Tiina Kuusiston tokokoulutus 19.5

Viime viikon lauantaina olin Kuusiston Tiinan pitämässä tokokoulutuksessa Koirankodalla. Koulutus piti sisällään kahden tunnin mittaisen luennon, jonka aikana käsiteltiin tokokoiran rakentamista, minkä jälkeen oli käytännön harjoituksia oman koiran kanssa. Koirista mukaan valikoitui Mönkä, koska tokoa ei olla  sen kanssa tähän mennessä tehty juuri ollenkaan . Lisäksi yhden ryhmän teemana oli seuraaminen ja nouto, joista seuruuta en osaa opettaa ja nouto on tuottanut Mönkälle vaikeuksia niin ei tarvinnut kauaa miettiä, kuka pääsee koulutukseen.

Luennolta jäi mieleen ehdottomasti parhaiten Premackin periaatteen hyödyntäminen Mönkän koulutuksessa. Mönkähän on ihan suorastaan ylitsepursuavan sosiaalinen, mikä häiritsee huomattavasti sen keskittymistä treeneissä. Minulla ei ole aikaisemmin ollut näin sosiaalista koiraa ja olenkin ollut kieltämättä vähän pulassa sen suhteen, miten aion tästä päästä eteenpäin ilman, että aiheutan koiralle konfliktia. Eli Premackin periaate menee lyhykäisyydessään niin, että heikompi toiminta vahvistuu, kun sitä seuraa joku miellyttävä asia. Mönkälle ihmiset on se paras palkka ja kun alan hyödyntämään niitä koulutuksessa niin pääsen toivottavasti parempaan lopputulokseen kuin sillä, että opetan sen pelkästään luopumaan niistä. Katsotaan kuinka tässä tulee käymään, koska tämä on vähän eläinkoe siinä mielessä, että riittääkö minun taitoni hyödyntämään tätä ominaisuutta oikealla tavalla.

Lisäksi luennolla oli hyvä pointti treenien rakentamiseen liittyen. Tiina käyttää treeneissä paljon tehtävien parittamista eli esimerkiksi jos koira tykkää juosta niin kolmen kapulanpidon jälkeen koira pääseekin tekemään luoksetulon. Lisäksi tähän liittyi mielestäni oleellisesti myös se, että opetusvaiheessa mahdollisimman epäsopivat tehtävät valitaan treenattaviksi saman harjoituskerran aikana. Esimerkiksi samalla kerralla voi tehdä merkin kiertoa ja maahanmenoa, koska ne ovat hyvin erilaisia tehtäviä verrattuna siihen, että tehdään saman harjoituksen aikana istumista ja maahanmenoa. Myös helpon ja vaikean tehtävän sijoittelua harjoituskerran aikana kannattaa miettiä, jotta päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Itse treeneissä Mönkä toimi aikalailla niin kuin olin ajatellut. Perusasentoon se osaa tulla hyvin ja kestää häiriöitäkin siinä. Kokeiltiin sitten, että Mönkä tulee perusasentoon eri kulmista, mikä onnistuikin aika kivasti. Lisäksi pitäisi jatkaa seuraamisen perusharjoituksia niin, että koiran kävellessä minun sivulla katsekontaktissa niin palkkaan sen oikeaan seuraamispaikkaan. Tällä toivottavasti saataisiin aikaan se, että Mönkä viihtyisi paremmin lähellä minua ja mielestäni tästä harjoituksesta olisi hyötyä agilitynkin kannalta, koska Mönkä ei tule kauhean hyvin lähelle ohjauksissa (tyypillinen kelpie? :D)

Kapulanpitoa ollaan tehty jonkun verran todella huonolla menestyksellä. Mönkä ei ole juurikaan kiinnostunut kapulasta, joten noutotreenit ovat jääneet odottamaan tätä koulusta. Saatiinkin ohjeeksi vaihtaa kokonaan esinettä, koska nyt tuli ilmi, että niillä vähillä tekemilläni toistoilla olen saanut Mönkän yhdistämään kuonokosketuksen puukapulaan, joten lähdetään purkamaan sitä tekemällä pitoharjoituksia jollain toisella esineellä. Lisäksi aletaan harjoittelemaan erilaisten tavaroiden nostamista ja vaihdetaan tavarat noutokapulaan, kun tämä sujuu. Olettaisin, että kokonaisen noudon opettamisesta tulee pitempi aikainen prosessi, mutta ihan mielenkiintoista siinä mielessä, että minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut koiraa, joka ei olisi ottanut noutokapulaa suuhun heti ensimmäisellä treenikerralla. Aina oppii uutta!

Treenilistalle tuli myös taukopaikan opettaminen, mikä tarkoittaa matolla makaamista. Tämän tulen opettamaan muillekin koirilleni, koska se oli mielestäni ajatuksena todella käyttökelpoinen harjoitusten sujuvuutta ja rakennetta ajatellen. 

Mukava päivä, paljon hyviä ajatuksia. Vaikka Mönkä on ihan lapsen kengissä (toki pitää muistaa, että lapsihan se onkin) tokon suhteen niin sen kanssa tekeminen on vaan niin siistiä, että tämän hetken osaamattomuus ei edes harmita. Asioita voi aina opettaa, mutta jos ei ole oikeaa fiilistä niin ei opettaminenkaan oikein onnistu. Nyt kun aletaan vaan toteuttamaan näitä harjoituksia niin minulla on ainakin luottamus siihen, että saan mukavan kaverin tähänkin lajiin.

(Asiasta kukkapurkkiin: agility on muuten ihan sairaan makeeta minun minikiiturin kanssa! Tästä voisin kirjoittaa myöhemmin lisääkin, mutta tuntuu, että ollaan menty tosi isoin harppauksin eteenpäin siinä lajissa. Matka agilityn kisakentille tulee olemaan tuon kaverin kanssa ihan huikea kokemus. Paljon ollaan perushajoituksia tehty, mutta todella todella paljon on vielä tekemättä. Niitä treenejä odotellessa!)

Ei voi kelaa et se tulee noin vaan. Voittajat tekee, häviäjät puheen hoitaa.

Olen jo pitkään halunnut mennä psyykkisen valmentautumisen luennolle ja tällainen mahdollisuus tarjoutui maaliskuun lopussa, kun Vappu Alatalo tuli luennoimaan kilpailemisen psykologiasta. Kirjoittelen vähän oman muistin tueksi, mitä aiheita luennolla käytiin läpi ja minkälaisia ajatuksia ne herättivät.

Minua helpotti ajatus, kun Vappu sanoi heti aluksi, että kilpaileminen on taito, jonka oppii vain harjoittelemalla kilpailemista. Ei ole siis olemassa sellaista myyttistä "kilpailupäätä", vaan se on taito, jota voi ja kannattaa kehittää, jos haluaa kilpailla menestyksekkäästi. Riippuu paljon ihmisestä ja hänen fysiologisista ominaisuuksistaan sekä siitä kuinka syttyy kilpailemisesta, kuinka paljon sitä pitää harjoitella. 

Kilpailemista tulisi harjoitella kilpailun omaisissa olosuhteissa, kuten epävirallisisssa kilpailuissa tai järjestäen vaikka kaveriporukalla säännöllisesti kilpailun omaisia treenejä. Ohjaajan lisäksi myös koira tarvitsee kokemuksia siitä, miten kisoissa toimitaan. Epävirallisten / kilpailun omaisten treenien etu onkin siinä, että silloin oppii tuntemaan koiransa ja sen miten koira toimii sekä se on hyvä tilaisuus vahvistaa rutiineja. Oleellista on kuitenkin se, että harjoituskilpailuissa käyttäydytään samalla tavalla kuin oikeissakin kilpailuissa. Ja vain harjoittelemalla oppii löytämään itselleen ja koiralleen sopivat rutiinit.

Minulle jäi luennolta parhaiten mieleen, kun puhuttiin siitä kuuluisasta jännittämisestä. Niin kuin joskus aikaisemmin kirjoitin niin suurin kompastuskivi meidän kisoissa menestymiselle on minun jännittämiseni​. Olen kilpaillut vuosikaudet niin erilaisissa koiralajeissa kuin muissakin harrastuksissa. Vaikka olen onnistunut kilpailemaan sillä tavalla "menestyksekkäästi", että olen onnistunut kisoissa ja saanut ihan hyviä tuloksia, mutta jännitys on se, mikä on ja pysyy vuodesta toiseen. Miksi edelleen kilpaileminen jännittää näin paljon?

Minusta on aina hyvä idea ilmoittautua kisoihin. Sitten kun olen kisapaikalla minulla tulee voimakas tunne, että mitä ihmettä teen täällä, en ansaitse olla täällä eikä minulla ole yhtään hyvä olla. Suorituksen jälkeen on kuitenkin aina hyvä fiilis, oli se oikeastaan mennyt melkein miten tahansa.  Vapun kysyessä, mitä osataitoja tai asioita osallistujat haluaisivat luennon aikana käytävän läpi, kerroin tästä asiasta. Kerroin samalla, että olen kova jännittämään ja todella kilpailuviettinen. Vappu totesi tähän, että todennäköisesti en koskaan opi olemaan jännittämättä, mutta voin oppia sietämään jännitystä ja sen mukana tulevaa kurjaa oloa. Tähän auttaa sisäinen puhe, jolloin voin kertoa itselleni esimerkiksi, että "minun täytyy sietää tämä olo, jotta olen kovassa iskussa radalla". Olen tähän asti yrittänyt löytää sellaisen tilan, jossa jännittäisin sopivasti. Minun olisi kuitenkin parempi keskittyä sietämään se kurja olotila, hyväksyä se ja opetella suorittamaan parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka minusta tuntuukin, että kuolenkin juuri ennen starttiviivaa.

