkellä pääpaino Nimbuksen treeneissä on  FH- ja tunnistusjäljessä. Molemmat ovat uusia juttuja minulle, mutta olen kyllä hurahtanut niihin täysin! Lisäksi Nimbuksen kanssa treenaamme arkikäytöksiä, kuten ohitteluja. Niissä ollaankin menty eteenpäin, mutta työtä riittää vielä vaikeampien ohitettavien kanssa.  

Mäihä jäi määrittelemättömälle tauolle tokosta sen jälkeen kun saimme toukokuun alussa Nivalan kokeessa viimeisen 1-tuloksen alokasluokasta ja näin ollen koulutustunnuksen TK1. Tällä hetkellä Mäihä treenaa ainoastaan agilityä, josta pitkän hyllyputken jälkeen onnistuimme saamaan ensimmäisen 0-tuloksen huhtikuun lopussa. Tämä oli todellinen työvoitto ja osoitus itselleni siitä, että Mäihän kanssa on mahdollista tehdä nollia. 

Tulevasta kesästä on tulossa mukavan aktiivinen. Tiedossa on paljon treeniä ja muuta mukavaa.  Mahtava, kiva kesä! :)