Yhtä kaunis kuin uuden päivän alku on uuden elämän alku

Vähän reilu kuukausi sitten koimme suuren elämänmuutoksen. Mieluisan sellaisen, onneksi.

On ollut mukavaa, kun koirat ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Nimbus on utelias ja iloinen vauvaa kohtaan, kun taas Mäihä on kiinnostunut enemmän kakkavaipoista kuin itse vauvasta. Kummallakaan koiralla ei ole kokemusta näin pienestä ihmistaimesta, joten olen todella iloinen, että uusi tulokas sai koirien hyväksynnän samantien.

On ollut hauska seurata koirien suhtautumista vauvaan. Ajattelin etukäteen, että Mäihälle tämä voisi olla kova paikka, kun se ei ole yleensä kauhean hyvä kestämään muutoksia, mutta yllättävän neutraalisti se suhtautui. Nimbuksen suhtautumisesta en ole ollut huolissani missään vaiheessa, mutta ehkä sen suuri kiinnostus vauvaa kohtaan tuli vähän yllätyksenä. Ensimmäisinä päivinä Nimbus alkoi heti vinkua, kun vauva itki ja seurasi jokaista hoitotoimenpidettä hyvinkin tarkasti vierestä. Se jätti jopa aamuruokansa kesken vauvan alkaessa itkemään. Näin kuukauden yhteiselon jälkeen molemmat ovat tottuneet toisiinsa sen verran, ettei Nimbuksen tarvitse heti rynnätä katsomaan vauvaa pienestäkin inahduksesta.

Pikku hiljaa ollaan palattu treenielämään muutaman viikon totaalitauon jälkeen. Hiljaiseloa treenirintamalla on ollut oikeastaan jo parikin kuukautta, joten tauon jälkeen tuntuu, että niin koirat kuin ohjaajakin pursuaa loputonta treenimotivaatiota. Katseet on käännetty jo tulevan kevään / kesän koekautta varten ja koekalenteria onkin tullut selattua ahkerasti. Muuttunut arki asettaa omat haasteensa treenaukselle, mutta se on tärkeää yhteistä aikaa minulle ja koirille, joten siitä tullaan pitämään kiinni.

Aika rientää... Mäihä 7 vee!

Mäihä 7-vuotta

Mäihä täytti 17.2 jo 7-vuotta! Täytyy sanoa, että vaikka Mäihässä on omat varjopuolensa niin on se aikamoinen timantti. Arjessa Mäihä mukautuu mukavaksi kotikoiraksi, joka haluaa olla osana meidän elämää ja kulkea kaikissa menoissa mukana perheenjäsenenä. Treenatessa se on kuitenkin tulta ja tappuraa, aina valmis tekemään kaikkea. Se on juuri sellainen paketti, josta minä pidän.

Me ollaan Mäihän kanssa molemmat kasvettu vuosien myötä ja välillä olenkin toivonut, että olisimme kohdanneet myöhemmin. Siinä tapauksessa olisimme varmasti välttyneet monelta karikolta ja kuprulta, mutta emme myöskään olisi tässä pisteessä missä nyt olemme. Mäihän kaltaista koiraa ei ole eikä tule ja siksi minua harmittaa, että se ei ole päässyt oikeuksiinsa minun ohjauksessani. Vaikka tuloksellisia meriittejä sillä ei olekaan niin pääasia, että tiedän itse sen arvon. Sen kanssa tekeminen on kuitenkin ihan parhautta ja varsinkin viime aikoina olen nauttinut sen kanssa treenaamisesta suuresti.