Kävimme myös läpi niitä asioita, mitkä jännittävät kilpailuissa. Minulla jännittäminen johtuu yleensä epäonnistumisen pelosta. En uskalla laittaa itseäni likoon, koska pelkään virheitä, mikä aiheuttaa taas liiallista varovaisuutta, josta seuraa epätavallisia virheitä. Minun täytyisi opetella sellaiseen ajatukseen, että on paljon parempi yrittää ja tehdä virheitä kuin varmistella. Vaikka virhe tulisikin yrittäessäni jotain niin se kertoo vain sen, että olen ainakin yrittänyt täysillä, mutta me ei vaan vielä osattu kyseistä asiaa. 

Tunnistin myös itsessäni piirreahdistuneisuutta, jolla tarkoitetaan sitä, että elimistö on yliherkkä jännittämiselle. Silloin sympaattinen hermosto reagoi isosti ja herkemmin jännitykseen, jolloin on aiheellista pyrkiä hyödyntämään parasympaattista hermostoa. Tähän voidaan vaikuttaa esimerkiksi tietynlaisella musiikilla. Tähän auttoi se, kun Vappu kertoi, mitä elimistössä oikeasti tapahtuu meidän jännittäessä ja miten voimme "ehdollistaa" elimistöämme kilpailutilanteisiin. 

Puhuimme myös optimaalisesta vireystilasta suoritusta ajatellen. Oikea vireystila koostuu fyysisestä vireystilasta ja oikeista ajatuksista. Sellaista hyvää vireystilaa etsiessä ei pidä tuijottaa tulosta, vaan sitä, miten suoritus itsessään sujui.  Tulos ei ole kovin hyvä mittari, koska voimme saada hyvän tuloksen siitä huolimatta, että itse suoritus ei mielestämme ollut hyvä. Päästäksemme siihen meille hyvään vireystilaan meidän pitää kirjata itsestämme ylös asioita miltä treeneissä tuntuu, mitä kautta löydämme ne tavat, jotka meille sopivat. 

Minulle oli jotenkin hyvä herätys, kun Vappu puhui virheiden ja epäonnistumisen erosta. On eri asia puhua siitä, että suoritus epäonnistui kun taas sanoa, että tuli virhe. Epäonnistuminen on sellainen epäselvä möykky, jota on hankala lähteä työstämään, mutta virhe on palautetta, joka antaa mahdollisuuden kehittyä. Virheet eivät myöskään ole mikään häpeän asia, vaan jos ei tee virheitä niin ei pysty kehittymään eikä edistymään. Virheitä (erityisesti niitä jotka harmittavat) tulisi tutkia perusteellisesti ja rauhassa, minkä jälkeen voi tehdä toimintasuunnitelman asian korjaamiseksi. Virhe pitäisi nähdä ennemminkin ystävänä, joka vie eteenpäin kuin vihollisena. 

Oikeanlainen palautteen antaminen suorituksen jälkeen on myös tärkeää. Meidän tulisi löytää enemmän niitä asioita, joissa onnistuimme ja jotka menivät hyvin kuin niitä mitkä menivät huonosti. Varsinkin todella kilpailuhenkisten ihmisten kohdalla nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että positiivisia asioita pitäisi keksiä (=etsiä) tuplasti enemmän kuin niitä, mitkä ei onnistuneet.

Paljon ajattelemisen aihetta tällaiselle kilpailuviettiselle itsensä ruoskijalle. Lohduttavaa oli kuitenkin se, että kilpaileminen on taito, jota voi harjoitella ja se motivoi minua kehittymään. Ehkä tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin. 

Suunta on vain ylöspäin

"Näytät haamulta, huojut vastaan,
Mä kysyn: miksi varjot kasvaa alle, alle sun katseen?"
Kerrot: "tulessa tuhat rautaa, ei mieli, ei sielu lepoa saa"
Huudat: "Mitä ihmettä nyt teen?!"

Maaliskuusta jäi blogin puolelle muistoksi julkaisujen puolella ammottava tyhjyys, mutta luonnoksia on odottamassa valmistumistaan muutamakin kappale.  Koko kuukaudesta jäi käteen ainoastaan joukko repaleisia muistikuvia, huonosti nukuttuja öitä, kiirettä ja huolta. Onnellisia ja huolettomia hetkiä elin saadessani tehdä pitkiä lenkkejä koirien kanssa aurinkoisessa säässä, hallilla treeneissä tai silloin kun sattui sellainen päivä, ettei tarvinnut itse kärsiä kivuista eikä katsoa kenenkään läheisen kärsivän. Kaikesta eteen tulleesta kuitenkin selvittiin, vaikka kaiken keskellä oma jaksaminen olikin koetuksella. Suunta on siis ylöspäin.

Yhteenvetona voisi todeta, että Mönkän kanssa treenasin melko ahkerasti, isojen poikien taukoillessa. Mäihän kanssa treenasin rally-tokoa kisoja edeltävillä viikoilla jonkun verran, mutta kisojen jälkeen aloin miettimään asioita uusiksi, kun kisapaikkoja ei irronkutkaan niin helposti lähiseudun kisoihin. Nimppa odottaa, että saataisiin sopivampi ryhmäpaikka nosework treeneihin. Marras-joulukuussa käytiin ryhmässä, joka kokoontui joka toinen maanantai ja treenit alkoivat klo 17. Tämä aika tuotti todella paljon aikataulullisia haasteita, joten luovuin ryhmäpaikasta. Tällä hetkellä molempien poikien osalta kisakalenteri ammottaa tyhjyyttään, katsotaan koska sinne saataisiin joku merkintä.

Ainiin, ne Mäihän rally-toko kisat! Kisattiin​ oman seuran järjestämissä kisoissa ekaa kertaa virallisesti avoluokkalaisina. Tarjolla oli kaksi rataa, joissa ensimmäisessä oli tuomarina Pia Heikkinen ja toisessa Anna Klingenberg. Palkintokaappiin ei tullut täytettä, mutta kisakirjaan merkittiin hyväksytyt tulokset molemmilta radoilta. Ensimmäiseltä radalta tulokseksi tuli 84/100p. Toisella radalla petrattiin, joten tulokseksi kirjattiin 90/100p. Näin ollen Mäihä tarvitsee vielä yhden hyväksytyn tuloksen noustakseen voittajaluokkaan. Tällä hetkellä tuloksia huonontaa syväjäässä oleva ohjaaja, joka lukee kylttejä väärin, hätäilee ja sählää. Jatkamme harjoituksia ja yritän jatkossa murtaa pahinta jääkerrosta ympäriltäni.

Mönkällä on siis tällä hetkellä käynnissä kaksi agility kurssia; oman seuramme jatkokurssi ja Kelpokoiran agilityn perusteet. Mönkä on pätevä opiskelija, tosin melko häiriöherkkä. Tässä kuitenkin mennään koko ajan eteenpäin, kun Kelpokoiran kurssilla kaikki treenaavat yhtäaikaa. Lisäksi kävimme maaliskuussa myös Lempäälässä treenaamassa muiden Kiipelistien kanssa. Mukava päivä, jolloin viimeistään tajusin, kuinka paljon Mönkä tarvitsee häiriöstä luopumisen harjoittelua. Voin kertoa​, että siihen asiaan tullaan panostamaan paljon.

Kävin myös kahdella mielenkiintoisella luennolla; Vappu Alatalon kilpailemisen taito ja Jaana Karppisen järjestämässä rally-tokon sääntöillassa. Näistä teen ihan omat tekstit, jotta saan kirjoittaa mieleen tulleita ajatuksia ylös.

Olihan meillä myös syytä juhlaan: Nimbus täytti jo 6-vuotta! Aika on kulunut nopeasti tämänkin koiran kohdalla, mutta se ei ole muuttanut sen leikkisää luonnetta mihinkään. Edelleen pystyn vain ihastelemaan sen tasapainoista, järkevää ja voimakasta luonnetta. Upea kaveri, kerta kaikkiaan.

Halusin olla jo kauan sitten, nöyrä ja todella ahkera

Nyt olen vihdoinkin saanut otettua laiskuudestani tukevan niskalenkin! Aloitin treenaamaan Mönkän kohdetyöskentelyn kuntoon ja Mäihän tunnistusnouto projekti on taas pistetty uudelle alulle.

