Vain kolmen pisteen tähden

Lauantaina oli minun ja Mäihän ensimmäinen tokokoe.

Heräsin aamulla muutama tunti ennen kellon soittoa ajatukseen, että kaikista kauheinta mitä kokeessa  voisi tapahtua olisi se, että Mäihä nousisi paikallaan makuusta. Niin siinä sitten kävi, että kauhuskenaarioni toteutui ja Mäihä nousi paikallaolosta (maattuaan 1, 20 min tosi hienosti) liehittelemään vieressä maannutta narttua. Onneksi tuomari reagoi tähän nopeasti ja käski ottaa koiran hallintaan eikä Mäihä ehtinyt pilata toisen suoritusta. Ikinä se ei ole treeneissä tällaista tehnyt ja paikallaan olo on tuntunut varmalta. Tämä harmittaa todella paljon, varsinkin vieressä maanneen koiran puolesta. Onneksi ei pilattu heidän suoritustaan ja kävin vielä  erikseen pyytämässä anteeksi Mäihän nousemista.

Luoksepäästävyys: 10 - tässä ei ongelmia.

Paikalla makaaminen: 0

Seuraaminen kytkettynä: 8,5 -Liian kireästä remmistä ja katsekontaktin puutteesta lähti pisteitä. Olisi myös toivonut vähän harmoonisempaa seuruuta.Kehui kuitenkin, että Mäihä seuraa hyvällä paikalla ja vaikka vähän haahuileekin niin pitää paikkansa silti.

Seuraaminen taluttimetta: 9 - Tämä oli parempi, Mäihä oli tosi hyvin kontaktissa koko seuruun. Piste lähti täyskäännöksistä, jotka olisi voineet olla siistimpiä. Nyt vähän jyräsin Mäihän täyskäännöksissä. Pitää alkaa miettiä, jos tekisi käännökset oikealle.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10 - Tässä annoin pienen avun, mutta tuomari ei jostain syystä rokottanut siitä. Muuten hyvä.

Luoksetulo: 10 - Tässäkin saatiin vähän ylimääräistä, kun Mäihä tulee todella lähelle eteentulossa. Siitä tuomari kommentoi vain, että voisin pitää jalat yhdessä niin se ei välttämättä tulisi niin lähelle ja näytti kymppiä..

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8,5 - Tässä Mäihä ennakoi ja pysähtyi ilmeisesti liikkurin käskystä?

Estehyppy: 9 - Tässä Mäihä teputti, kun olin palaamassa sen viereen.

Kokonaisvaikutus: 9

Tuloksena ALO2, 157 p

Kaikista parasta oli se, että Mäihä teki kaiken tosi hyvällä fiiliksellä, vastasi hyvin kehuihin ja suoritti liikkeet omalla tasollaan (paitsi paikallaan makuun). Nyt ei ainakaan tarvitse jännittää sitä, että Mäihä menisi lukkoon mun jännityksestä ja palkattomuudesta. Tämä oli tosi mukava kokemus meille molemmille, nyt vain paikallaan makuu kuntoon ja kohti seuraavaa koetta!

Jostain on luovuttava, jotta voi saada jotain tilalle.

(Aiemmin olen sivunnut aihetta täällä ja täällä)

Aikaisemmin olen tuskaillut sitä, että koirillani olisi potentiaalia lajiin kuin lajiin, mutta en osaa päättää, mihin lajiin (/lajeihin) me panostetaan, kun aika ei riitä kaikkeen. Tästä piti tulla postaus, jossa mietin meidän tulevaisuuden näkymiä eri lajeissa. Ei tarvinutkaan, sillä tähän ongelmaan ratkaisu tuli kuin itsestään; ilman autoa on mahdotonta kulkea hakuilemassa ja Mäihän kanssa tulin siihen tulokseen, että agilityt on sen osalta liidelty (tästä voisin kirjoittaa myöhemmin lisää, nyt ei vielä pysty).

Nimbuksen tulon jälkeen minulta on kysytty useasti, tuliko minusta nyt "oikea" pk-ihminen (oikealla pk-ihmisellä tarkoitan sitä, että koira on otettu ensisijaisesti pk-puolta ajatellen). En oikein silloin tiennyt itsekään. Nyt olosuhteet ovat kuitenkin sellaiset, että minulla on mahdollisuus treenata koirieni kanssa vain pk-juttuja ja tokoa.