Mäihä juhli syntymäpäiväänsä treenien merkeissä, kun käytiin tutustumassa rally-tokoon. Ollaan kaverin kanssa otettu neljän tunnin ohjattu paketti, joista ensimmäinen tunti osui juuri Mäihän syntymäpävälle. Tarkoituksena olisi (uuteen lajiin tutustumisen lisäksi) saada tätä kautta vähän uutta potkua myös tokoiluun. Aion myös treenailla liikkeitä Nimpankin kanssa itsekseni, mutta Mäihän halusin ohjatulle tunnille sen takia, että kouluttajalta voisi saada myös lisää vinkkejä Mäihän mielentilan parantamiseen tietyissä asioissa. Hauskaa meillä oli ja oli mielenkiintoista tutustua uuteen lajiin. Liikkeiden osalta siinä on paljon tuttua juttua tokon kautta, mutta ohjaajalle laji asettaa mielestäni omat haasteensa ohjata koiraa sääntöjen ja ohjeiden puitteissa. Seuraava tunti on huomenna, odotan innolla!

Nimbus polvitarkissa

Nimbus kävi tänään rokotusten yhteydessä virallisessa polvitarkastuksessa patellaluksaation varalta, tuloksensa 0/0 eli terveet ovat :) Painoa Nimpalla oli 35,1 kg, mikä on varmaankin ihan hyvä tuon kokoiselle koiralle.

Susipoika sairastaa, osa 2

Tami kävi jälleen lääkärissä Rovaniemen Univetissä joulun jälkeen yskimisen takia. Yskiminen ei kuulostanut samanlaiselta kuin kennelyskässä, joten selvitimme äitini kanssa, että yskiminen voi liittyä sydämen vajaatoimintaan. Äitini otti sitten yhteyttä eläinlääkäriin. Aika saatiin Päivi Turuselle, joka on hoitanut Tamia aikaisemminkin. Sillä käynnillä Tamille päätettiin aloittaa nesteenpoistolääkitys varmuuden vuoksi, kun oikein mitään selkeää syytä yskimiselle ei löytynyt, kun Tami ei viitsinyt yskäistä lääkärissä kertaakaan.. Nesteenpoistolääkitys paransi tilannetta, mutta ei vienyt täysin oireita pois, joten eilen (23.1) Tami kävi jatkotutkimuksissa syyn selvittämiseksi.

Yleistutkimuksessa sydämen sivuääni oli voimakkaimmillaan 4/6 vasemmalla puolen (aikaisemmin 3/6). Keuhkojen ja sydämen tilan selvittämiseksi Tamille tehtiin rintaontelon röntgenkuvaus. Kuvissa oli nähtävissä sydämessä laajenemista. Tämän lisäksi keuhkoissa todettiin lievää nestekertymään liittyvää tiiviyttä. Eläinlääkärin epäilynä oli sydänläppäsairaus, ja sen seurauksena sydämen vajaatoimintaa. Tamille päätettiin aloitetaan sydänlääkitys, Fortekor Plus. Sydämen tila ja maksa-arvot tullaan jatkossa kontrolloimaan vuosittain. Nesteenpoistolääkitystä kokeillaan purkaa ja voi olla, että Tami pärjää ilman sitäkin. Kipulääke (Gabapentiini) jatkuu ennallaan.

Näillä mennään niin pitkään kuin hyvältä näyttää. Jos jotain muutoksia Tamin tilaan tulee niin sitten otetaan uudestaan yhteyttä eläinlääkäriin. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä, Tami on pirteä, touhukas ja vaativa itsensä.

Ittensä kanssa on saanut eniten otella, mutta se on todella vaan saanut tiukentamaan otetta.

Olen viime aikoina miettinyt koiraharrastuselämäni muuttumista - tai oikeastaan mikä siinä on tärkeää. En ole vuosiin voinut pröystäillä menestyksellä koiraharrastuksessa enkä osaa oikein sanoa, onko minulla koskaan ollut oikeasti aihettakaan sellaiseen. Oppinut olen 13 vuoden harrastusurani aikana sitäkin enemmän.