Mönkähän osaa kohdetyöskentelyn perusteet, mutta aion hyödyntää sitä taitoa paljon tulevaisuudessa, joten siihen nähden olemme ihan alkutekijöissä. Mäihän tunnaria on aloiteltu vuosia sitten, mutta en ole vain saanut vietyä sitä valmiiksi liikkeeksi asti. Koirakoulu Verkossa tarjosi meille juuri sopivat kurssit näihin asioihin, joten päätin osallistua niille ihan mielenkiinnosta, perusasioiden muistuttelemiseksi ja mikä tärkeintä; tulisi treenattua niitä asioita. Hektisen arjen keskellä, tuollaiset kurssit toimii todella hyvänä motivaattorina treenaamisen suhteen. Tällä hetkellä minua helpottaa, että joku on valmiiksi miettinyt minulle mitä treenaan ja minun harteilleni jää vain itse treenaaminen.

Joka tapauksessa Mönkä on edennyt kohdetyöskentelyn kanssa siihen vaiheeseen, että kosketusalustalla voimme alkaa tekemään jo vaativampia sovelluksia ja kosketuskeppiin harjoittelmme vielä keston lisäämistä. En muistanutkaan, miten vaikeaa minulle on ollut pitkäkestoisen kuonokosketuksen opettaminen, joka ei ole "nokkiva", vaan sellainen missä koira painaa koko ajan tasaisesti kohdetta. Mönkä on todella nopea tekemisissään, joten olen saanut sen kuonokosketuksesta kaikkea muuta kuin tasaisen, pitkäkestoisen suorituksen 😅 Harjoitus tekee mestarin!

Mäihä on treenit ovat ihan hyvällä mallilla myöskin. Hyvin se muistaa kapulan ilmaisun (pitkäkestoinen kuonokosketus). Nyt tarvitsisi vain aloittaa hajuerottelu kahdella kapulalla. On Mäihis treenannut muitakin toko liikkeitä, vaikka treenien pääpaino onkin rally-tokokisoihin valmistautumisessa. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä kesällä tokokokeeseen, joten liikkeiden parantamiata / ylläpitoa ei sovi unohtaa.

Mönkä on puolestaan treenannut kotona tokojuttuja ja keskittymistä / rauhoittumista vaativia asioita, minkä lisäksi ollaan käyty hallilla esteillä. Nyt kun ei ole muuta videota niin laitan tähän pätkän, missä Mönkä harjoittelee perusasennossa katsekontaktin pitämistä häiriössä (käden liikkeet). Tähän ollaan saatu jo hyvin kestoa ja tarkoituksenani olisikin seuraavaksi vaikeuttaa harjoitusta.

Nuori ikäisekseen

Mäihä 8-vuotta (tähän ei voi todeta muuta kuin, että aika menee ihan järkyttävän nopeasti!) kävi tiistaina rally-tokon epävirallisissa kilpailuissa kokeilemassa avointa luokkaa. Takana on monen viikon treenitauko ja lähdinkin vain katsomaan millä mallilla meidän liikkeet on ja mitä pitää treenata ennen virallisia kisoja. Mäihä sai siis paikat molempiin startteihin oman seuramme kisoihin maaliskuun puolen välin tienoille. Onneksi tässä on mukavasti aikaa treenata uusia kylttejä!

Rata oli hauska enkä pitänyt sitä liian haastavana. Heti ensimmäinen kyltti oli pyörähdys, mikä onnistui yllätyksekseni hyvin, vaikka emme ole sitä juurikaan harjoitelleet. Mäihällä tuli pieni virhe kyltillä 7, jossa koiran piti nousta perusasennosta seisomaan ohjaajan vieressä, minkä jälkeen ohjaaja kiertää koiran ympäri. Tässä Mäihä hyppäsi poikittain eteeni seisomaan, mutta uusinnalla suoritti oikein. Muutamaa kylttiä myöhemmin saimme -1 pisteen virheen liian tiiviistä seuraamisesta. Muita virheitä ei sitten tullutkaan, vaan lopputuloksena 96 pistettä, mikä on ihan kiva aloitus avoimessa luokassa :) Jälleen täytyy kehua, miten Mäihä teki tosi kivalla asenteella hyvän ja ehjän kokonaisuuden. Vaikka tuntui vähän ylivirittyneeltä alkuun, mutta itse suoritus oli Mäihää parhaimmillaan.

Treenilista selkiytyi mukavasti epiksien myötä. Meille uusia tehtäviä (hyppy, pyörähdys ja ohjaajan vierellä seisominen + koiran ympäri kiertäminen) täytyy treenata paljon, vanhoja kylttejä unohtamatta. Yksittäisten tehtävien vahvistamisen lisäksi pitää varmaan yrittää katsoa muutama ratatreenit ennen kisoja, jotta saa taas rutiinista kiinni.

Mäihä täytti tosiaan 8-vuotta viime lauantaina. Ainakin Mäihiksen kohdalla ikä on vain numeroita - mitä enemmän niitä mittariin tulee niin sitä parempi meno! Vaikka Mäihä on porukkamme seniori niin hänellä on silti se sama pilke silmäkulmassaan kuin viisi vuotta nuorempana veijarina. Ja käytös on ihan yhtä iloista hösläämistä kuin silloin. Mäihän sählätessä rally epiksissä ennen rataa minulle todettiin, että kyllä se rauhoittuu kun ikää tulee lisää. Minua hymyilytti miettiessäni kuinka paljon sitä tarvitsee tulla lisää ennen kuin meno edes vähän hidastuu. Toivottavasti paljon! ❤

Ku malttaa tähdätä kunnolla tulee täysosuma

Mönkän kanssa käytiin ohjatuissa treeneissä viimeksi kaksi viikkoa sitten - valitettavasti sen jälkeen emme ole syystä tai toisesta päässeet osallistumaan ohjattuihin treeneihin. Toki olemme treenanneet itseksemme kotona ja lenkillä, mutta hallille asti ei olla ehditty.

Jos palataan kuitenkin ajassa kaksi viikkoa taaksepäin niin sillä viikolla meillä oli kahdet treenit: perjantaina oli ensimmäistä kertaa oman seuramme pentukurssi ja sunnuntaina AgilityEskari. Tuo ensimmäinen kerta seuramme pentukurssilla oli jotenkin todella itsetuntoa hivelevä treenikerta. Teoriakerralla esittelin itseni jo vähän kokeneempana koiranohjaajana, jolla on useiden vuosien koiraharrastustausta (ja vaikken sitä itse sanonutkaan) niin varmasti kaikille kuulijoille tuli tunne, että osaamistakin löytyy. No, kaikki alkoi siitä, että Mönkä karkasi autosta tervehtimään kouluttajan koiria. Halliin pienpeto tuli sellaisella asenteella, että hallissa olijat ajattelivat varmasti tulevansa syödyiksi. Uskokaa tai älkää - itse harjoitukset sentään menivät hyvin!

Sellaisena lyhyenä yhteenvetona voisin treeneistä sanoa, että ne ajat kun Mönkä keskittyy niin se tekee erinomaisen hyvää työtä... Sitten se on yksi hemmetin simsalabim ja pikkukelpin kärsivällisyys loppuu. Äh, tällä kokemuksella pitäisi osata lopettaa ajoissa eikä siinä vaiheessa, kun koirakin on jo kadonnut toiselle puolelle kenttää. Syyllistyn niin helposti perisyntiini; vielä yksi toisto! Mikä on virhe. Suorastaan amatööri moka, jos rehellisiä ollaan. Minun täytyisi vain ohjatuissakin treeneissä pitää kiinni siitä, että kellotan jokaisen session, koska se on todettu toimivaksi systeemiksi. Sekuntikellon piippaukseen pystyn kurinalaisesti lopettamaan harjoituksen joka kerta, kun taas muilla menetelmillä syyllistyn joka kerta tekemään vielä yhden toiston.

Joka tapauksessa summatessani treenien antia tajusin, että Mönkän kanssa täytyy keskittyä nyt perusasioihin eikä meillä ole mikään kiire kartuttaa osaamistamme eri lajeissa. Meillä on vielä paljon tekemistä rauhoittumisessa ja häiriöstä luopumisessa. Lisäksi olisi hyvä tehdä erilaisia keskittymistä vaativia harjoituksia kyseisen taidon vahvistamiseksi, koska Mönkän keskittyminen harjoitukseen on hyvin rajallinen häiriöttömissäkin olosuhteissa. Toki minun täytyy muistaa, että se on vielä ihan kakara ja jos ajatellaan asiaa isossa mittakaavassa, niin tässä vaiheessa kiirehtimisessä ei ole mitään järkeä. Ei ole mitään mieltä lähteä vaatimaan Mönkältä asioita joihin se ei vielä pysty, kuten kauhean pitkiä / liian vaativia harjoituksia.

Tämä on vaan niin surkuhupaisaa. Käyn jokaisen pennun kohdalla jatkuvaa päänsisäistä kamppailua järjen ja tunteen kanssa. Järki toitottaa minulle, miten kannattaa tehdä asiat rauhassa, meillä ei ole mihinkään kiire. Tunteen kuiskutellessa korvaani, miten tässä vaiheessa pitäisi olla enemmän näkyviä tuloksia. Yritän sivuuttaa tunnepuolen luoman paineen ja kuunnella pelkästään järjen ääntä. Se ei aina ole helppoa, koska yhä edelleen (näin vuosin jälkeenkin) syyllistyn ajattelemaan, mitä muut tekemisistäni ajattelevat.