Lajin vaihtaminen on minulle vaikeaa, koska kaikki unelmani, toiveeni ja odotukseni ovat liittyneet agilityyn. Nyt pitäisi samalla innostuksella ja intohimolla suhtautua näihin "uusiin" lajeihin. Ehkä se jossain vaiheessa tapahtuukin, kun muut lajit eivät jää enää agilityn varjoon. Kyllä jossain vaiheessa tulen taas ottamaan agilityyn soveltuvan koiran, mutta se hetki ei ole nyt - eikä vielä pitkään aikaan, mutta jonain päivänä vielä. Mäihän terveys on kuitenkin kaikkein tärkein ja jos se pysyy paremmassa kunnossa ilman agilityä ja alkaa käyttäytyä paremmin laumassa niin päätös on selvä.

Summasummarum: Mäihä ja Nimbus keskittyvät molemmat tokoiluun ja jäljestämiseen. Katsotaan mihin asti meidän rahkeet riittää niissä lajeissa, molemmat on kumminkin mulle kohtalaisen uusia lajeja enkä ole kouluttanut yhtään koiraa niissä "valmiiksi". Molemmat pitäsi vielä testata paukkujen osalta, jotta tietää, onko asiaa pk-kokeisiin.  

Lopussa kiitos seisoo ja matkan varrella kadotitte musta kaiken heikon

Mäihä seuraamassa kisoja 5 kk ikäisenä, kuva Laura Raudaskoski

Viikonloppuna pääsin seuraamaan huippu agilityä, kun olin talkoilemassa agilityn maajoukkuekarsinnoissa, jotka meidän seura tänä vuonna järjesti. Samalla se oli minulle otollinen tilaisuus tarkastella omaa suhdetta kilpailemiseen, joka on nykyisin aika monimutkainen. Oli kivaa olla koiraihmisten ilmoilla pitkästä aikaa, mutta samalla se herätti joukon ristiriitaisia tunteita.Välillä minulla on sellainen tunne, että minulla on palava halu takaisin kisaamaan. Haluan tuntea sen odottavan jännityksen kun astelen lähtöviivalle ja sen onnen tunteen, kun olen päässyt maaliin. Joku pieni ääni kuitenkin sanoo minulle, ettei kannata enää. Kehänauha on asettanut minun ja muiden kilpailijoiden välille rajan, jota en pysty enää ylittämään.

Todetaan faktat. Syksyllä tulee kolme vuotta siitä kun olen viimeksi kisannut. Kolme vuotta. Osittain siksi kisaamisen ajatteleminen on saanut ihan mielettömät mittasuhteet mun päässä. Kisakynnys alkaa olla jo ylitsepääsemätön ja treenaaminen alkaa tuntua vaikealta heti, kun ajattelen kisaamista. Olen toki koko ajan treenannut tavoitteena kisaaminen, mutta kun se on tuntunut todella kaukaiselta, "sitten joskus" tapahtuvalta asialta, on treenaaminen ollut kivaa. Kisojen säännöt ovat ikään kuin antaneet raamit sille, minkälaiseen lopputulokseen pitää pyrkiä, mutta treeneissä olen pystynyt hellittämään kisaamiseen liittyvistä painesta. Heti kun joku mainitseekin kisaamisen tunnen, miten henkinen nutturani alkaa kiristyä.

Riimi, kuva Saara Kangasniemi

Olen miettinyt paljon sitä, missä vaiheessa aloin kasata itselleni paineita pärjäämisestä ja milloin olen viimeksi nauttinut kisaamisesta. Silloin kun aloitin Tamin kanssa kisaamisen astelin lähtöviivalle onnellisena siitä, että olin onnistunut kouluttamaan Tamin ihan itse ja menin aina suurella ylpeydellä näyttämään, mitä me oikein osataan. Silloin osasin olla pieniin asioihin tyytyväinen, kuten siihen, että Tami pysyi lähdössä, aloitti kepit oikein tai suoritti kontaktit hyvin. Kaikki kuitenkin muuttui, kun nousimme kolmosiin. Silloin aloin stressaamaan tuloksesta todella paljon ja kisaamisen mukavuus kärsi siinä samalla.