Koiraharrastus ei ole koskaan ollut minulle pelkästään harrastus. Varsinkin aikaisemmin ihmisille se asia ei selkiytynyt ja tulinkin varmasti usein väärinymmärretyksi niin kaveripiirissäni kuin kanssakilpailijoiden keskuudessa. Minun kohdallani kaikki toiveet ja unelmat ovat kiteytyneet koiraharrastukseen. Siksi on äärimmäisen epäreilua tulla sanomaan toiselle epäonnistumisen hetkellä, että tämä on vain koiraharrastusta. Muistan joskus luonnehtineeni, että minulle jokainen epäonnistuminen on ollut kuin pieni kuolema, vaikka se ei ole ollutkaan mitään oikeiden kärsimysten rinnalla. En ehkä enää  kiteyttäisi asiaa noin voimakkaasti, mutta minun mielestäni tuossa on ihan hyvä näkökulma.

Vaikeudet ovat opettaneet ja olenkin elänyt monenlaisia aikoja koirieni kanssa, mikä on tuonut näkökulmaa asioihin. Näiden harrastusvuosien aikana olen yrittänyt ja epäonnistunut sekä oppinut erottamaan ne sillat mitkä pitää polttaa takanaan niistä silloista, jotka täytyy ylittää. Myös viimeisen vuoden aikana tapahtuneet muutokset, ovat mielestäni tehneet hyvää harrastuselämälleni. Vaikka koiraharrastus on elämäntapa, josta en luovu, niin siinä vaiheessa, kun elämään on tullut muita tärkeitä asioita niin joutuu tarkastelemaan sen mertkitystä uudelleen. Koiraharrastus on minulle edelleen rakas ja tärkeä asia, mutta siinä onnistumiset ja epäonnistumiseet eivät enää määritä minua ihmisenä. Nykyään pystyn epäonnistumisenkin hetkellä olemaan armollisempi itselleni eikä minun tarvitse enää peitellä itkua, jos en pärjääkään kisoissa niin hyvin kuin olin toivonut. Pystyn ajattelemaan epäonnistumisenkin kynnyksellä, että olen edelleen se sama arvokas ihmisolento, joka lähti kotoa aamulla.  

Olen aina aikaisemmin kärsinyt itseluottamuksen puutteesta ja olen jo pitkään tiedostanut sen. Suurin pelkoni on aina ollut jotenkin se, että ihmiset kiinnittävät huomiota minun huonoimpiin hetkiini ja miettivät, mitä tuo tekee edes täällä. Olen aina kokenut huonommuuden tunnetta siitä, että kaikki muut kouluttajat ovat kokeneempia, taitavampia ja vaikkamitämuuta enemmän kuin minä. En osaa sanoa, mikä on muuttunut, mutta nykyään en tavoita tuota tunnetta kauhean hyvin. Tällä hetkellä minulla on ajatus, että olen monia muita etuoikeutetummassa ja onnellisemmassa asemassa, kun saan ylipäänsä harrastaa ja kilpailla koirieni kanssa. Itsestäänselvyys monelle, minulle pitkän työn ja ajatuksen muutoksen tulos.    

Mäihä oli minun itseluottamukselleni liian suuri pala kakkua. Niin kuin Mäihän lainaohjaaja hienosti kiteytti yksien agility treenien jälkeen: se on kuin ajaisi jarruttomalla ferrarilla jossa kaasu vielä hirttää kiinni. Mäihä sai viimeisetkin itseluottamukseni rippeet ojan pohjalle ennen kuin yhteistä taivaltamme oli takana edes vuoden päivät. Sille sovitin suuria saappaita, itselleni vaan vielä mahdottomamman kokoisia. Siitä huolimatta ajattelen, etten mitään sen kanssa elämästäni ajasta vaihtaisi pois. Olen sen avulla löytänyt itselleni mahdottoman kokoisten saappaiden tilalle sopivammat kengät, joilla pääsee paljon paremmin eteenpäin.