Ulkopuolisen silmään Mönkä näyttää joka puolelle sinkoilevalta, kurittomalta kakaralta, mutta minä näen ja tiedän, kuinka paljon ollaan menty isossa mittakaavassa eteenpäin. Mönkä pystyy moneen asiaan mitkä vielä kuukausi sitten tuntuivat ylitsepääsemättömiltä esteiltä ja olin niiden asioiden kanssa heittämässä pyyhettä kehään. Vain minä tiedän kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneleitä jonkun asian eteen ollaan tehty, joten yritän aina mennä suurella ylpeydellä Mönkän kanssa treeneihin näyttämään mitä osataan sillä hetkellä. Siitäkin huolimatta, vaikka koirani olisikin ruskea, joka puolelle sinkoileva karvapallo...

Valintojen maailma

Olen viime aikoina miettinyt valintoja, joita teemme koiraharrastuksen saralla ja miten erilaiset tilanteet vaikuttavat niiden tekemiseen. Sen jälkeen kun olemme valinneet tulevan harrastuskaverimme rodun, kasvattajan, sukupuolen jne. perusasiat niin on aika miettiä, miten aiomme tulevaa harrastustykkiämme kouluttaa. Kaikenlaisia koulutusmalleja on nykyään yhtä monta kuin on harrastajaakin ja  tieto erilaisista menetelmistä leviää paremmin kuin aikaisemmin. Tietoa on saatavilla niin netistä, luennoilta, erilaisista koirakouluista, jotain lajia harrastavasta seurasta jne. Se on omalla tavallaan rikkaus, mutta siinä piilee myös omat riskinsä. Koiraharrastuksen kenttä on kokonaisuudessaan hyvin laaja ja se vaatii asiaan perehtymistä ja tuntemusta erilaisista tavoista.

Teemme jatkuvasti valintoja kouluttaessamme koiramme; mistä toiminnasta palkkaamme, miten palkkaamme jne. Valintatilanteen raadollisuudesta otan esimerkiksi viime viikkoisen kauppareissun, kun eksyin karkkihyllylle. Seisoin pitkään paikoillani ja katselin valikoimaa. Muutaman kerran otin epäröivän askeleen kohti hyllyä ja saatoin ottaa jonkun pussin hyllystä, ainoastaan laittaakseni sen takaisin. Valinnasta teki vaikean tieto siitä, että valitessani yhden pussin niin samalla jätän kaikki muut pussit kauppaan. Valinnan jälkeen minun on vain syötävä valitsemani karkkipussi, vaikka myöhemmin huomaisinkin, että olisin halunnut suklaan sijaan salmiakkia.

Oikean elämän valinnoissa periaate on sama, mutta mittakaava on vain suurempi. Kun päättää valita yhden tien niin samalla hetkellä hylkää kaikki muut ja sitten on vain kuljettava sitä tietä, jonka on valinnut, vaikka myöhemmin tajuaisi tehneensä virheen.

Mielestäni valinnan tekeminen vaatii ohjaajalta tietynlaista itsevarmuutta. Varsinkin jossain sellaisessa tilanteessa, missä on muitakin osapuolia ja siihen liittyy mahdollisesti painetta tehdä asiat jollain tietyllä tavalla. Muistan itse vuosien takaa koulutuksen, jossa olin oman koirani kanssa. Treeneissä harjoiteltiin 2on2off- kontaktia puomilla, jota olin jo opetellut yhdellä tavalla koirani kanssa. Meillä oli kouluttajan kanssa eriävät näkemykset siitä, miten asia koulutetaan "oikein" ja hän päätti siinä tilanteessa ottaa koirani ja näyttää, miten hänen tapansa käytännössä toteutetaan. Siinä vaiheessa seisoin vain monttu auki paikoillani enkä saanut sanaa suustani, vaikka minun olisi siinä tilanteessa pitänyt huutaa. Tapa oli nimittäin mielestäni koiralle kurja ja soti täysin omaani vastaan. Monista tekijöistä johtuen valitsin nyökyttelyn itku kurkussa sen sijaan, että olisin puolustanut omaa tapaani. Yksi näistä tekijöistä oli, että pidin kouluttajaa jonkinlaisena auktoriteettina ja minun oli vaikeaa asettua häntä vastaan, vaikka mielestäni hänen tapansa oli monelta kantilta katsoen väärä.

Sen jälkeen olen useasti miettinyt, että koulutuksen onnistumiseksi on ensiarvoisen tärkeää a) tuntea oma koira, b) tietää mikä sille sopii ja c) tietää mitä itse haluaa ja mitä ei halua. Ehkä kohta c on se, mikä monesti unohtuu  miettiä etukäteen siinä vaiheessa, kun ollaan esimerkiksi jonkun vierailevan kouluttajan koulutuksessa. Pitäisi aina muistaa, että olemme itse vastuussa siitä, mitä ja miten opetamme asiat koirallemme ja mitkä ovat niiden tapojen seuraukset. Tiedän, että on vaikeaa pitää päänsä vieraan ihmisen edessä ja varsinkin edellä kuvaamani kaltaisessa tilanteessa, kun kouluttajalla on jonkinlainen asema. On kuitenkin tärkeämpää pitää päänsä kuin alkaa toteuttamaan jotain asiaa, mikä ei tunnu itsestä hyvältä. Koiran omistaja on kuitenkin se, joka elää koiransa kanssa päivittäin sen koulutuksen jälkeen eikä suinkaan neuvoja antanut kouluttaja. Tuollaisissa tilanteissa valinnat tulevat nopeasti - siksi itselle pitäisi olla aivan päivän selvää, miten haluaa asiat tehdä. Siksi olisi tärkeää olla perillä siitä millaisia koulutusmenetelmiä on tarjolla, mitkä niistä sopivat omaan ajatusmaailmaan ja mitkä niiden seuraukset ovat.

Lisäksi pitää pystyä pitämään oma näkemyksensä muiden edessä myös ihan koiran takia. Yleensä koiraseuroilla on "jokaiselle jotain"- ajatus, mikä johtaa siihen, että seurat tilaavat monenlaisia kouluttajia. Itse olen kiinnostunut käymään monenlaisissa koulutuksissa (lukuunottamatta kouluttajia joilla on täysin vastakkainen ajatusmaailma kanssani). En näe sitä ongelmana, koska minulla on itselläni vahva ajatus siitä, miten haluan asioita tehdä. Ongelman näen siinä, että ihmiset yleensä vaihtavat toimintatapojaan ja kriteereitään aina kouluttajan mukaan. Esimerkiksi joillain on taipumus kouluttaa jonkun kouluttajan opeilla siihen asti kunnes tulee joku muu kouluttaja, joka saattaa käyttää aivan päinvastaisia menetelmiä ja siitä huolimatta hänen sanaansa uskotaan kuin absoluuttista totuutta siihen asti kunnes tulee seuraava kouluttaja jne. Olen kouluttanut useita vuosia agilityä ja voin sanoa, että olen törmännyt useasti tälläisiin ihmisiin ja  kouluttajan näkökulmasta tällainen on enemmän kuin rasittavaa. En tarkoita tokikaan sitä, että pitäisi pysyä itsepintaisesti omassa mielipiteessään eikä koskaan kuunnella ketään muita. Omaan työkalupakkiin on hyvä saada erilaisia tapoja, mutta pitää siinä joku logiikka olla. Pointtini siis kärjistettynä on se, että koiraparat menevät ihan pyörälle päästään jos ensiksi ollaan koulutettu operantisti ja sen jälkeen aloitetaankin kaksi viikkoa kestävä jääkausi. Joku johdonmukaisuus pitäisi olla myös kouluttamisessa, jotta sitä voi tehdä tehokkaasti ja siinä voi onnistua. Yleensä langetaan ns helppoihin ratkaisuihin ja unohdetaan, että esimerkiksi jonkun ongelmakäytöksen, jonka takana on paljon massaa, muuttaminen on kovaa työtä. Siksi jos menetelmiä vaihdetaan koko ajan ja itselläkin on vähän pallo hukassa niin lopputuloksena on vain katastrofi.

On hyvä tiedostaa, miten ja miksi haluaa tehdä asiat tietyllä tavalla. Kannattaa kuunnella muita, mutta ei pureksimatta niellä heidän oppejaan. On parempi miettiä kaikessa rauhassa, mitä haluaa tehdä, ettei tule tehtyä mitään minkä seuraukset ovat haitalliset. 

Uudet tuulet

En nyt ihan tarkkaan tiedä, onko tämä raportointikynnyksen ylittävä asia, mutta vanhat lukijat varmasti huomasivat, että blogin nimi on vaihtunut. Sisällöllisesti jatketaan kuitenkin samalla linjalla. Blogi toimii siis avautumiskanavanani koiramaisesta elämästäni - sen haasteineen ja onnistumisineen. Treeniblogin kaatuessa omaan mahdottomuuteensa, ja siirtyessäni takaisin pelkistettyyn paperiversioon, päätin kuitenkin napata sen nimen tämän blogin nimeksi. Mikä voisikaan olla osuvampi nimi kuvaamaan nykyään perhe-elämän ja koiraharrastusten pyörteissä tasapainoilevaa naista kuin Mahdoton kuvio? Ehkä tämän blogin avulla pystyn näyttämään, miten mahdottomalta näyttävästä kuviosta voi saada mahdollisen! 