Riimi, kuva Saara Kangasniemi

Kun me jäätiin pitkälle kisatauolle syksyllä 2010 (joka päättyi mun polven leikkaamiseen seuraavana keväänä) olin todella jumissa meidän kisaamisen kanssa. Kävin kisoissa tekemässä ratoja hirveällä "pakko-tehdä-nolla"- asenteella eikä niistä radoista mitään tullut. Aina ratojen jälkeen sain peitellä itkua, kun olin niin pettynyt itseeni, omaan asenteeseeni ja siihen mihin olin alunperin hauskan harrastukseni vienyt. Silloin juttelin yhden treenikaverin kanssa suhtautumisestani kisaamiseen ja hän kehotti minua ottamaan agilityn enemmän harrastuksen kannalta ja vähemmän vakavasti. Ja neuvoi ettei saisi luovuttaa vaikka tie näyttää kuinka vaikealta ja jos ei tiedä mitä haluaa tehdä niin pitää miettiä mitä ei halua / ei pidä tehdä ja lähteä siitä liikkeellee rakentamaan jotain parempaa. Silloin olin liian rikki tekemään asialle mitään. Nyt kun aikaa on kulunut ja olen uudestaan miettinyt ja pyöritellyt tätä ajatusta treenaamisen mukavuudesta tajuan, kuinka pakkomielteisesti olen siihen suhtautunut. Kun olen saanut jalostaa asennettani kaikessa rauhassa, olen huomannut, että treenaaminen on ollut kivempaa kuin pitkään aikaan. Pelkään, että alkamalla kisaamaan pilaan kaiken ja olen taas samassa oravanpyörässä, josta olen kovalla työllä opetellut pois. Siksi yritän katsella asiaa uudesta näkökulmasta. Sitten kun alamme kisaamaan niin me edelleen lähdemme sinne voittamaan, mutta nyt vähän erilaisella asenteella; lähdemme voittamaan itsemme, saavuttamaan asetetut tavoitteet ja opettelemaan tekemään asioita myös siksi, että ne ovat hauskoja. Yritän opetella laittamaan hyvän fiiliksen kisoissa pärjäämisen edelle.

Tami

Tami Tamminen viettää lepposia varhaiseläkeläisen päiviä treenaillen ja lenkkeilen.

En ole aikaisemmin innostunut pelaamaan Tamin kanssa koulutuspelejä sen ihan överiksi menneen vireen takia. Tamia kouluttaessa huomaan juurikin tuon tekemäni virheen; nostattaessani sitä liki 7 vuotta olen saanut aikaan sen, että Tamin vire on jo heti koulutustuokion alussa liian korkea. Oppiminen on myös hitaampaa tuon vireen takia kuin muilla koirillani. Toimiva ratkaisu on kuitenkin antaa sen höyrytä aluksi, sen jälkeen se pystyy ajattelemaan ja koulutus edistyy.  Harjoittelussa on se hyvä puoli, että meidän molempien kärsivällisyys kasvaa..

Tamin kanssa ollaan myös ajettu jälkeä (sekä ihmisjälkeä että verijälkeä). Ihmisjälkeä ollaan ajettu enemmän (se kun on ohjaajalle tutumpi kuin verijälki). Verijälkeen olisi tarkoitus tutustua vähän tarkemmin, kun pääsemme opettajamme kanssa samalle paikkakunnalle :)

Tami kävi silmätarkastuksessa 7.3. tuloksena terveet silmät 8,5 vuotiaana. Jaanalla Tami kävi muutaman kerran talvella. Ihan hyvässä kunnossa se oli muutamaa fasettilukkoa lukuunottamatta.
 

Mäihän kuulumiset

Blogia sai selata aika pitkästi taaksepäin ennen kuin löytyi Mäihän kuulumisia. Tässä olisi tiivistelmää viime talven tapahtumista (tuntuu hassulta kirjoittaa talven jutuista, kun kesä on näin pitkällä. Pitäiskö päivittää useammin?).

Talvella keskityttiin pääasiassa agilityn treenamiseen. Kävimme syksyn ja talven mittaan monissa ulkopuolisten kouluttajien koulutuksissa, olimme aluevalmennuksessa ja treenasimme lupaavien ryhmässä. Ulkopuolisten koulutuksista parhaiten mieleen jäi Elina Jänesniemen ja Jenni Leinon koulutukset omalla hallilla ja matka Mouhijärvelle Marko ja Maria Mäkelän oppiin. Mäihä sai paljon positiivista palautetta kaikilta kouluttajilta, siinä on kuulema potentiaalia vaikka mihin.