Mäihä lenkillä 

Mahdoton kuvio, treeniblogi

Mahdoton kuvio on Mäihän ja Nimbuksen treeniblogi, jossa kirjoittelen tarkemmin treeneistämme niin agilityssä, tokossa, jäljellä kuin noseworkissakin. Tämä blogi jatkaa edelleen olemassa oloaan avautumiskanavanani, jossa voin kirjoitella ajatuksiani koiraharrastuksesta, kisaraportteja ja koirien kuulumisia.

Mahdottomilla kuvioilla tarkoitetaan Wikipedian mukaan tasokuvioita, jotka saattavat ensi silmäyksellä näyttää kolmiuloitteisten kappaleiden perspektiivisiltä kuvilta, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen ilmenee, ettei voi olla sellaista kappaletta, jota ne näyttävät esittävän. Tästä sain idean blogin nimeen. Olen oppinut koiraharrastuksessa, että hyvin usein joku ongelma saattaa näyttää aluksi joltakin, mutta tarkemman tarkastelun ja miettimisen jälkeen tajutaankin, ettei se johdukaan sellaisesta asiasta, mitä alunperin luultiin. Tarkoituksenani onkin pyrkiä tarkastelemaan treeneissä vastaan tulevia ongelmia astetta syvemmältä ja päästä niiden alkulähteelle. Pyrin tekemään muistiinpanoja treeneistä ennen kaikkea oman muistini tueksi ja edistyksen seuraamiseksi.

Antoisia lukuhetkiä! :)

Uuteen vuoteen!

Näin vuoden vaihtumisen jälkeen monet harrastajat ovat alkaneet miettiä tavoitteita tulevalle vuodelle. Olen jo pitkään miettinyt, kirjoitanko tänne julkisesti tälle vuodelle asetettavia tavoitteita koiraharrastuksen osalta. Muutaman vuoden ajan tavoitteeni ovat olleet aika ympäripyöreitä, mikä osaltaan ehkä johtuu siitä, että aikaisempina vuosina elämäni on ollut sellaisessa myllerryksessä, että olisin kokenut tarkkojen tavoitteiden asettamisen liian ahdistavaksi. Tai sitten olen alitajuntaisesti pelännyt, etten kykene saavuttamaan asetettuja tavoitteita enkä halua niitä sen takia kirjoittaa julkisesti kenenkään muun silmien alle. Nyt haluan kuitenkin määritellä tarkemmin suunnan itselleni, mihin olen tämän vuoden aikana pyrkimässä, joten olen koonnut tähän tavoitteemme tämän vuoden osalta.

MÄIHÄ:

• ennen kaikkea toivon, että Mäihä pysyy terveenä ja selviää vammoitta. 
• tokossa avoimeista luokasta 1-tulos ja harkinnan mukaan koulutustunnus TK2. Voittajan korkkaus?  
• kokeillaan rally-tokoa, tarkoitus olisi päästä jollekin kurssille mukaan. Kisaamista voisi kokeilla        syksyllä.
• Mäihä ja agility... Työmaata on enemmän kuin haluaisin myöntää, mutta myös paljon potentiaalia,      kunhan saadaan pari asiaa työstettyä kuntoon. Mäihän agilitytavoitteet eivät ole oikeastaan minun      käsissäni, sillä itse seuraan Mäihän liitelyä todennäköisesti katsomon puolelta.

NIMBUS:

•  pysyä terveenä ja hyvinvoivana.
•  noseworkissa hajutesti eukalyptykselle ja ainakin möllikoe. 
•  pelastuskoirien perusjälkikokeesta hyväksytty tulos.
•  luonnetesti

SAANA:

•  Aloittaa treenien tarkempi suunnittelu ja kirjanpito. Tämän ajattelin toteuttaa treeniblogin  muodossa, jotta saisin kirjattua yhteen paikkaan jotenkin järkevästi yksityiskohtaisempia  treenimietteitä ja koulutussuunnitelmia. 
• Kehittyä paremmaksi ohjaajaksi koirilleni.
• Kehittää omaa osaamistani käymällä kursseja ja osallistumalla koulutuksiin.