Kipinän hetki

Mönkän kanssa aloitimme joulukuun lopussa Paavolan Sonjan kouluttaman AgilityEskarin, missä opetellaan agilitykoiran perustaitoja. Tähän mennessä meillä on ollut kaksi treenikertaa ja Mönkä on ollut pätevä opiskelija. Kauhean pitkiä aikoja se ei vielä jaksa keskittyä treenaamiseen ja jarrujen asentaminen on vielä pahasti kesken, mutta olen nauttinut ihan suunnattomasti päästessäni taas rakentamaan agilitykoiraa. Lajina agility on ehdottomasti sydäntäni lähellä - vielä näin vuosien jälkeenkin, vaikka en ole hetkeen esteille päässytkään.

Mönkän kanssa treenaaminen on hauskaa, mutta omalla tavallaan siinä on jo tässä vaiheessa havaittavissa omat sudenkuoppansa. Näen Mönkässä paljon särmää ja potentiaalia, mutta sen kanssa treenaaminen on vähän veitsen terällä taiteilua - voin mennä sen kanssa pahasti metsään, jos en ota tiettyjä asioita huomioon. Mönkä kiihtyy nollasta sataan hetkessä, joten minun täytyy olla äärimmäisen rauhallinen sen kanssa treenatessani; käytän palkkana ruokaa, kehun maltillisesti ja vaadin alusta lähtien keskittymistä asioihin. Viimeksi treeneissä harjoiteltiin jarruja vetojen ja valssien avulla. Heti ensimmäisen toiston jälkeen minulle tuli jotenkin deja vu olo, kun pieni ruskuaiseni valui valehtelematta kaksi metriä valssistani läpi. Muistan niin elävästi Mäihän suurin piirtein samanikäisenä samantyyppisissä harjoituksissa, kun pienen kelpin päähän ei mahtunut mitään muuta kuin se, että  "saatana, minä juoksen ainakin kovempaa!". Välttääkseni Mäihän kanssa tekemäni virheen niin jarrujen treenaamisen tärkeyttä ei pysty liikaa korostamaan.  

Aloitamme nyt myös oman agilityseuramme järjestämän pentukurssin, minkä teoriakerta oli eilen. Kurssi on agilityyn valmistava ja sen tarkoituksena on antaa työkaluja agilitykoiran rakentamiseen niin lajinomaisen alkeisharjoittelun kuin muidenkin perusharjoitteiden (palkkaaminen, luoksetulo, paikallaan olo) kautta.

Näitä kursseja olen odottanut kuin kuuta nousevaa - olen ihan älyttömän innoissani ja onnellinen, että pääsen takaisin rakastamani lajin pariin. Mäihän jäädessä kokonaan pois agilitystä ajattelin, että en saa lajiin enää samanlaista paloa kuin aikaisemmin. Mönkän kanssa halusin kuitenkin vielä kokeilla, tuntuuko agility enää samalta kuin se on ennen tuntunut vai onko se aikakausi minun osaltani jo ohitettu. Kuitenkin viime kerralla Sonjan treeneissä päästiin vähän "tosi toimiin", kun teimme valsseja ilman esteitä ja putkea. Enempää siihen ei sitten tarvittukaan. Vanha kipinä roihahti valtaviksi liekeiksi ja tunteeni siitä, että tätä minä haluan tehdä, vahvistui entisestään.Yritän vaan olla ajattelematta Mönkää Mäihän saappaiden täyttäjänä, vaan Mönkälle sovitetaan ihan omia kenkiä. Aika näyttää, minkä kokoiset ja millaiset ne ovat, mutta odotan innolla, mitä tuleman pitää.  

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Olen jo muutaman viikon miettinyt tälle vuodelle asetettavia tavoitteita, mutta se tuntuu jotenkin vaikealta. En vaan jotenkaan osaa ajatella, mikä olisi realistista saavuttaa tässä viime aikoina kovasti muuttuneessa elämäntilanteessa. Pidän kuitenkin ehdottomasti kiinni siitä, että treenaan kaikilla koirilla säännöllisesti ja pyrin viemään niitä koulutuksellisesti eteenpäin. Kisatavoitteiden täyttymisestä yritän olla ottamatta kauheaa stressiä, vaan katsotaan niitä sitten sen mukaan miten saadaan koepaikkoja ja miten treenaaminen lähtee sujumaan. Sen olen kuitenkin päättänyt, että tämän vuoden tavoitteenani on ehdottomasti priorisointi ja entistä tarkempi laadun vartiointi niin koiraharrastuksessa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Sen minkä teen aion tehdä hyvin ja jos en pysty jotain asiaa tekemään niin en tee ollenkaan - enkä aio ottaa siitä sen enempää omantunnontuskia. Koirakohtaisiin tavoitteisiin:

MÄIHÄ:

• Tokossa kokeisiin ja VOI1. Sitten onkin mietinnän paikka; hakeeko koulutustunnuksen tästä luokasta vai yrittääkö vielä erikoisvoittajaluokkaan? 
• Rally-tokossa avoimesta luokasta koulutustunnus ja voittajaluokan korkkaus. 

NIMBUS:

• Noseworkissa säännöllinen treenaaminen ryhmässä ja mahdollisuuksien mukaan joku kurssi, jos meille sopiva sattuu löytymään. 
• Tarkoituksena myös yrittää saada koepaikka nosework kokeeseen ja sieltä hyväksytty tulos. Lisäksi möllikokeissa olisi tarkoitus käydä.

MÖNKÄ:

• Agilityn ja tokon alkeisiin tutustuminen. Pääpaino on ehdottomasti agilityn perusharjoitteiden tekemisessä ja aion käydä sen kanssa kursseilla niin paljon kuin mahdollista. Tokossa tarkoituksena on treenata säännöllisesti, mutta ainakin toistaiseksi se saa jäädä vähän taka-alalle. 
• Arkikäytöksien vahvistaminen.
• Terveystarkastukset loppuvuodesta.

Vuosi 2017 pähkinänkuoressa

Vuoden alussa tein vähän tavoitelistausta, mitä tämän vuoden aikana tulisi treenirintamalla saavuttaa. Tässä vähän katsausta tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen:

MÄIHÄ

• ennen kaikkea toivon, että Mäihä pysyy ehjänä ja selviää vammoitta. Tämä toive ei valitettavasti toteutunut, vaan Mäihä alkoi ontumaan treenien jälkeen maaliskuussa, jolloin vein sen tutkimuksiin. Löydöksiä oli murtunut nuljuluu vasemmassa takaamassa ja spondyloosi muutos selässä. 
• avoimeista luokasta 1-tulos ja harkinnan mukaan koulutustunnus TK2. Voittajan korkkaus? Avoimesta luokasta saatiin 1- tulos Kaarinan kokeessa kesäkuun alussa. Tämän jälkeen päätin, etten hae Mäihälle koulutustunnusta kyseisestä luokasta, vaan siirrymme suoraan voittajaan. Voittaja oli tarkoitus korkata joulukuun alussa, mutta en kuitenkaan saanut koko settiä toivomalleni tasolle, joten päätin suosiolla siirtää kisat ensi vuoteen.
• kokeillaan rally-tokoa, tarkoitus olisi päästä jollekin kurssille mukaan. Kisaamista voisi kokeilla syksyllä. Mäihä kävi yhteensä kuudet ohjatut treenit, yhdet möllikisat ja kolme koetta kuluneen syksyn aikana. Kaikista kokeista saimme hyväksytyn tuloksen, joten samalla lunastimme koulutustunnuksen RTK1 ja oikeuden siirtyä avoimeen luokkaan. 
• Mäihä ja agility... Työmaata on enemmän kuin haluaisin myöntää, mutta myös paljon potentiaalia,  kunhan saadaan pari asiaa työstettyä kuntoon. Mäihän agilitytavoitteet eivät ole oikeastaan minun käsissäni, sillä itse seuraan Mäihän liitelyä todennäköisesti katsomon puolelta. Mäihän liitetyt agilitykentillä tulivat päätökseensä maaliskuussa spondyloosi diagnoosin myötä. Harmittaa todella paljon vieläkin Mäihän ja lainaohjaajan puolesta, mutta koiran terveys menee näissä asioissa aina etusijalle. Mäihä on siis siirtynyt nyt lopullisesti eläkkeelle tästä lajista.