Useampi kouluttaja nosti pöydälle minun oman asenteeni, jälleen kerran. Tai oikeastaan sen, miksi annan itseni löysäillä ja ohjata miten sattuu radalla ensimmäisillä yrityksillä, kun pienellä persuuksille potkimisella pystyn ja osaan tehdä asiat hyvin. Tästä aiheesta yritän kirjoitella enemmän toisella kertaa.

Tällä hetkellä ollaan pidetty muutaman kuukauden taukoa agilitystä kyytiongelmien takia. Ei olla silti oltu kokonaan treenaamatta, vaan ollaan vahvistettu käännöksiä ja ohjauskuvioita roskikstreenillä. Taitaa olla ikuisuusprojekti tuo käännösten työstäminen, siltä se ainakin nyt tuntuu. Ehkä omaan osaamiseeni nähden haukkasin liian ison palan kakusta. Jatkamme kuitenkin harjoituksia, katotaan mitä siitä tulee. 

Ennen kyytiongelmia treenasimme myös tokoa valmennusryhmässä kaksi kertaa viikossa (+ treenit kotona). Meillä oli mukava ryhmä ja pääsimme hyvin eteenpäin. Seuraaminen on ollut todella suuri ongelma ja siinä riittää edelleen työstämistä... Muiden liikkeiden osalta alamme olla kisakunnossa. Tällä hetkellä treenaamme tokoa useamman kerran viikossa läheisen koulun kentällä. Olen kyllä (seuraamista lukuun ottamatta) todella tyytyväinen Mäihän edistymiseen tokossa. Silloin kun aloitimme treenaamisen ryhmässä, Mäihä ei voinut keskittyä ollenkaan, kun treenikaverit tekivät noutoa tai palkkasivat pallolla. Nyt Mäihä keskiittyy hyvin melkein minkälaisessa pallosateessa tahansa.

Kesäkuu on melkein vaihtunut heinäkuuksi enkä ole ajanut Mäihällä vielä yhtään jälkeä. Olen keskittynyt Nimbuksen kanssa jäljestämiseen ja elättelen vielä toiveita, että Mäihän kanssa jatkettaisiin hakua. Viime syksynähän jälki jäi ihan levälleen. Esinemotivaatio ei ole kohdallaan ja Mäihä oli todella huolimaton jäljellä. Nyt pitää joka tapauksessa käydä ihan lähipäivinä ajamassa sen kanssa jälki ja katsoa miltä tilanne vaikuttaa.  

Terveyspuolella Mäihä kävi silmäpeilauksessa 7.3 ja silmät todettiin terveiksi. Mäihä kävi Jaanalla muutaman kerran talven aikana ja se oli silloin todella jumissa. Viimeisin käynti Jaanalla oli toukokuussa. Mulla jännitti ihan sairaasti se, kuinka jumissa se olisi. Olikin positiivinen yllätys, kun Jaana sanoi Mäihän olevan pelottavan hyvässä kunnossa :)  Seuraavan kerran ollaan menossa tarkastukseen heinäkuussa, katsotaan miltä tilanne näyttää silloin.

Video!

Nimbuksen arkikoulutuksen lisäksi ollaan alettu työstämään tottista. Ei olla vielä kauhean pitkällä, mutta jotain juttuja ollaan saatu jo hyvälle alulle. Videon kuvanlaatu on jostain syystä todella huono, koittakaa kestää..

Nimbuksen treenit

Riimi 6-vuotta!

Paljon onnea Riimi ja Region's E-pentue, Lana, Elfa ja Rampe! :)

Riimi on viihtynyt pohjoisessa Piin kaverina oikein hyvin. Kävin viikko sitten Rovaniemellä, oli ihana nähdä molemmat koirat taas pitkästä aikaa! Molemmat on mulle niin tärkeitä, vaikka kaukana asuvatkin.

Pyynnöstäni äiti käytti Riimin luustokuvissa tammikuussa. Riimihän on lonkkakuvattu 2009 ja silloin tulos oli D. Halusin kuvata sen uudestaan, jotta saataisiin vähän lisää tietoa siitä, onko lonkkiin tullut pahoja muutoksia. Molemmissa lonkissa on muutoksia, mutta ei vielä huolestuttavia, kun kyseessä on pieni koira. Riimille kokeiltiin Royal Caninin Mobilityä, mutta se ei oikein maistunut, joten ruoka vaihdettiin takaisin normaaliin ja alettiin antamaan nivelainetta. Muuten annettiin ohjeeksi jatkaa normaalia elämää :)