NIMBUS:

•  pysyä terveenä ja hyvinvoivana. Nimppa on ollut koko vuoden pääasiassa terve lukuunottamatta sen nopeaa ja yhtäkkistä laihtumista helmikuun ja kesäkuun välillä. Nimbus tutkittiin vetrikokein laajasti, mutta mitään selittävää tekijää ei oikein löytynyt. Päädyimme sitten kokeilemaan eliminaatiodiettiä, minkä ansiosta Nimppa on alkanut saamaan hyvin painoa. Polvet tutkittiin varmuuden vuoksi uudestaan helmikuussa rokotusten yhteydessä, terveet olivat 😊
•  noseworkissa hajutesti eukalyptykselle ja ainakin möllikoe. Hajutesti läpäistiin hyväksytysti Raisiossa elokuussa. Pääsimme myös kahteen möllikokeeseen, mistä molemmista tuloksiksi 3/ 4 löytöä. Ensimmäisessä möllikokeessa Nimppa oli ajoneuvoetsinnässä nopein ja toisessa kokeessa voitto tuli ulkoetsinnästä ja kokonaistuloksissa ylitettiin kolmannelle sijalle. 
•  pelastuskoirien perusjälkikokeesta hyväksytty tulos. Jälkiä ajettiin kesän aikana muutamia mielenvirkistykseksi, mutta haaveet pelastuskokeesta jäivät ajanpuutteen vuoksi.
•  luonnetesti. Nimppa luonnetestattiin huhtikuussa Kaarinassa, tuloksella +183 ja laukausvarma. 😊

SAANA:

•  Aloittaa treenien tarkempi suunnittelu ja kirjanpito. Tämän ajattelin toteuttaa treeniblogin  muodossa, jotta saisin kirjattua yhteen paikkaan jotenkin järkevästi yksityiskohtaisempia  treenimietteitä ja koulutussuunnitelmia. Treenikirjanpitoa aloittelin alkuvuodesta blogin muodossa, mutta myöhemmin siirryin takaisin perinteiseen paperi ja kynä- versioon. 
• Kehittyä paremmaksi ohjaajaksi koirilleni. Tämä tavoite kulkee varmasti mukanani läpi elämäni. Aina omassa toiminnassa olisi kehitettävää ja kohtaamalla erilaisia tilanteita ja haasteita on myös mahdollisuus kehittyä.
• Kehittää omaa osaamistani käymällä kursseja ja osallistumalla koulutuksiin. Tänä vuonna osallistuin aika vähän luennoille, mutta omille koirille kävin hankkimassa koulutusta erilaisten kurssien muodossa. Mäihä kävi kesällä Lempäälässä tokoleireilemässä ja Nimppa puolestaan Raisiossa noseworkin ilmaisukurssin ja kokeisiin valmistavan kurssin. 

Syypää mun hymyyn

Mäihän osalta tämän vuoden viimeiset kisat olivat oman seuran rally-toko kisat viime viikonloppuna. Tarjolla oli kaksi kisaa ja Mäihä sai paikat molempiin. Valitettavasti ohjaajan sairastelusta johtuen treenit jäivät todella vähälle - onneksi ehdittiin kuitenkin muutamat ratatreenit saada kisojen alle.

Ensimmäinen rata oli Iiris Harjun mukavasti haastetta tarjoava alokasluokan kisa. En tosin tunne lajia vielä niin hyvin, että osaisin arvioida oliko rata oikeasti niin haastava muuten kuin muistamisen kannalta 😅 Mäihä onneksi starttasi vasta loppu puolella, joten mulla oli aikaa katsella muiden suorituksia ja opetella rataa.

Mäihä tuntui radalla todella mukavalta ja yritteliäältä. Suoritus itsessään meni myös ihan kivasti paitsi tuli meille yksi työtapaturma. Menin liian lähelle suorittamaan yhtä kylttiä (siinä tehtiin saksalainen täyskäännös) ja Mäihä ennätti kiertää koko kyltin. En uusinut, kun ajattelin, että hyvässä lykyssä Mäihä kiertää kyltin uudestaan ja jatkoin matkaa. Siitä siis -10. Radalta tuli myös kaksi -1 pisteen virhettä liian tiiviistä seuraamisesta. Mäihä sai tuomarin palautteessa erikoismaininnan erinomaisesta takapään käytöstä. Lopputuloksena 88 pistettä eli hyväksytty tulos.

Sitten jäätiin odottelemaan päivän toista rataa, joka oli Tiia Hämäläisen suunnittelema. Kokonaisuudessaan rata oli mielestäni helpompi kuin päivän aikaisempi rata. Mäihä oli radalle lähdettäessä turhan virittynyt, joten vähän alkoi jännittämään, meneekö homma ihan pipariksi. Tästä huolimatta Mäihä oli ihan hyvin kuulolla, mitä nyt ennakoi yhden edestä sivulle siirtymisen, joten uusin kyltin. Mäihä ei siis ehtinyt edes istua eteen, kun pomppasi jo takaisin sivulle. Uusimisesta virheitä tuli - 3 ja yksi hihnan kiristymisestä johtuva -1 sieltä taisi tulla. Yhteensä siis 96 p, joten kisakirjaan merkattiin kolmas hyväksytty tulos ja samalla saatiin kotiin viemiseksi koulutustunnus RTK1!

Seuraavaksi siis kohti avointa luokkaa. Ennen kaikkea olin tyytyväinen Mäihän asenteeseen; se oli innostunut, yritteliäs ja sen kanssa oli todella mukava olla kehässä.  Liikkeiden teknisissä suorittamisessa on vielä parannettavaa, mutta kokonaisuudessaan meillä on ihan hyvä pohja, mistä lähteä asioita työstämään. Nyt jäämme pienelle tauolle kisaamisesta + ohjatusta treeneistä ja palaamme asiaan taas ensi vuonna.

Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista.

Tami oli jo pienestä pitäen erityinen. Hän oli ensimmäinen harrastuksia silmällä pitäen otettu koira, jonka kanssa oli tarkoitus kokeilla kaikenlaisia koiramaisia touhuja. Samalla hänestä tuli nuoren tytön kasvukumppani, jonka kanssa tuli koettua monet onnistumiset, karikot ja unohtumattomat hetket niin harrastuksissa kuin arjessakin. 

Tami oli monella tavalla todella kekseliäs koira. Hänen eritysosaamiseen kuului ovien avaaminen. Hän osasi avata kaikenlaisia ovia; sisäänpäin avautuvia, ulospäin avautuvia ja nostettavalla kahvalla olevia ovia. Muistan yhden todella kylmän talvipäivän, kun lähdimme käymään kaupassa ja Tami jäi yksin kotiin. Viimeinen lähtijä oli laittanut ulko-oven huonosti kiinni. Kotiin tullessamme ovi oli selällään ja Tami istui portailla odottamassa.

Tami oli pohjattoman ahne. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun se varasti pahaa aavistamattoman ruokailijan leivän pöydältä tai nakersi huolimattoman ohjaajan taskuun reiän siinä toivossa, että löytäisi lisää syötävää. Tami piti myös leikkimisestä ja sen superpalkka treenistä olikin päästä retuuttamaan "haisukarvaa". Tami oli todella tulisieluinen, minkä sain tuntea monien treenien jälkeen mustelmana pohkeessa.

Ehkä juuri tämän tulisieluisuuden takia olimme nuorena Tamin kanssa monenlaisissa vaikeuksissa. Tein ensikertalaisena harrastuskoiran kouluttajana paljon virheitä eikä tiemme arkielämässäkään ollut aina ruusuilla tanssimista. Iän myötä (oppiessani itse vähän paremmin kouluttamaan) Tamin ongelmat kuitenkin väistyivät ja siitä tuli kuin ihmisen mieli - oma harmaa varjoni.

Harrastuksissa Tami oli enemmän kuin osasin ikinä toivoakaan. Hän oli tulta ja tappuraa, aina valmis tekemään sata lasissa. Agility oli meidän molempien yhteinen rakkaus, mutta siinä sivussa tehtiin vähän tokoa ja jälkeä sekä pyörittiin näyttelykehissä ihan ulkomaita myöden. Omaksi iloksi opeteltiin temppuja, joita Tami osasikin aikamoisen arsenaalin. Meidän harrastusuralla on useita tähtihetkiä, mutta päällimmäisenä on jäänyt mieleen nousu kolmosiin ja ensimmäinen nollavoitto sieltä. Lisäksi viimeisiksi jääneet kisamme Ragitin paidassa toi meille kaikilta neljältä radalta nollan ja kerhonmestaruuskultaa.

Maanantai- aamuna (9.10) Tami oli lähtenyt ihan normaalisti ulos, mutta ei ollut halunnut mennä enää portaita pidemmälle, vaan laittoi siihen makaamaan. Siihen Tami nukahti, ikuiseen uneen.

Kiitos Kati ja Janne tästä kultakimpaleesta.
Kiitos äiti ja isä Tamin hyvästä hoidosta.
Kiitos rakas Tami, kaikesta.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Mönkän kanssa yhteistä taivalta takana melkein kolmen viikon verran. Täytyy kyllä myöntää, että vilskettä ja vilinää meidän arjesta ei ole puuttunut, kun saat juosta välillä pennun ja välillä juuri ryömimään oppineen lapsen perässä 😃 Tässä vähän ajatuksia ja koulutusjuttuja menneeltä parilta viikolta:

Mönkä on hauska pentu; reipas, leikkisä ja sosiaalinen. Se ei kuitenkaan ole ahne, mikä kieltämättä tuo omanlaiset haasteensa alkuopetukseen. Tosin uskon kyllä, että kun löydän sille sopivan vahvisteen ja pääsemme koulutuspelissä alkuun niin homma ratkeaa sillä. Olenkin kouluttanut sille suurimman osan päivän ruuista ja pyrkinyt arvottamaan ruokaa kaikissa tilanteissa.

Siitä huolimatta, että sopivan vahvisteen löytymiseen joutuu näkemään vaivaa, niin Mönkää on mukava kouluttaa. Se suhtautuu opiskeluun suurella vakavuudella ja on hivenen tosikko. Keskittymiskyky on hyvä häiriössäkin. Asenne on muutenki kuin pienellä partiolaisella: aina valmis tekemään kaikkea.

Olemme aloitelleet opiskelua pikku hiljaa, hakien yhteistä säveltä ja sopivaa vahvistetta. Tässä vähän listaa, mitä ollaan tähän mennessä ehditty tekemään:

• Naksuttimeen ehdollistuminen. Tähän Mönkä ehdollistui nopeasti ja reagoi  myös palkitsemissanaan hyvin.
• Kauko-ohjattavaan palkitsemisautomaattiin tutustuminen. Juoksee lujaa automaatin luokse äänen kuullessaan. 
• Kosketuskeppi. Mönkä kepittelee tällä hetkellä sujuvasti kotona, hallilla ja rapussa. Ulkona ei vielä päästä toivittuihin vahvistetiheyksiin.
• Kosketusalusta. Toimii hyvin kotona ja hallissa. 
• Hihnassa kulkeminen. Tämä tulee harjoiteltua automaattisesti useita kertoja päivässä, koska koirat on pakko viedä kytkettyinä ulos. 
• Luoksetulo. Harjoitellaan päivittäin, osaa nimensä kotona ja helpossa häiriössä.

Lisäksi olemme kulkeneet erilaisissa paikoissa: kauppakeskuksessa, lemmikkieläin kaupoissa, hallilla, rappukäytävässä, parkkihallissa jne. Mönkä on suhtautunut kaikissa paikoissa ja uusissa tilanteissa reippaasti vastaantuleviin asioihin ja ihmisiin. Aina se menee häntä pystyssä joka paikkaan 😊

Kaiken kaikkiaan meidän yhteiselo on alkanut kivasti ja olen todella onnellinen Mönkästä. Toki eihän tämä pelkkää ruusun lehdillä tanssahtelua ole, vaan välillä todella rankkaa ja uuvuttavaa, mutta siitäkin huolimatta olen aivan varma, että hyvä tästä tulee. Minulla ei ole ollut pentua melkein kahdeksaan vuoteen, joten suhtaudun innolla, mielenkiinnolla ja nöyryydellä siihen, mitä tuleman pitää.

Tässä vielä video tämän päivän kepittelystä hallilla. Mönkä tekee hyvin siitä huolimatta, että ohjaajan toiminnassa on epätarkkuuksia 😅

Unelmasta todeksi

Lauantaina meille muutti kauan toivottu ja odotettu kelpielapsi, Kiipelin Taivaan Tosi eli Mönkä.

Tämän tyttösen kanssa olisi tulevaisuudessa tarkoitus harrastaa ainakin agilityä ja tokoa. Katsotaan myös mihin muihin harrastuksiin eksytään :)

Mönkä on monen vuoden harkinnan tulos. Nimikin sillä on ollut valmiina (toki välillä nimikilpailuun on tullut uusia haastajia, mutta olen aina päätynyt Mönkään) jo vuosikaudet odottamassa uutta tulokasta. Tuntuu vieläkin jotenkin uskomattomalta, että hän on täällä. Ja miten täydellinen hän onkaan!

"Nyt olet vapaa ja mukana tuulen
voit kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olet kimallus tähden, olet pilven lento.
Olet kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa, vaan luoksemme saavut
mukana jokaisen nousevan aamun."

Hyvää matkaa, rakas Tami. 
C.I.B, POHJ, FI, SE, NO MVA Askeesi Tunturisusi 4.10.2004-9.10.2017

Rally-toko kisat 10.9

Syyskuun alussa oltiin Mäihän kanssa elämämme ensimmäisissä virallisissa rally-toko kisoissa. Ajatuksena oli käydä vaan katsomassa kisatunnelmia, kun kilpailu kerta järjestettiin ihan muutaman minuutin ajomatkan päässä. Suurempia odotuksia ei sitten ollutkaan, kun olin harjoitellut vaikeampia juttuja vain lenkin yhteydessä ja perjantaina tajusin kysyä yhdeltä rallya harrastavalta tokokaverilta, mikä se spiraali oikein on. Vakaa aikomukseni oli treenata ennen kisoja, mutta en vaan ole vielä löytänyt sellaista mielenkiintoa lajia kohtaan, että olisin raivannut kalenteristani tilaa treeneille. Muita juttuja ollaankin sitten treenattu, mutta niistä sitten erillisessä tekstissä lisää.

Alokasluokkaan oli ilmoittautunut sen verran paljon koirakoita, että rataantutustuminen oli kahdessa osassa. Mäihä oli ensimmäisessä ryhmässä. Katsellessani rataa paperilta huomasin, että siellä oli spiraali vasemmalle. Ja vielä juosten! Ei muuta kuin äkkiä kokeilemaan, miten se käytännössä onnistuu. Muuten rata oli ihan kivan tuntuinen, ei tullut mitään sen suurempia yllätyksiä.

Mäihä oli suoritusvuorossa  ryhmänsä kuudentena. Minua ei mitenkään erityisen paljon jännittänyt ja Mäihiskin tuntui ihan kivalta, kun virittelin sitä suoritukseen. Kokonaisuudessaan rata meni mielestäni hyvin, huomasin ainoastaan, että spiraalissa tuli yksi törmäys Mäihän kanssa. Mäihähän siis edistää jonkun verran juokusussa, joten pieni törmäys oli ihan odotettavissa jossain kohtaa. Radalta jäi tosi kiva fiilis ja itsellä oli sellainen olo, että onnistuttiin todella hyvin. Siksi varmaan ihmetys oli suuri, kun kävin katsomassa pisteet tulostaululta: 89 / 100. Olin siis ihan ihmeissäni, koska luulin, että tulos olisi ollut lähellä sataa pistettä. Saadessamme tuloslaput kävi ilmi, että 1 piste oli mennyt juurikin siitä spiraalista, kun Mäihä törmäsi jalkaani. Mutta. Olimme ottaneet jo 10 pisteen virheen toisella kyltillä, mikä oli 270 asteen käännös oikealle. Minun käännökseni oli kuulema jäänyt vähän vajaaksi enkä tajunnut korjata tätä, joten siitä lähti se kymmenen pojoa.

Tavoite tuli täytettyä eli saatiin hyväksytty tulos. Kisaamaan mennään, kun olen tutustunut lajiin vähän paremmin ja kouluttanut kyltit Mäihälle kunnolla. Ärsytti menettää pisteitä tuollaisessa asiassa, minkä olisi voinut välttää, jos olisi tutustunut lajiin paremmin. Tällä hetkellä keskitytään muihin juttuihin, mutta eiköhän meidät taas rally-tokoilemassa nähdä :)

Hei tää ei oo paha rasti

Lauantaina 19.8 olin ensin oman seuran agilitykisoissa talkoilemassa aamuvuorossa, minkä jälkeen hain Mäihän kotoa ja lähdin sen kanssa kohti Raisiota ja rally tokon epiksiä. Ehdittiin käydä ennen epiksiä kaksissa ohjatuissa treeneissä, mutta muuten taas valmistautuminen oli vähän sinne päin - niin kuin usein viime aikoina. Nauratti oikein itseänikin, kun tavasin ratapiirrosta ennen kisaa kännykkä toisessa kädessä, kun yritin selvittää, miten mikäkin kyltti suoritetaan.. Tarkoituksenani oli vähän käydä kokeilemassa, miltä tuntuu kisata rallya ja ollaanko tällä treenimäärällä valmiita virallisiin kisoihin.

Rata oli mielestäni (rally tokosta mitään ymmärtämättä) meille aika vaativa. Radalla oli mm. pujottelu edestakaisin juosten ja meille vaikea saksalainen täyskäännös. Mäihän kanssa starttasimme radalle kuudentena, joten ehdin vielä hyvin ennen omaa vuoroa katsella muutaman suorituksen. Se osoittautui tällä kertaa ihan hyväksi taktiikaksi, koska näin vielä, miten muutama vaikeampi kyltti suoritettiin koiran kanssa.

Mäihä oli vähän ylivirittynyt kun menimme lähtöpaikalle. Siksi varmaan heti alussa ollut 360 asteen käännöksessä vasempaan se vähän painoi, mistä meni -1 piste. Tämän jälkeen olikin eniten pelkäämäni pujottelu edestakaisin juoksemalla. Mäihä painaa vieläkin seuruussa aika paljon, joten eniten pelkäsin, että kompuroin koiraan. Yllätyksekseni Mäihä esitti oikein siistiä seuraamista, jossa se piti hyvän etäisyyden enkä kompuroinut siihen. Myös saksalainen täyskäännös onnistui ihan hyvin. Sitten tultiin kyltille, missä piti ensin koiran istua perusasentoon, mistä se käskettiin maahan ja kierrettiin koira ympäri. Tämä lukutaidoton koiranohjaaja kuitenkin käski koiransa suoraan maahan, jättäen siis istumisen väliin, mistä meni -10 pistettä. En tajunnut tätä radalla, joten jatkoin ilman korjaamista. Loppu rata sujuikin ilman virheitä.

Mäihälle siis 89 pistettä ja tuomaripalkinto! Tuomari kehui Mäihän iloista tekemistä ja hyvää takapään käyttöä. Harmitti, kun ilman tuota mun töppäystä suoritus olisi hiponut täydellisyyttä. Tästä innostuneena ilmoitin Mäihän virallisiin kisoihin parin viikon päähän. Ennen sitä tarkoituksena olisi tutustua kyltteihin ja sääntöihin vähän paremmin, jotta kisapaikalla ei tule yllätyksenä, miten joku kyltti suoritetaan...

Par-Haun nose workin möllicup, 17.8 & 22.8

Nimbuksen kanssa oltiin Nose Workin möllikokeessa Paraisilla. Itse asiassa kyseessä oli Par-haun nose work cup, joka koostui kahdesta osakilpailuista, jotka kilpailtiin torstaina 17.8 ja tiistaina 22.8. Torstain osakilpailussa etsittävinä alueina oli ulkotila ja ajoneuvot, tiistaina puolestaan laatikot ja ulkotila. Cupin voittaja laskettiin näiden kahden illan yhteistuloksien perusteella.

Tiistain ensimmäisessä osakilpailussa Nimbukselle oli arvottu suoritusnumeroksi 11 eli se oli koko porukan kolmanneksi viimeinen koira. Molemmissa etsinnöissä oli aikaa 3,5 minuuttia, mikä oli ihan ruhtinaallisesti niille etsintäalueille. Ulkoetsinnässä oli nurmikko pohjainen alue, missä oli aika paljon kaikkea tavaraa. Ajoneuvoissa vuorostaan oli auto + peräkärry sekä kottikärryt.

Nimbus tiistain ulkoetsinnässä, kuva Tettan Lindqvist

Ulkoetsintä suoritettiin ensimmäisenä ja astellessamme lähtöviivalle tuomari kertoi, että neljään eri kohteeseen oli aikaisemmat koirat merkanneet. Olen treenannut pääasiassa yksin ja täytyy myöntää, että liian vähän on tullut tehtyä eri häiriöhajuilla, joten vähän minua alkoi pelottamaan, että Nimbusta häiritsee muiden koirien pissat. Nimbus lähti käymään aluetta reippaasti läpi, mutta huomasi selkeästi, että muiden koirien pissat hajottivat sen keskittymistä. Välillä se etsi oikein hienosti, mutta sitten taas pissakohdat häiritsivät - varsinkin kun kohdehaju oli aika lähellä yhtä merkkauskohtaa. Meillä kävi sitten niin, että aika loppui eikä Nimbus löytänyt kohdetta. Nimppa oli kyllä käynyt muutaman kerran lähellä kohdetta, mutta ei vain jostain syystä saanut hajua. Kun mentiin ihan lähelle hajunlähdettä niin Nimpalla ei ollut mitään ongelmaa ilmaisun kanssa. Hajun löytyminen ajan puitteissa olisi vaatinut sitä, että Nimbus olisi käynyt alueen kohteita järjestelmällisemmin läpi, kun tuulestakaan ei saanut mitään apuja, mutta näin tällä kertaa.

Ajoneuvoetsinnässä kävimme ensin tutkimassa kottikärryn, mutta Nimbus siirtyi aika nopeasti autolle. Siinä Nimbus tutki autoa tarkasti ja huolellisesti, päätyen lopulta peräkärryn päätyyn ja teki sen alareunaan hienon ilmaisun. Ilmoitin löydöstä, mikä oli oikein. Tähän olin todella tyytyväinen, Nimppa teki hienoa työtä ja aikaakin kului vain 58 sekuntia.

Torstaina, cupin toisessa osakilpailussa, lähdimme ihan alkupäässä, kun pääsimme kolmantena koirakkona alueelle.

Aloitimme laatikkoetsinnästä, missä oli 20 laatikkoa, jotka vaihtelivat kukkapurkeista eri kokoisiin pahvilaatikoihin. Aikaa tällä alueella oli 1,5 min. Laatikot oltiin aseteltu niin, että keskellä oli neljän laatikon rypäs ja loput olivat isona ympyränä näiden neljän laatikon ympärillä. Nimbus haisteli kaksi laatikkoa ympyrän oikeasta reunasta, mutta sitten ampaisi keskelle, käänsi siellä olevan kukkapurkin ympäri ja työnsi kuononsa purkin pohjaan. Tämän jälkeen Nimppa teki todella hyvän ja nopean ilmaisun. Ilmoitin löydöstä vähän epävarmasti, koska tuntui hieman oudolta, että oikea olisi löytynyt niin nopeasti. Epäilyistäni huolimatta tämä oli kuitenkin oikea laatikko! Ilmeisesti pienestä tuulesta oli apua tässä kohtaa ja Nimbus sai hajun ympyrän keskellä olevasta kohteesta. Aikaa tähän pyrähdykseen kului 13.5 sekuntia.

Oikea laatikko löytyi! Kuva: Terhi Niittyaro-Pettersson

Laatikkoetsinnän perään tehtiin heti ulkoetsintä, jossa aikaa oli kolme minuuttia. Nimppa lähti määrätietoisesti alueelle ja kiinnostui nopeasti alueen takalaidassa olevasta puisesta puiston penkistä. Penkin istuinosan keskivaiheen kohdalla Nimbus meni osittain penkin alle, tarkensi hetken ja teki siistin ilmaisun. Ilmoitin löydostä, mikä oli oikein. Täytyy myöntää, että tällä etsintäalueella olin todella tyytyväinen Nimbuksen työskentelyyn. Nimppa ei ole kahdessa aikaisemmassa möllikokeessa onnistunut ulkoetsinnässä, vaan heinäkuun möllikokeessamme tuli väärä löytö ja cupin ensimmäisessä osakilpailussa aika loppui kesken. Tällä alueella haju löytyi 33 sekunnissa.

Illan päätteeksi palkittiin vielä etsintäalueiden nopeimmat  ja molempien päivien yhteistuloksien perusteella parhaat koirakot. Nimbus voitti torstai-illan ulkoetsinnän ja Par-haun cupin yhteistuloksissa se ylsi sijalla 3! :)

Kokonaisuudessaan olen todella tyytyväinen Nimbuksen ilmaisuihin. Päätin jo ennen tätä möllikoetta, että palkkaan Nimpan vasta, kun se on tehnyt hyvän ja selkeän ilmaisun piilolle. Minulla jäi sen verran harmittamaan se, että Nimppa ei ilmaissut hajutestissä, joten ajattelin tämän olevan hyvä tilaisuus keskittyä kunnollisiin ilmaisuihin. Molempien päivien jälkeen kotiin ajaessani hymyilin kuin naantalin aurinko. Mikäs siinä hymyillessä, kun on noin hieno harrastuskoira kuin Nimbus :)

Nimppa hajutestissä

Vihdoin ja viimein pääsimme Nimbuksen kanssa Nose Workin 1- luokan hajutestiin! Testi pidettiin tänään Raisiossa. Ulkona oli aika kova tuuli, joten ennakkotiedoista poiketen, testi järjestettiin sisällä koirakoulu Vainuvoiman tiloissa. 

Nimbus oli suoritusvuorossa ensimmäisenä. Laatikot olivat pahvilaatikoita ja ne olivat kahdessa rivissä. Nimbus lähti etsimään innokkaasti, mutta ei mieltänyt laatikoita oikein miksikään, vaan lähti kiertelemään seiniä. Tilahan oli Nimbukselle tuttu, sillä olemme usein käyneet siellä treenaamassa. Silloin hajut ovat olleet pääasiassa huoneen reunoilla, mikä varmasti vaikutti siihen, mistä Nimbus lähti hajua etsimään. Lopulta Nimppa alkoi kuitenkin käymään laatikoita läpi vähän epämääräisessä järjestyksessä ja päätyi oikealle laatikolle... ja tunki päänsä sinne. Ilmoitin nopeasti kohteen löytymisestä ennen kuin Nimpan pää jää kiinni laatikkoon tai se alkaa tuhoamaan sitä. Laatikko oli oikea, joten pääsimme testin hyväksytysti läpi. 

En ollut kauhean tyytyväinen Nimbuksen testiin. Tuntui, että se ei oikein työskennellyt tasollaan. Se kävi heti aluksi oikealla laatikolla, muttei jostain syystä sitä ilmaissut. Lisäksi en pystynyt odottamaan kunnon ilmaisua, kun Nimbus päätti tunkea päänsä laatikkoon ja yritti tuhota sen. Ei olla harjoiteltu laatikoilla ollenkaan, vaan olen pelkästään vahvistanut hajua muissa tilanteissa. En tiedä vaikuttiko se Nimbuksen työskentelyyn. No, testi on kuitenkin läpäisty hyväksytysti, joten ei muuta kuin kokeeseen! :)

Tässä vielä video testistä: